Jos metalligenre paketoitaisiin sijoitukseksi ja sen avulla lähdettäisiin hakemaan markkinoilta pääomia, niin ensimmäisenä vakuudeksi asetettaisiin grindcoren pioneerinelikko, joka tunnetaan myös nimellä Napalm Death. Yhtyeen vuosikymmeniä jatkunut ällistyttävän tasalaatuinen ja korkeatasoinen materiaali ei osoita hiipumisen merkkejä, vaikka yhtyeen jäsenet ovat jo yli 50-vuotiaita harmaantuneita herrasmiehiä.
Siirtyminen 2020-luvulle on tosiaan ollut kivuton näille Birminghamin karpaaseille, sillä kaikki tällä vuosituhannella tutuksi tulleet modernin Napalm Deathin elementit ovat mukana uudellakin albumilla.
Äärimetallin väkivaltaisimman ulosannin omaava Barney Greenway huutaa, karjuu, räyhää, kirkuu ja murisee kuin pahojen henkien riivaama antikristus. Monen maskin takaa pihisevän muka-rankan jalkojaan tuijottavan black metal -solistin olisi syytä ottaa Barneylta mallia siitä, kuinka kuulostetaan vihaiselta, vakuuttavalta ja määrätietoiselta olematta piiruakaan korni.
Kitaristi Mitch Harris on tällä kertaa jättänyt sävellysvastuun kokonaan yhtyeen pitkäaikaisimman jäsenen, eli basisti Shane Emburyn harteille. Biisit ovat täynnä idearikasta riffittelyä, dissonanssisia sointusävyjä, tanakkaa aggressiota, monipuolista rumputulitusta sekä infernaalista groovea. Levyn avaava Fuck the Factoid on yhtyeen mittapuulla jopa tarttuva kappale, mutta Diatribesin Greed Killingin kaltaista hittipotentiaalia tässä ei sentään ole.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Napalm Deathin kulta-aika sijoittui 90-luvulle, jolloin yhtye sekoitti grindcore-soppaansa aimo annoksen kuolometallia keitosta hämmentämään. Throes of Joy in the Jaws of Defeatism ei toki yllä näiden aikojen klassikkojen tasolle, mutta eipä koko metalligenrestä löydy montaa levyä, joka pystyisi haastamaan Harmony Corruptionin ylivertaisuuden.
Kokonaisuudessaan Napalm Deathin uutukainen näyttää jälleen kaapin paikan nuoremman polven grindaajille. Yhteiskunnan sielutonta kulutusjuhlaa sekä modernin ihmisen itsekästä toimintaa kritisoivat lyriikat ovat se viimeinen piste, joka osoittaa, että äärimetallin peruskallion ei tarvitse kosiskella ketään genreen kuuluvalla tematiikalla, vaan he seisovat juuri sillä alustalla, jonka he ovat itse aikanaan valaneet.
Napalm Death: Throes of Joy in the Jaws of Defeatism (Century Media, 2020)
