Vanhaa Roinaa: Kiivasta elämää – erinomaista suomirockia!

Image

Vanhaa Roinaa on bluesia ja rokkia yhdistelevä viisimiehinen kokoonpano. Kädessä on Äänekoski-Ähtäri -akselilta ponnistavan bändin toinen pitäksoitto Kiivasta elämää.

 

Levy käynnistyy ehkä turhankin rauhallisella Kiivasta elämää -kappaleella. Noin 40 minuuttia kellottavan levyn kakkosraita on jo vähän reippaampi ja saa jalan hakkaamaan tahtia. Biisin riffi on yksinkertainen, mutta äärimmäisen tarttuva.

Yhtyeen vokalisti Matti Tuononen hoitaa tonttinsa hyvin. Ääni on monipuolinen ja vahva. Kolmannen raidan säkeiden raskas, aavistuksen laahaava riffi, on taidokas tehokeino. Samassa kappaleessa hiljaisuutta on käytetty tehokeinona. 

Biisimateriaali on tasavahvaa ja mieleen painuvaa. Levyllä on erittäin sopivassa suhteessa vauhdikkaampaa ja kevyempää menoa. Kolmas raita, Vapaa Pudotus, sisältää melkein raskaan ja laahaavan riffin, josta ei tarttuvuutta puutu. Viides raita, Sodan jälkeen, tarjoilee kauniin ja melkein hauraan balladin, jossa säröt korvautuvat rauhallisella akustisten instrumenttien tunnelmoinnilla, erittäin kaunis balladi saa aikaan vilunväristyksiä.
Levyllä soivat kitaroiden ja basson lisäksi mm. banjo, joka tuo levylle upeita nyansseja. Lyriikoiden osalta ollaan melankolisissa tunnelmissa, toivoa paremmasta unohtamatta, tätä tarjoaa erityisesti Ei niin korkeaa vuorta, jonka kuuntelu saa kasvot kääntymään leveään hymyn.

Kaiken kaikkiaan  Vanhaa Roinaa esittää tasavahvan ja harkitun 10 biisin paketin.
Sävellykset, lyriikat ja sovitukset ovat tarkoin harkittuja.
Levyn soundimaailma on dynaaminen, kirkas ja erittäin voimakas. Kliininen ja erotteleva äänimaailma viimeistelee kokonaisuuden, jossa heikoille lenkeille ei ole jätetty sijaa.

Levyn odottaisi päättyvän balladiin, mutta Kulkurin verta pistää jalan takomaan tahtia biisin mukana. Kuuntelukokemus on positiivinen.
Kiivasta elämää on albumina erittäin lähellä napakymppiä. Hyvin harvoin minkään bändin toinen pitkäsoitto on yhtä tasavahva ja valmis paketti kuin Vanhaa Roinaa -yhtyeen Kiivasta elämää.
Suositellaan suomirockista ja bluesista pitävälle, et takuulla tule pettymään!

Vanhaa Roinaa: Kiivasta elämää (Omakustanne, VRCD002, 2020)