Toivo Susi: Yölaulu – omaehtoisen lauluntekijän kolmas sooloalbumi

Image

Ei varsinainen uutuus enää, mutta yhtäkaikki mielenkiintoinen löytö ja jatkon kannalta hyvinkin ajankohatainen. Jyväskyläläisen laulaja/lauluntekijän Toivo Suden Yölaulu-levy on vakuuttava todiste siitä miten parhaimmat biisinikkarit löytyvät usein sieltä vähän sivusta, niiden tunnetumpien takaviistosta.

Albumin ensimmäinen kappale Pyörivä orava lähtee rivakasti käyntiin ja sielunsa silmillä voi nähdä kuinka taiteilija kiitää yössä valkoisella  ́69 mallisella Volvo Amazon-farmarillaan. Todellisuudessa kappale kuitenkin kertoo Suden vuosista keikkabussin kuskina.

Sähköisempää menoa saadaan esimerkiksi Vanha rauta -kappaleessa kunnes palataan taas kantrahtavaan meininkiin Vapaa-biisissä. Jossain kohdin Toivo Susi tuo mieleen toisen loistavan laulaja/lauluntekijän A.P. Sarjannon.

Yölaulu-levyn kahdessa viimeisessä laulussa Enkeli ja Majakka on mukana koko Toivo Susi #74100 kokoonpano ja bändi tukeekin näitä biisejä hienosti.

Pientä miinusta siitä että levyn soittajia ei ole millään lailla esitelty vai soittaako Toivo Susi kaiken… Myöskään #74100- bändin muusikoita ei esitellä.

Levyn kotelo on varmaan ekologisin milloinkaan näkemäni eli paksua paperia, sen kestävyys vain mietityttää. Tosin pitää ottaa huomioon, että Yölaulu on ns. mesenaattilevy. Toisin sanoen ensin kerätään levyn tilaajilta rahat ja sitten vasta toteutetaan projekti.
Tämähän on hieno asia muuten, mutta tällä menetelmällä ei levyä nähdä levykaupoissa eikä nettikaupoissakaan.
Käsitykseni mukaan Toivo Susi on kuitenkin kerännyt vuosien myötä mittavan susilauman, jolla nämä yhteisörahoitukset järjestetään.

Mutta yhteenvetona mukavan selkeitä soundeja ja viitseliäitä sovituksia. Hyviä tekstejä ystävyydestä, vanhenemisesta, tien päällä olemisesta – hienoa musaa!

Toivo Suden uusin biisi Evoluution pää voitti lokakuussa Radio Suomen Levylautakunnan. Se sisältyy keväällä julkaistavaan Toivo Susi #74100 -bändin uuteen levyyn nimeltään Nilviäinen. Sitä odotellessa on hyvä liittyä susilaumaan ja kuunnella tätä edellistä Yölaulua.

Loppuun en malta olla lainaamatta Yölaulun kansitekstejä: Kaikki oikeudet pidätetään paitsi oikeus elää niin kuin haluaa.

Toivo Susi: Yölaulu (RoutaLevyt, 2017)

 

Huom!
Uutista on muokattu 2.5.2019. Uuden levyn nimeksi on korjattu "Nilviäinen", kun alkuperäisessä tekstissä sen nimeksi oli kerrottu "Kone".