Nayteikkuna

Rautakilpi Orkesteri: "Valoa ja lämpöä" – omaa musiikkia omalla otteella

Kesän vielä hehkuessa toimitusta lähestyttiin omakustanteella, joka herätti mukavia tuntemuksia. Kysymys on aikanaan jo 1980-luvulla Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa yhdessä opiskelleiden sällien kokoonpanosta, joka teki juuri sen, mitä pitikin, vaikka melkoisella viiveellä: purkitti omat kipaleet talteen, ja muidenkin iloksi kuultavaan muotoon. Paljonhan näitä nimittäin jää, aivan suotta, toki syystä tai toisesta, julkaisematta niihin kuuluisiin pöytälaatikoihinkin.

 

Aloituskappale kehottaa pienen pojan haikeiden, mutta uskottavien muistojen kautta laittamaan hyvän kiertämään. Ei jäädä kuitenkaan nyt tässä vaiheessa tuota sen enempää märehtimään, kun kelpo lisäpotkua asioihin saadaan Kolmas Nainen -yhtyeen tyyliin toisena kuultavassa Niin-kappaleessa. Puhdasveristä suomipoprockia siltä keskitieltä.
Napakat sovitukset ja omakustanteiden keskitasoa parempi soitanta auttavat kuulijaa keskittymään, eikä äänitys- tai miksaustyössäkään (Hannu Hattunen) juuri moitittavaa ole. Ehkä bändin ainoan ”uuden” jäsenen, Kalle Kauniston, rummut olisivat kaivanneet välillä, kappaleesta riippuen, hiukan keveämpääkin otetta (useinhan asia on juuri päinvastoin!). Pysyypä bändi sitten kuosissa.

Muukalainen-kappaleen kompissa hyvät oivallukset saavat seurakseen morriconemaisen lännenleffahuuliharpun, jota soittaa yksi levyn monista vierailevista muusikoista, Georgios Apostolakis.
Laukkakomppisen ”Kumiset kaviot” olisin jättänyt pois, tai sovittanut täysin eri tavalla. Näitä kun on maailmassa kyllä jo ihan liikaa.

Yhtyeen kunnianhimo huipentuu levyn kahdessa viimeisessä kappaleessa. Näistä ensin kuultu ”Aika” sisältää mainion bassolickin sekä upean kitarasoolon. Kumpi kitaristeista sen soittaa, Jari Kaunisto vaiko Petri Väisänen, ei mainita erikseen. Veikkaan ensin mainittua.
Levyn päättävä nimikappale tuo valokeilaan vielä paremmin, ja ehkä hiukan liian harvinaisestikin, bändin basistin, Hannu Raudaskosken, jonka tyylitaju ja soundi ovat yksinkertaisesti loistavat.

Sävellyksistä ja sanoituksista vastaavan Jaakko Kilpeläisen (laulu, koskettimet) kynäilemät teemat sisältävät tutuhkoja elämänviisauksia, tai totuuksia, kuten edesmennyt isäni ehkä sanoisi. Ollaan yleismaailmallisesti henkisten asioiden äärellä, pienesti kai jo gospelinkin puolella, mitä maallikko nyt on tulkitsevinaan.
Pieni skarppaus tai sparraus tekstien kanssa ei sekään olisi haitannut. Jos nimittäin haluaa niiltäkin osin erottua massasta edukseen. Nuo tekstit ovat muuten mukana mukavasti myös liitteen muodossa, vaikka oikolukijalle miinusta meneekin.

Kokonaisuudessaan mietitynoloisen omakustanteen tyylikkäisiin kansiin on paneuduttu, mutta kuka otti kansikuvan, jossa bändi näyttää tosiaan haikailevan, jos ei sitä valoa sinänsä, niin ainakin lämpöä?

Rautakilpi Orkesteri: Valoa ja lämpöä  (Santa Claus Records, 2021)

p.s.
​Maassamme on aina ollut – ja on eittämättä edelleenkin – valtava määrä erilaisia opiskelija- ja kaveriporukoita, jotka soittavat ja tekevät yhdessä ehkä jopa omaakin musiikkia, ja nyttemmin terveysolojen niin salliessa myös keikkoja. Erittäin suotavaa toimintaa.

 

23.10.2021
|
Matti Rinne
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy