Tässä on vaihteeksi muuten mukavan piristävä ja vieläpä riittävän omalaatuinenkin EP. Raikas – olisi asia punnittuna kokonaisvaltaisesti yhdellä sanalla.
Muistaakseni Rod Morgenstein oli eri mieltä kanssani, kun häntä jututtaessani ajattelin ääneen ja tokaisin, että (tuotannossa) vähemmän on enemmän. Hän siihen ison hymyn loistaessa, että ”vähemmän on vähemmän”. Hajanaisia muistoja?
Viittaan tässä siihen ähkyyn, joka on ollut vallalla alalla jo aivan liian pitkään, eli julkaistut levyt ovat liian täynnä.
Niissä on tilkkeenä selkeitä b-puolia ja kappaleita, jotka olisi pitänyt joko muokata uuteen uskoon, jättää suosiolla vaikka seuraavalle levylle tai jopa kokonaan julkaisematta. Usvalla ei ole sitä ongelmaa.
Jyväskyläläis-helsinkiläinen indie-yhtye on reilussa kymmenessä vuodessa edennyt kolmanteen julkaisuunsa, joka on omakustanne. Matkan varrella laulettu kieli on myös vaihtunut englannista suomeksi.
Levyn avaa ihmissuhdedraamaa läpikäyvä, hyvin samastuttava Perjantaina-kappale. Vokalisti Pirta Laaksosen ääni on mukavan persoonallinen ja sen verran vahva, että muutama kerta pitää tarjontaan ensin tutustua kuuntelemalla ihan kuin vaivihkaa, ennen kuin pystyy ottamaan vastaan, mitä tulossa onkaan.
Kertosäe on hyvä ja pienillä kosketinkikoilla saadaan paljon aikaan. Hyvin alkaa!
Yhtye on kunnianhimoinen trio, jonka täydentävät kitaraa soittava Timo Horppu, Janne Kaipaisen huolehtiessa sitten rytmisoittimista sekä koskettimista ja ohjelmoinnista.
Tuotanto levyllä on jätetty juuri sopivan rouheaksi, sitä ei ole sliipattu liian kliiniseksi, valmiiksi pureskelluksi, radioystävälliseksi, mitäänsanomattomaksi mössöksi.
”Kuka kysyy” jatkaa varmalla pohjalla: särökitara antaa voimasointujaan, koskettimet jippoilevat tyylikkäästi ja rummut tukevasti komppaavat. Selkeä teksti. Hyvä veto.
Susilauma-kappaleessa tarjotaan rupisia juttuja ja säröistä säksätystä. Mennään hiukan itämaisissa tunnelmissa enemmän progen suuntaan, eikä vaihtelu koskaan olekaan pahasta.
”Hunajaisia, hajanaisia” jää ehkä hiukan vaisuksi, on pitkähkö ja maalailee jonkin verran liikaa, kenties. Toisaalta Laaksosen live-tilannetta muistuttava laulu tekee kappaleesta mielenkiintoisen. Tälle pitää antaa enemmän kuuntelua.
Kitarasoolo säväyttää.
”Pilkkopimeää” päättää 24 minuutin maukkaan EP:n ja on ehdottomasti sen paras veto. Kappale on itse asiassa julkaistu yhtyeen ensimmäisenä suomenkielisenä singlenä jo kaksi vuotta sitten.
Rumpufillillä alkuun ja kitarariffillä reippaasti peliin, ja ennen kuin kukaan edes ehtii sanoa ”usva”, ollaan jo mukaansa pakottavassa kertosäkeessä (The Beatles käytti kikkaa aika useasti).
Rummut ovat nyt enemmän analogiaa, ja taustan viipyilevä kiippari oivaltaa. Yllätyskin tarjotaan akustisen väliosan muodossa. Hienoa kuultavaa on myös lopun kosketin-outro. Kyllä!
Sävellykset, sanoitukset ja tuotanto kansia ja taittoa myöten on kaikki yhtyeen omaa käsialaa. Kuten edesmennyt Heinäsirkka aikanaan itselleni totesi: ”Mihin te tuottajaa tarvitsette?”
Juuri näin.
Usva: Hajanaisia muistoja (Usva, 2024)
