Vitriol: To Bathe from the Throat of Cowardice – vimmaista kuolon viimaa

Image

Vuonna 2005 perustettu amerikkalainen Those Who Lie Beneath -niminen orkesteri vaihtoi nimensä Vitrioliksi vuonna 2013. Pienen salapoliisityön jälkeen selvisi, että ennen nimenvaihdosta yhtye soitti deathcorea, kun taas uudistunut Vitriol luottaa ehdan kuolometallin ikiaikaiseen voimaan.

 

Yhtyeen jäsenten instrumenttien hallinta on huippuluokkaa. Rumpali paukuttaa lähes yhtäjaksoista nopeatempoista tuplabasaritulitusta sellaisella pieteetillä, että heikkopäisempää voisi ahdistaa.
Kitaristin dissonanssiset kuviot sekä sweep- ja tremolopikkaukset ovat erittäin korkeatasoisia taidonnäytteitä kaverin osaamisesta. Iloinen yllätys on myös basistin idearikas soittaminen, sillä tällaisen konekiväärisarjatulen alta ei yleensä kovin helposti bassokuvioita erota.

Vitriolin tekninen death metal tuo mieleen niin Krisiunin, Hate Eternalin kuin Dying Fetuksenkin. Innokkuus ja impulsiivisuus johdattelevat kappaleet läpi spiraalien ja tuonelan porttien.
Mutkikkaat ja kieroutuneet melodiat antavat lisäpotkua pääosassa pauhaavalle aggressiolle.
Erityisesti avauskappale The Parting of a Neck jää mieleen ja esittelee Vitriolin elinvoimaisimmillaan.

Albumin heikkous on sen puuduttavuus, sillä tasatahtinen halonhakkuu alkaa käydä hermoille levyn edetessä.
Kappaleet ovat hyvin samanlaisia, eikä kirurgintarkan kuolon sapluunasta poiketa juuri ollenkaan. Kymmenen kappaletta ja kolme varttia näin intensiivistä mäiskettä on todennäköisesti suurimmalle osalle hieman liikaa, ellei sitten satu olemaan juuri tämän genren himokuluttaja.

Vitriol on kiistatta lahjakas yhtye, joten musiikillisten visioiden toteuttaminen ei taatusti jää osaamisesta kiinni. Voittava resepti vaatii kuitenkin sen, että jatkossa yhtye panostaa selvästi enemmän sävellyksien ja sovitusten hiomiseen ja jättää soittotaidon esittelyn vähemmälle.

Vitriol: To Bathe from the Throat of Cowardice (Century Media, 2019)