Parinkymmenen vuoden odotuksen jälkeen Ville Leppänen on tehnyt toisen suomenkielisen albuminsa, ja vuosituhannen vaihteessa julkaistu Hullu Rakkaus saa viimein ansaitsemaansa jatkoa.
Pikaisen tusinan materiaali on saanut alkunsa kansainvälisellä biisileirillä Austinissa 2017. Vaikka levy on suomenkielinen ja lyriikoissa matkustellaan Kalliosta Intian kautta Berliiniin ja sieltä Itä-Hakkilaan, niin äänimaailma on kyllä täyttä amerikkaa.
Villen laulu on sielukasta ja vertailukohtaa etsiessäni mietin, että on kuin Aki Sirkesalo laulaisi J. Karjalaisen materiaalia. Mutta persoonallista musiikkia tämä on, Ville ja Käytetyt Miehet kuulostavat täysin itseltään – ei tässä ketään kopioida.
Myös Villen tekstit toimivat ja sisältöä löytyy. Kilpailuun-kappale piirtää kaunistelematonta tilannekuvaa markkina-talouden heikoin lenkki -kilpailusta ja elintasorumbakoneen rattaiden väliin jäämisestä. Empatiaa puolestaan kulkee jo raamatullisissa sfääreissä.
Eikä leikkisyyttäkään ole todellakaan unohdettu – Bensiksen Elvis, joka keikalle selvis – on hahmona tunnistettavan riemuisa ja hulvaton. Ja kyllä muutama katkera sinikka itse kunkin matkan varrelle mahtuu…
Levyn nimestä huolimatta sen kaksitoista kappaletta on valikoitu saatteen mukaan noin neljästäkymmenestä, eikä joukossa kyllä ole täytepaloja. Materiaali on äärimmäisen hienoa, toteutuksesta ei moitteen sijaa löydy. Omaksi suosikikseni nousee Lena Lindroosin kanssa duettona laulettu Aidan yli vaan.
Ville Leppänen ja Käytetyt miehet: Pikainen Tusina
Hokahey Records, 2020 (HHR2005)
