Finnvox-studiot Pitäjänmäellä täyttivät tänä syksynä komean 50 vuoden iän. Kävimme jututtamassa yrityksen toimitusjohtajaa Risto Hemmiä, jolla on talossa peräti 36 vuoden kokemus äänittäjänä.
Haastattelussa ei niinkään lähdetty muistelemaan menneitä vaan käännettiin katse tulevaan. Päähuomion saivat äänitysmenetelmät ja käytännöt, ja niistä voit lukea laajan ja intensiivisen artikkelin Riffin printtinumerossa 6/2015. Tässä nettispesiaalissa lavennamme aihepiiriä hieman ja tämä palvelkoon joko pääjutun ennakkomaistiaisina tai jälkipalana.
50 vuotta on mittava aika, eikä Hemmin oma kokemus ole sekään vähäinen ajanjakso. Uran alkuvaiheessa käytännössä miltei kaikki studiolaitteet olivat vielä analogisia, nyt niiden osuus on jo todella vähäinen. Myös työkulttuuri on muuttunut, mutta sen muutos on samanlainen hidas kierre kuin työvälineiden muutos. Mikään ei vaihdu kerralla kokonaan toiseksi, mutta samoja ilmiöitä toteutetaan kenties hieman toisella tavalla. Teknologian ohessa muotivirtaukset vaikuttavat äänittämiseen. Vuosikymmenet sitten esimerkiksi laulu äänitettiin puhdasoppisesti niin, etteivät hengitysäänet kuulu lopullisessa miksauksessa. Sittemmin hengityksestä on tullut tietoinen tehokeino, kuten printtijutussa kerrotaan.
Vaikka hengitysäänet saisivatkin nykyisin kuulua, kaikenlaisia muita sivuääniä kyllä siivotaan raidoilta pois ennen miksausta. Hyvä esimerkki on vaikkapa rumpusetin yleishumina, jota saattaa kertyä muutoin ylenpalttisesti, jos tomit lähtevät bassarista soimaan vaikkei niitä lyötäisikään.
– Ennen käytettiin noisegeittejä, nyt on helppo siivota ruudulla tyhjäksi muut kohdat ja jättää vain iskut. Sama asia, mutta eri työskentelytapa, pohtii Risto Hemmi.
Toisinaan siivoamisen sivutuotteena syntyy ei-niin-toivottu-ilmiö, jossa iskun ajaksi auki popsahtava mikkikanava horjuttaa samalla rumpujen ambienssia hetkellisesti. Ratkaisu löytyy loivemmasta raitojen puunauksesta ”joskus olen käyttänyt volumekäyriä, enkä ole pannut niitä kokonaan mutella pois”.
On myös jossain määrin genrekohtaista ja soundin rakennekysymys, mikä merkitys yhdellä mikillä on kokonaisuudessa.
– Vähän riippuu siitä, miten paljon siinä on muita mikkejä auki. Jos rumpujen pääsoundi tulee overheadeista, niin se ei haittaa vaikka yhden lähimikin panisi kiinni kokonaan. Mutta jos rumpusoundin tekee pääasiassa lähimikeillä, niin silloin yhdenkin mikin kiinnipaneminen saattaa vaikuttaa siihen kokonaisuuteen.
Mahtimonitorit ulos, lähikuuntelu tilalle
Iso muutos työkulttuurissa on se, että enää ei juurikaan miksata studion isoilla kaiuttimilla ja lujilla äänenpaineilla.
– On menty huomattavasti järkevämpään. On siirrytty lähimonitorointiin, jolla pystytään saamaan tarkka erottelu ilman, että sitä tarvitsee hakea voluumilla. Että se monitorointi on muuten tarkka.
Finnvoxin B-studion tarkkaamon remontissa seinään upotetut Westlaken isot kaiuttimet saivatkin luvan lähteä. Niistä sai kyllä ”valtavan äänenpaineen”, mutta äänenlaatu jäi niin kauas nykystandardista ettei ”niistä voi Genelecin kanssa samana päivänä puhua”.
Tarkkaamossa kuuntelun laaturimaa on nostettu, mutta osataanko sitä hyödyntää, kun ainakin julkisuudessa on käyty jonkin verran keskusteluita siitä, että nuorempi sukupolvi olisi pilannut estetiikan tajunsa kuunnellessaan korvanapeilla huonolaatuista mp3-audiota.
On myös näkynyt arveluita siitä, että tämä puolestaan muovaisi nykyään äänittäjien ja miksaajien käytäntöjä, kun valmiin miksauksen pitäisi kuulostaa oikealla tavalla huonolta. Näitä väitteitä Hemmi ei pureksimatta niele.
– Ei ehkä ihan noin pidä paikkansa. Kyllä se äänitys- ja miksausprosessi on edelleen hyvin saman tapainen, ja musa tehdään musana. Vaikka jakeluporras on muuttunut todella paljon, niin itse se musan tekeminen, biisin äänitys ja miksaus, ei se ole varsinaisesti työskentelytavoiltaan jakeluformaattien takia muuttunut. Kyllä ne asiat tehdään hyvin riippumatta siitä meneekö se youtubeen vai spotifyihin vai cd:lle. Pikemminkin tämä muutos on aiheuttanut sen, että masteroinnista lähtee monenlaisia faileja eri paikkoihin, cd-tehtaille, iTunesiin ja niin pois päin, tuumailee Risto Hemmi.
Kuvat: Tommi Posa / Riffi
Lisää Risto Hemmin mietteitä äänittämisestä sekä studiotyön käytännönpsykologiasta voit lukea painetusta Riffin numerosta 6/2015.
Finnvoxilla on yksiköitä kuin kissoilla elämiä
• B-Studio (kuvassa yllä) on talon isoin äänitystila, ja pelkästään äänityskäytössä.
• E-studio on pienempi äänitys/miksaus-yksikkö, jossa voidaan tallentaa dialogit isompaan leffaan ja hoitaa laulatussessiot.
• H on esituotantoon tarkoitettupikkustudio entisen vinyylikaivertamon paikalla.
• Lisäksi talossa erityisesti elokuvaäänen jälkituotantoon rakennettu CinePost-yksikkö asianmukaisine monikanavakuunteluineen ja foley/jälkiäänitys-mahdollisuuksineen.
Katso Finnvoxin tarkempi esittely yrityksen kotisivuilta.
Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
