Nayteikkuna


Taikapeili tuottaja Maukosen uusintakuuntelussa


Asetumme tietokoneen ympärille, Kristian Maukonen kaivaa Spotifysta esiin aikoinaan tuottamansa Taikapeilin debyytin esiin ja näpäyttää soimaan Jos sulla on toinen -kappaleen.

Levyn soundimaailmaa hahmotellessa mielessä olivat edesmenneen ruotsalaisen Denniz Popin tuotokset. Pop oli muun muassa Ace of Basen tuottaja, säveltäjä  ja Max Martinin oppi-isä. 

– Se oli silloin suuri idoli. Diggailin sen miksaustyyliä. Ace of Basen ekassa tulee sen DJ-tausta hyvin esille. Siinä basarisoundissa ei meinaa säästellä. Ei mikään ”radiolitteä”, vaan tosi muhkee.


Sitten alkaa analyysi. Ensimmäiseksi ihmetystä herättää ykköshitin kesto - melkein viisi minuuttia. Seuraava ihmetyksen aihe on että kertosäe alkaa vasta puolentoista minuutin kohdalla. 


– Täähän menee melkein progeksi tän rumpuväliosan kanssa. Harva tietää, että biisissä oli vielä alunperin räppikohta, joka on ehkä Jufon (Juho Peltomaa Raptori-yhtyeestä) kirjoittama.


Miltäs kappale kuulostaa?


– En tiedä. Ei siitä ainakaan mitään nolouskohtauksia tule. Aika sympaattinen, eniten ottaa päähän teeman syntsat mitkä on tehty D-50:en jollain presettisoundilla. Sitä ei ole editoitu ollenkaan. Kokeiltiin varmaan tsiljoonaa soundia, mutta siihen ei vaan käynyt mikään. Se oli joku soundi 12, A-pankista. Kannu-osasto on hyvä.
                

Jos sulla on toinen -kappaleesta tehtiin myös englanninkielinen versio, josta on J. Sarven kanssa tehty demo vielä olemassa. Sen jälkeen Englannin Warner halusi tehdä uuden version isolla rahalla. 
– Siihen palkattiin brittiläinen tuottaja ja mimmit lennätettiiin Lontooseen. Siellä biisiin tehtiin uusi teksti mikä mun mielestä oli ihan hirvee. Muutenkin koko tuotanto meni uusiksi ja niin kauaksi siitä alkuperäisestä. Ne halus tosiaan tehdä siitä biisistä jotain. 

Englanninkielisen version kohtaloa ei tiedä kukaan, saatika miksi proggis hylättiin.

Seuraavaksi analyysiin otetaan Mamba-laina Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä. 


– Aika vähän kamaa: pädi, reggae-piano, komppi ja basso. Ei muuta. Todella riisuttua. Alla joku surina mikä oli silloin tosi freesiä, nyt aika noloa. Aika kuiva laulu joka törkeän kovalla. Minimalistista tavaraa. Tää biisi lisättiin levyn Deluxe-versioon. Siitä tuli aika iso leka.
– Ei tätä nyt ehkä täysin punastelematta voi kuunnella. Kotikutoista kun tän päivän standardeilla kuuntelee, mutta tää on sen ajan kuva. Albumin tekstityyli oli jotain aivan muuta, mihin siihen aikaan oli totuttu. Sitä rakentaessa lähdettiin hakemaan niin puhekieltä kun vaan voi olla.

Tekijöiden korvaan se, että lauletaan kuten teinit puhuvat, kuulosti todella kornilta – mikä taas tänä päivänä on täysin normi tapa tekstittää. Varsinkin kaikkien Nylon Beatien ja suomiräppien jälkeen. Sen takia Taikapeili varmaan vetosikin kohderyhmäänsä.

Taikapeilin sähköinen soundi jakoi suomalaista musiikkiyleisöä. Maukosen mukaan asenne oli että ”kaikki mitä tehtiin ohjelmoiden tai samplella oli paskaa”.
– Kaikki piti tehdä kitaroin ja perinteisellä meiningillä. Se ajattelu kesti varmaan 2000-luvulle asti. Puritaaninen Suomi-asenne. Tuli paskaa niskaan oikein isolla kädellä ja kyllä jossain vaiheessa alkoi ottaa pannuun, kunnes levyt rupesi myymään. Sitten vaan naureskeli, että huudelkaa mitä huutelette.

Vaikka sitä itseään tulikin niskaan, ei hän alkanut missään vaiheessa epäilemään visiotaan. Maukonen ei ole ikinä liiemmin piitannut muiden mielipiteistä.


– Olen aina ollut sen verran kusipää. Jos on ollut joku oma kela, niin aina sen mukaan olen pyrkinyt menemään. Kyllä kai se puhe on välillä varmaan johonkin vaikuttanut. XL5:en kanssa oli sama juttu. Ne bändin soittajat olivat oikeasti rokkijäbiä. Kyllä nekin varmaan vähän mietti sitä konehommaa. Tokalla levyllähän ne olisi halunneet viedä sitä akustisempaan suuntaan, kun sitä ohjelmointihommaa niin haukuttiin. Olet oikea muusikko tai artisti vain jos teet oikeilla soittimilla musiikkia. Kyllä se oli niillä ihan oikea ongelma.
Maukonen huomauttaa, että Taikapeilin kolmas albumi tehtiin livebändin kanssa. ”Se kai oli ’oikea tapa’ tehdä musiikkia”. 



XL5:n aikoinaan aiheuttama hysteria saa Kristian Maukosen yhä ymmälleen.


– Kun ajattelee sitä meininkiä silloin, niin Dingolla oli ollut silloin samanlaista hysteriaa ja tänä päivänä ehkä Robinilla. Sitä populaa oli niin paljon keikoilla. Tuhansia tyttöjä, jotka kaataa aitaa ja kirkuu. Se oli niin älytöntä, ettei sitä tajuu. 
– Pelkästään fanipostia, eli kirjeitä saattoi tulla sata kappaletta päivässä. Siis sitä kaman määrää joka tuli viikon aikana… ja kun mukana tuli kaiken näköstä pakettia ja pehmolelua… Niille kamoille piti hommata varasto kun niitä säästettiin, koska jätkät halus, että kaikille vastataan. Yhdessä dokkarissa kaadettiin niitä kirjeitä Mikan ja Peten päälle ja ne peitty sinne alle. Niitä sitten lahjoitettiin kaiken näkösiin lastensairaalasysteemeihin.



Oheinen nettispesiaali on jatkoa Misha Koivusen toimittamaan "Ikimuistoiset sessiot" haastatteluun, jossa tällä kertaa oli jututettavana tuottaja Kristina Maukonen. Jutun löydät Riffin printtinumerosta 2/2016.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

06.04.2016
|
Misha Koivunen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy