Nayteikkuna

Santeri Seessalo "Kuumottava keissi" – onko Seessalo köyhän miehen Peitsamo?

Debyyttialbumillinen itsetehtyjä kupletteja on haastava paikka. Kuumottavalla keissillä on Santeri Seessalon viisitoista minimalistisella akustisella kitaransoitolla säestettyä runoa ja runomuotoista folkin renkutusta.

Viittaukset kriitikko Tapani Maskulaan (Maskula) ja auteurohjaaja Visa Mäkiseen (Takaisin Poriin), omaan kirjailijanuraan (Kuppi sumppia) sekä bändimenneisyyteen (Meidän bändi) luovat kuvaa kokemusta keränneestä kulttuurin moniottelijasta, joka kokeilee siipiään kuppiloita kiertävänä trubaduurina (Köyhän miehen Peitsamo).

Seessalon valitsema tyylilaji toimii varmasti oikealle taajuudelle virittäytyneen liveyleisön edessä, mutta levyllä tunnelma kohoaa kattoon harvemmin. Seessalo on parempi arjen tarkkanäköisenä havainnoitsijana kuin vitsien kertojana. Debyyttialbumi on ymmärrettävästi hajanainen ja artisti hakee vielä omaa paikkaansa.

Avausraidat Kaikki sen tietää ja Kaunis nainen ovat jo muodostuneet korvamadoiksi ja toimivat varmasti keikalla yleisönlaulattajina, mutta eivät geneerisyydessään muuten kiehdo.

Paremmilta kuulostavat hevivaikutteinen Viikset ja koskettava Villakangastakki. Loimaa tarjoaa tervetullutta kosketuspintaa länsisuomalaisille kuulijoille.

Tällä erää Seessalo häviää ääntään samalla tavalla narisuttaneelle Mikko Perkoilalle verbaliikassa ja Sepi Kumpulaiselle naiivissa absurdismissa. Hänen persoonallisuutensa ei ole ainakaan vielä tarpeeksi erottuva köyhän miehen Kari Peitsamoksikaan. Seessalo vaikuttaa lisäksi sympaattiselta kaverilta.

Santeri Seessalo: Kuumottava keissi (Kummajais Kustannus, 2017)

14.03.2018
|
Jari Mäkelä
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy