Mika Toivanen ja miksaamisen taito

Ikimuistoiset sessiot -juttusarjassa Riffin vieraana on tuottaja-säveltäjä-sovittaja Mika Toivanen, jolta sujuvat myös äänittäminen ja miksaus. Vaikka hän tuossa haastattelussa puhuukin enimmäkseen biisin kirjoittamisesta ja sovittamisesta, on hänelle miksaaminen sitä mieluisinta studiohommaa. Tässä nettispesiaalissa syvennytäänkin tähän viimeiseen – tuottamisesta ja sen erityisistä riemuista voit lukea Riffin printtinumerosta 6/2017 (julkaisupäivä 7.12.2017).

– Mulla levyn tekeminen alkaa siitä biisintekemisestä ja arrauksesta ja päättyy omalta osalta sinne miksaukseen. Silleen pääsen parhaimpaan tulokseen. Se on tietynlainen kaari. Suomesta löytyy todella kovia itseäni parempia äänittäjiä, arraajia, muusikoita, tuottajia ja miksaajia, mutta siltikin se on äärettömän nastaa, että sä teet sen koko jutun ite alusta loppuun. Se on vähän sitä ammattitaitoa että pystyy jotenkin hallitsemaan tuon tuotantoketjun. Mistään rakettitieteestä ei kuitenkaan ole kysymys. Kyllä Mozartin aikanakin säveltäjän piti osata arrata ja orkestroida omat teoksensa. Jos mä  painan täällä recciä kaksi viikkoa, niin musta olis kauheeta antaa se kakku jollekin muulle miksattavaksi. Varsinkin jos olen tuottajana. 


– Se että miksaan itse, tukee koko projektia ja niitä biisejä, koska silloin voi jopa vielä miksauksessa puuttua rakenteisiin ja muuhun. Jos joku muu miksais, niin sitä ei varmaankaan tapahtuis. Huono puoli siinä on että joskus ne jutut pysyy jopa liiankin auki loppuun asti. Jos olis erikseen miksaaja, niin ei se siinä vaiheessa ala enää ihmettelemään jotain pädisoundia.


Etkös pelkää, että pää katoaa jossain vaiheessa omaan hanuriin?


– Varmaan se usein katoaakin. Mutta kun sen biisin itse laittaa alulle, niin kyllä mä haluan sen loppuun asti myös viedä. Toisaalta, onhan mun biisejä tuottaneet ja miksailleet myös muut. Ja onhan tätä sen verran tehty, että osaa ne pahimmat sudenkuopat välttää. Sanoisin myös että kyllä muusikko tai sovittaja miksaa eri tavalla kuin puhdas ääni-insinööri, ja se on hyvä! Tämä tunteella miksaaminen ei varmaankaan sovi ihan kaikkeen matskuun. Mulla se on enemmän sellaista fiilispohjaista, kuin jollain teknisellä tavalla asiaan suhtautuvalla. 


Toivanen ottaa tietysti täyden vastuun miksaustuloksesta. Vastuun myötä tulee myös veto-oikeus lukita annetut vaihtoehdot.

– Jos joku pyytää nostamaan tai laskemaan tamburiinia puoli db:tä jätän yleensä ennalleen. Mun miksausfilosofiassa ei oikeen desibeliä pienempiä arvoja olekaan. Jos joku elementti on liian lujaa, ei se siitä puolen db:n laskulla parane, lasketaan yksi kokonainen tai nostetaan kaks ja katotaan mitä tapahtuu. Tää pätee myös mun sovituksiin. Jos sovitus toimii kakkosklarinetin soittaessa dynamiikkamerkillä mf, se toimii kyllä myös ff-merkillä. Tämä saattaa kuulostaa kovin suurpiirteiseltä, mutta esim. Tangomarkkinoiden suorissa tv-lähetyksissä on niin vähän treeniaikaa uusille sovituksille, että tällainen suurpiirteisyys on osoittautunut varsin toimivaksi. Myönnettäköön, että joskus harvoin tuo puolen db:n nosto tai lasku saattaa olla paikallaan, mutta yleensä mennään vähän isommalla hahlolla.

Mika, Anssi ja Harri

Paula Koivuniemen Yöperhonen äänitettiin Toivasen vanhalla studiolla Helsingin Pitäjänmäessä. Kompissa oli tuttu duo: Nykänen-Rantanen – ja hyvin toimi.
– Taidettiin soittaa pohjat kahdessa päivässä, mutta kyllähän noi jätkät soittais helposti levyn päivässäkin. Sessiomuusikoiden kanssa se ajan käyttö on vähän erilaista kuin bändien kanssa. 


– Anssin ja Harrin laittaminen yhteen, siinä on magiaa. Vaikka kuinka mietitään arria ja muita nyansseja, niin se magiikka, mitä noi kaks herraa saa aikaan, sitä ei voi mitenkään siihen nuottiin kirjoittaa. Anssilla saattaa joskus olla myös joku komppiehdotus, mikä on aina hienoa.


– Biisit mennään aina primavistana. Ainakin mun biisit on sen verran simppeleitä, että kyllä noi tyypit hoitaa ne ihan lennossa. Ja heidän rutiini on niin kova. Kun heidän kanssa on tehty hommia yli kymmenen vuotta, niin tietää miten homma sujuu. 


– Rumpaleista olen varmaan äänittänyt eniten juuri Anssia. Sen soitto vaan kuulostaa mikeistä erilaiselta kuin muiden. Se on ihan sama mitä mikkejä siihen laittaa. Aika hyvin on läjässä balanssimielessä. Vaikka se soittaa lujaa, se on hallittua ja helkkarin jämäkkää. Sellaista on mieletöntä äänittää kun se on tavallaan valmiiksi kompressoitu. Virvelissä eikä tomeissa ole tarvinnut alamikkejä ikinä. Se kuulostaa jo övereistä valmiilta. 

Biisejä tehdään moneen tarpeeseen

Toivanen on opiskellut sävellystä Sibelius-Akatemiassa. Iskelmien säveltämiseen on kuitenkin tullut katkos, sillä hän kokee, että sellaiselle materiaalille, jota hän luo, ei tällä hetkellä ole tilausta. Tässä kuitenkin hauska tarina kouluvuosilta.

– Joskus Sibiksessä sävellystunnilla opettaja Olli Kortekangas käski tekemään viiden sävelen melodian. Kavahdin jo siinä vaiheessa, että kuka laulaa, mikä kanava, mikä tempo? Sitä oli niin ehdollistunut siihen kaupalliseen ajatteluun. Silloin kakskytvuotiaana tajusin, että hei, ei musa ole pelkästään tätä. Yhdistä viisi säveltä niin että ne tyydyttää sua! Ei niin että ”kuka tätä tulee kuuntelemaan?”

– Tottakai se on sitä ammattitaitoa, mitä pitää käyttää, mutta ei saa hukata sitä, että tekee hommaa joskus itelleen. Vaikka se juttu olis kuinka päätön. Sitähän voi sitten jalostaa eteenpäin.

– Menestystäkin voidaan mitata niin monella tasolla. Tottakai, jos teet hommaa työksesi, sen tähden pitää yrittää jotenkin miettiä, mistä joku saattais tykkää. Omilla ehdoilla tekeminen on kuitenkin helevetin vapauttavaa.