Nayteikkuna

Tommi Laine & The Graveyard Shift: Adventures in Minor – Henry Mancinin jalanjäljillä

Kitaristi Tommi Laine on kasannut kvartetin, joka kumartaa 1960-luvun amerikkalaiselle elokuvamusiikille. Ajattoman ilmavaa leffajazzia on todella rentouttava kuunnella vaikka aamukahvia siemaillessa.

 

Gene Krupa -henkisellä viidakkorummutuksella käynnistyvä Fake it baby, fake it avaa pelin. Homman nimi on selvä, ollaan Amerikan mantereella ja vahvasti vähintään puolen vuosisadan päässä historiassa. Vinyylin pyöriessä lautasella alkaa maisema näyttää mustavalkoiselta ja sellainenhan piirretty kansi tosiaan onkin, tähän tyyliin oivallisesti sopivana.

Tommi Laine on lukemattomista tamperelaiskokoonpanoista tuttu, ehkä tunnetuimpana niistä Pekko Käppi & K:H:H:L. Eivätkä kvartetin muut pelimannit jää ahkeruudessa jälkeen pisaraakaan. Erityisesti kaksikko saksofonisti Sami Sippola & basisti Ville Rauhala tuntuu tulevan yhtenään vastaan – ja aina jälki on timanttista. Miehet muistetaan varmaan parhaiten freejazz-taitureina Black Motor ja Hot Heros -yhtyeistään. Rummuissa levyllä on muun muassa Uniklubissa paukutellut Jani Auvinen.

Laineen soololevyllä ei kitara ole suurennuslasin alla, siten kuin perinteisesti kitaralevyillä on. Viimeistään kun mukaan törähtää Sippolan baritonifoni, on selvää mikä on homman boogie: kuljetaan Vaaleanpunaisen pantterin viitoittamalla tiellä. Foni ja kitara vuorottelevat teemoissa, Rauhalan pystybasso ja Auvisen jazzkannut luovat viileän taustan, jossa on ilmaa. Kokonaisuudessa on paljon tilaa assosioinnille, mikä antaa tälle levylle pitkän käyttöiän. Muutenkin paketti on vallan epämuodikas, mutta siksi niin tavattoman ajaton.

Kyllä Laine pääsee näyttämään taitojaankin, enkä tarkoita tällä niin usein kitarismiin liitettyä virtuoosimaista akrobatiaa. Laine tunnetaan oivallisena slide-kitaristina ja sitä kuullaan esimerkiksi A-puolen päättävällä, arvoituksellisesti nimetyllä Me too Baby -raidalla.

Yllättäen löydän hengenheimolaisia varsin läheltä. Tämäntyyppinen instrumentaalimusiikki on nimittäin nostanut päätään Suomessa viime vuosina. Hiljattain ilmestyi Pekka Laineen (ei sukua) soololevy, jonka ammentaa samoista lähteistä, vaikkei samasta puusta olekaan. Jussi Jaakonaho on tavallaan saman Mancinin perässä omalla, pari vuotta sitten ilmestyneellä loistavalla soolollaan. Vielä lähempänä samaa maisemaa on Valtteri Laurell Pöyhösen johtama Dalindèo, jonka musiikissa on sama pitkälti klangi – se taas johtuu puhaltimista.

Onkin Laineen suuruutta jättää omalla soolollaan ilmatilaa niin paljon ilmaisukykyiselle Sippolalle. Juuri saksofoni tekee kokonaisuudesta huomattavasti rikkaamman ja kiinnostavamman, kun melodiasoitto ei ole pelkän kitaran varassa.

Toivottavasti Laine ja Hautausmaavuoro jatkavat, eikä homma jää yhden levyn projektiksi. Olisi kiinnostava kuulla tämä kvartetti myös livenä.

Tommi Laine & The Graveyard Shift: Adventures in Minor (Tampereen levyt, 2020)

 

 

28.06.2021
|
Tommi E. Virtanen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy