Nayteikkuna

Rumpujen viritys Veka Salmisen tapaan

Painetun Riffin numerossa 1/2016 julkaistun rumpujen soundia, viritystä, säätöä ja huoltoa käsittelevän artikkelin rinnalle tarjoilemme ”rumpukuiskaaja” Veka Salmisen vinkkejä rumpujen virittämiseen.

 

Yläkalvosta aloitetaan

1. Virvelirummun ja tomit pystyy virittämään kätevästi esimerkiksi rumpupenkin päällä, jos penkin saa pyörimään vapaasti. Vaikka aloitetaan lyöntikalvosta, on alakalvo valmiiksi rummussa kiinni (sen vireellä ei ole merkitystä, jakkaran pehmuste estää alakalvoa soimasta).

2. Viritysruuveista saa kätevästi ”löysät pois” esimerkiksi akkukäyttöisellä ruuvinvääntimellä.

3. Löysien jälkeen lähdetään hakemaan viritysavaimella samaa kireyttä jokaisen ruuvin kohdalle, edelliseen ruuviin verraten, esimerkiksi myötäpäivään. Vireen kuulostelu onnistuu kopauttamalla viritysavaimella kalvoa muutaman sentin etäisyydeltä vanteesta.

4. Usein ainoaksi oikeaksi metodiksi mainittu ristiin kiristäminen kalvon yli vastakkaisille ruuveille ei ole tarpeen, jos muistaa edetä pienin liikkein ja lähtökireys on kaikissa ruuveissa suht’ tasainen.

5. Kun kalvo alkaa kiristämisen ja koputtelun jälkeen olla jonkinlaisessa perusvireessä, sitä kannattaa painella eri laidoilta voimakkaasti kämmenillä paikalleen. Vire muuttuu ja putoaa – joidenkin ruuvien kohdalla enemmän kuin toisten.

6. Viritetään uudestaan samalla metodilla mahdollisimman tasaiseksi.

7. Kun kalvo on kireydellä, jonka suuntaista haetaan, etsitään kosketinsoittimesta nuotti, jota tämä vire lähinnä vastaa.

8. Tämän jälkeen virittäminen vain helpottuu: kalvon voi virittää jokaisen ruuvin kohdalta tarkasti haluttuun referenssinuottiin. Jos halutaan korkeampi tai matalampi vire, vaihdetaan referenssinuottia.

9. Ennen viimeistä virityskierrosta uutta rumpukalvoa voi vielä takoa reippaasti nyrkin alasyrjällä, jotta vire pitää paremmin kun rumpua aletaan oikeasti soittaa. (Jotkut seisovat tai jopa hyppivät kalvojen päällä tässä vaiheessa.)

10. Lopullisen, valitun nuotin nimi kannattaa merkitä muistiin.
Rumpukalvon tuottamassa äänessä jotkut kuulevat paljon häiritseviä kerrannaisia, mikä vaikeuttaa rummun tuottaman pohjasävelen kuulemista. Sävelen oppii erottamaan harjoittelemalla.
 

Alakalvon vuoro

1. Käännetään rumpu ympäri, jolloin nuottiin viritetty lyöntikalvo demppautuu jakkaran pehmustetta vasten. Alakalvon viritys tapahtuu kuten yläkalvonkin (ks. yllä).

2. Niin kuin rumpujen virittämisessä yleensäkin, tässäkin on erilaisia koulukuntia. Salminen ei jätä tomien alakalvoa koskaan lyöntikalvoa löysemmälle vaan alakalvo kiristetään samaan tai yläkalvoa korkeampaan vireeseen. Lattiatomin kalvot hän virittää useammin samaan säveleen keskenään, pikkutomissa alakalvo on usein esimerkiksi sävelaskeleen kireämmällä kuin lyöntikalvo.

3. Ala- ja yläkalvon kireyksien keskinäisellä suhteella on vaikutusta rummun soinnin sävyyn ja pituuteen. Kun ylä- ja alakalvot ovat samassa nuotissa, rumpu soi usein pisimpään. Alakalvoa kiristämällä jälkisoinnin sävy ja kesto alkavat muuttua.

 

 

Rummut epävireessä?

Säveltasoon virittämisessä ei tähdätä siihen, että rummut käyttötilanteessaan soisivat tunnistettavissa sävelissä. Referenssinuotit ovat vain viritysvaiheeseen liittyvä apuväline, joiden avulla voidaan:

1. Virittää rummun ylä- ja alakalvo ensin itsenäisesti tasaiseen kireyteen.

2. Säätää sen jälkeen saman rummun molemmat kalvot tunnistettavaan, järkevään intervalliin toistensa suhteen.

3. Virittää tomit (joskus koko rummusto) haluttuihin intervalleihin keskenään.

4. Merkitä muistiin yksiselitteinen tieto seuraavaa keikkaa tai studiosessiota varten: ”tähän viritettiin viimeksi”.

5. Loputtomasti testailla eri vireitä ylös, alas, ristiin rastiin – ja umpikujan yllättäessä päästään aina palaamaan hyväksi havaittuun lähtötilanteeseen.

Vaikka viritysvaiheessa puhutaankin nuoteista ja intervalleista, ei rumpujen ”epävireisyydestä” suhteessa soitettuihin biiseihin tarvitse olla huolissaan. Normitilanteessa rumpujen päällä soi koko bändi eikä ”säveliin”, joissa rummut soivat enää kiinnitä kummemmin huomiota – kapulalla lyödään sitä paitsi kalvon keskelle, mikä entisestään häivyttää vaikutelmaa säveltasosta, joka reunalta kevyesti taputellen kuultiin.

Lisäksi vire soittotilanteessa nousee kapulaniskun vaikutuksesta. Ero viritysvaiheessa tunnistettuun nuottiin on sitä suurempi mitä löysempi vire kalvossa on ja mitä lujemmin rumpali soittaa. Huippukireillä bebop-rummuilla hissutellen vire voi toisaalta säilyä hyvinkin lähellä samaa kuin ”alkuperäinen” vire.

Virvelille ei popissa haeta useinkaan määriteltyä intervallia tomeihin nähden, sen sijaan jazzissa – varsinkin jos soitetaan paljon matto auki – virveli voidaan virittää ikään kuin rummuston pienimmäksi etutomiksi.
Samoin pienikokoinen, eläväsointinen bebop-bassari saatetaan virittää rummustoon yhteensopivaksi, ikään kuin setin suurimmaksi lattiatomiksi.

 

Mittarit ja äänilähteet virittäjän apuna

Kosketinsoittimen kätevä korvike rumpujen virittämiseen tien päällä on älypuhelimen soitinapplikaatio ja toiseen korvaan sujautettava puhelimen nappikuuloke.

Rummuille suunniteltuja viritysmittareitakin voi virittämisessä hyödyntää. Niin sävelkorkeutta/hertsilukemaa haarukoivilla laitteilla kuin neulapainomittareillakin on puolensa.
Neulapainomittarista voi olla erityistä iloa viritystilanteessa, jossa rummun ääntä ei ole mahdollista kuunnella olosuhteiden vuoksi, esimerkiksi ulkoilmafestivaalien backstagella.

Mittarit ovat varmasti tarkempia kuin korva ja kosketinsoitin, toisaalta mittarin kanssa parempaan lopputulokseen pääseminen voi olla joskus vaikeampaa kuin korvan ja kosketinsoittimen avulla, joka on rumpusetin virittämiseen varmasti riittävän tarkka yhdistelmä.

Tämä Nettispesiaali liittyy Riffin painetussa numerossa 1/2016 julkaistuun artikkeliin. Jos et vielä lukenut sitä, ota tämä nettijuttu hyvien bileiden etkona. Jos printtiartikkeli tuli jo luettua, sait toivottavasti maukkaat jatkot tämän nettijutun kautta.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

03.02.2016
|
Teksti ja kuvat: Tommi Saarela
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy