Usva (JKL): ”Empty Faces” – teknofolkia?

Image

Jyväskyläläinen, vuonna 2011 perustettu ja vuodesta 2013 tällä kokoonpanolla toiminut Usva sekoittaa mielestäni musiikissaan hiukan folktyyliä 1980/90-luvun teknojytkeeseen, kuitenkin 2000-luvun soundein.  

 

Yhtye USVA on: Pirta Laaksonen, laulu; Timo Horppu, kitara ja koskettimet; Janne Kaipainen, trumpetti, koskettimet, rummut, basso, kitara, perkussiot, ohjelmointi, sekä laulu.

Empty Faces -levyn kaikki kappaleet ovat yhtyeen omaa tuotantoa. 

”Silver city” on selkeästi ehkä se biisi, mikä levyä myy. Siitä onkin tehty musiikkivideo. Kappaleessa on jotain latinalais-amerikkalaista tunnelmaa, eikä vähiten Janne Kaipaisen trumpetin ansiosta.

”Tic toc” on mukavan itämaisia sävyjä sisältävä hypnoottinen kappale. Toinen kappale, josta on tehty video, on ” Burning” ja sekin on hyvin korvamatomaisesti rakennettu. 

Empty Faces -albumilla on vain kuusi kappaletta, joka onkin hyvä, sillä nyt kuuntelijat jäävät odottamaan lisää. 

USVAlta on aikaisemmin ilmestynyt yksi EP, sekä pitkäsoitto ”Closure” ja veikkaanpa, että yhtye tulee saamaan hyvin kansainvälistäkin menestystä.  

Tämä uusin albumi on hyvin tasapainoinen kokonaisuus ja tuo hyvin esille yhtyeen ammattitaitoa. Kaikki on tarkkaan harkittua, eivätkä kappaleet ole liian lyhyitä. Kyllähän jotain progemaisuutta olen myös kuulevinani. Kuunnelkaa toki itse ja tehkää omat arvionne. 

Suoratoistopalveluista löytyy USVAn musiikkia tutustumista varten ja keikka kannattaa tarkistaa, kunhan korona on saatu pois jaloista. USVAn jälkeen on poutasää.

 

Usva (JKL): ”Empty Faces”, ( USVACD 003), 2020