Nayteikkuna

Vesterinen yhtyeineen: "Meissä asuu elämä" – suomalaista melankoliaa vuosimallia 2021

Vesterinen yhtyeineen on 2010-luvulla kuin varkain ottanut paikan yhtenä suomipopin suurimmista nimistä. Ei ihme, sillä yhtye on kiertänyt ahkerasti ja saavuttanut sitä kautta yleisönsä.  Seitsemäs albumi on täynnä haikeita melodioita ja takuuvarmoja sing-a-long -kertsejä.

Suomalaiseen kansanluonteeseen tehoaa melankolia ja tietynlainen määrittelemätön ”rehellisyys”, tuttu resepti. Sitä haikeutta tämä levy on pullollaan, Jonas Olssonin taitavalla tuotannolla paketoituna. Mutta mitä se rehellisyys on? Onko se Tero Vesterisen miehekäs baritoni vai syntyykö rehellisyyden vaikutelma siitä hartaudesta, jonka mollisävyihin rakennettu musiikki saa aikaan? Niin tai näin, paketti toimii ja Vesterisen yhtyeessä on jotain perin suomalaista. 

Orkesteri kiilaa siihen samaan keskitempoisen suomirockin kaanoniin, missä johtopaikkaa ovat pitäneet vuorollaan härmäläisten kaihon kannelta kutitelleet Eppu Normaali, Neljä Ruusua, Don Huonot ja Egotrippi. Nyt kun Egotrippikin on pitänyt keikkataukoa, on tällaiselle suomalaista iskelmätraditiota hyödyntävälle popbändille kysyntää. Aina on. 

Hittejä tai ainakin radiosoittoa saaneita biisejä on bändiltä tullut tasaiseen tahtiin, joka on taannut varman keikkasuosion. Sitä samaa takuuvarmaa Vesteristä tämäkin levy on täynnä 11 biisin verran, yhtään heikkoa sävellystä levyllä ei ole. Mutta koska tulee se jättihitti, joka nostaa bändin siihen todella suurten suomalaisten bändien liigaan? 

Omaperäisyyttä Vesteriseltä kyllä löytyy, vaikka bändi onnistuukin kuulostamaan sopivan tutulta, eikä siinä varsinaisesti ole mitään uuttakaan. Solisti Tero Vesterisen ääni on kuitenkin sen verran omaperäinen, että se onnistuu erottumaan vaikkapa Kalle Aholasta ja Ilkka Alangosta, kansalle tutuista baritoneista. Vesterisen sopivan vanhanaikaisessa tyylissä ei myöskään ole iskelmällistä teflonia, vaan siinä on myös kadunjätkää. Ja vaikka bändin musiikki kuulostaakin ihan tuoreelta, on kokonaisuudessa on jotain ajatonta. 

Välillä Vesteriset onnistuu kuulostamaan myös aivan naapurimaamme popikonilta, Kentiltä. Näin esimerkiksi levyn viidennellä raidalla, Kolme hyvää vinkkiä, jonka alkumelodia on kuin suoraan ruotsalaisilta pöllitty. Soundillisesti bändissä onkin paljon enemmän sävyjä kuin perinteisessä kitarabändissä. Pianot, jouset ja harmoniset ratkaisut tekevätkin kokonaisuudesta rikkaan kuuloisen. 

On kuitenkin seikka, jonka vuoksi Vesterinen yhtyeineen eroaa monista kilpailijoistaan: tekstit. Vesterinen onnistuu olemaan sarkastinen kuulostamatta kuitenkaan pikkunäppärältä (vaikka välillä niin meinaakin käydä). Kolme hyvää vinkkiä biisissä bändi irvailee ajankohtaislehtien elämänvinkeille miehiseen tyyliin. 

Unohdin korianterin / sähän tykkäät siitä kanssa kuskusin / olis varmaan pitänyt kokkailla silloinkin / kun vielä kaikki on hyvin  

Parisuhteen ongelmiin päästiin tässäkin vinoilussa ja ehkä siinä osataan nauraa vähän myös peilikuvalle. Hyvä niin. Fokus on ihmiselämän haikeudessa. Parhaiten tämä onnistuu mielestäni naisen (tai niin ainakin tulkitsen) näkökulmasta kirjoitetussa kappaleessa Arlandan portailla. 

Meissä asuu viisaus pohtii hyvin nykyihmisen tuskaa, miten olla hyvä ihminen kun maailma rypee ongelmissaan. Tekstit toimivat, mutta silti ne eivät aivan tunnu yltävän aina upeasti toimivien pop-sävellysten tasolle. No, ehkä tärkeämpää on kuitenkin oman linjan seuraaminen. 

Viimeisen biisin voi helposti tulkita olevan solistin pateettinen purnaus maata kiertävän artistin yksinäisyyden tunteesta – tai sellaisena sen ainakin kuulen Vesterisen laulamana. Riisuttu sovitus tukee vaikutelmaa omaelämäkerrallisesta otteesta.

Miksi mulle ei riitä mikään / ei naiset, ei viina, ei maine / ei voitto, ei raha, ei korkeapaine

Säkeistöissä sitten irvaillaan suomalaisen miehen perikuvalle, joka savustaa tyytyväisenä kalaa kotipihallaan. Vai onko tämä sittenkin vapaa kaikesta ironiasta ja rehellinen kysymys, että miksen voi olla se omakotitalonsa pihalla keskiluokkaisessa elämässään lillivä ”Martti”? Se jää kuulijan pääteltäväksi. 

Lopussa koko kymmenhenkinen bändi – joka levyllä on vahvistettu viidellä studiomuusikolla – puhkeaa beatleaanisiin vyörytyksiin, kuulostaen hetkittäin jopa Ultra Bralta. Keikalla se on varmasti komeaa kuultavaa. 

 

Vesterinen yhtyeineen: Meissä asuu elämä (Universal Music, 2021)

20.12.2021
|
Tommi E. Virtanen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy