Gibson 335 on klassikko, jonka rakennetta on hiottu jo reilusti yli 50 vuotta. Gibsonin Memphisin tehtaalla valmistetaan aiheesta sekä ihka uusia versioita että pikkutarkkoja kopioita tiettyjen vuosimallien kitaroista. Uteliaisuus pisti tutkimaan, löytyykö niistä oleellisia eroja.
Ulkoisesti koesoittoon saatu parivaljakko – vuoden 2016 vakiomalli ja vuoden 1963 soittimesta tehty replika – poikkeavat toisistaan oleellisesti jo visuaalisesti. Uusiopainoksen kannen päällimmäisessä viilussa syykuviot kuultavat punaisen värin alta, kun taas vuosikerran 2016 edustaja on ilmeeltään tasainen.
Lisäksi koppien sarvet ovat muodoiltaan erilaiset – 60-luvun alussa muotia olivat soukemmat linjat, kun taas nykymallissa suositaan pulleampia muotoja. Eroa on itse asiassa sen verran, että kaveruksilla on omat kotelonsa tyköistuvilla mitoilla: vuoden 2016 vakiomallia on turha sulloa replikan laukkuun, ei mahdu.
Myös metalliosissa on eroa – tämän vuoden versio kiiltää kromattuna, replikassa on haettu vanhahtavaa ilmettä hapettamalla metallipintoja sieltä täältä.
Vuoden 1963 reseptillä tehty 335.
Kun soittimet koppaa syliin vuoronperään ja ottaa akordin tai pari kummallakin ilman vahvistinta, huomaa myös soinnillisen luonteen eron selkeästi: 60-luvun alun reseptillä koottu uudispainos soi alkukantaisen rähäkästi, vahvasti keskialueelle painottuvalla soundilla ja verraten lyhyellä sustainilla.
Vuosikerran 2016 edustaja puolestaan vastaa soittajan käskyihin huomattavan sivistyneellä, leveällä ja pitkäkestoisella soinnilla.
Muutama venytys eri kohdista kaulaa kummallakin vahvistaa poikkeavuudet myös soittotuntumassa: historiallinen malli on oleellisesti työläämpi erityisesti venytyksissä.
Kun kielityksessä ei ole oleellista eroa ja trimmikin on kielten korkeuden osalta yhteneväinen, pitää syitä eroille kaivaa tarkastelemalla rakenteita vähän laajemmin.
Kummankin soittimen koppa on kolmikerroslaminaattia, jossa kahden vaahteraviilun väliin on liimattu yksi kerros poppelia. Molemmissa on umpinainen keskipalkki, joskin uudispainoksen spekseissä on täsmenne ”lightweight”.
Mysteeriksi jäi, mitä ”kevyt” tarkoittaa, sillä Gibsonin sivustolla kummankin mallin rungon keskimääräiseksi ominaispainoksi annetaan tismalleen sama grammamäärä. Tämän parivaljakon yksilöillä oli kuitenkin miltei tasan 200 gramman ero uudemman ollessa painavampi.
Mahonkikaulat ovat mitoiltaan hyvin lähellä toisiaan. Silmämääräisesti en eroa huomaa, soittaessa kyllä. Kun molemmissa on 12-tuuman radiuksella kaartuva ruusupuinen otelauta, täytyy selityksen löytyä joko kaulan takaosasta tai trimmistä, kenties molemmista.
Gibson kertoo 1963-uusion kaulan olevan suurinpiirtein millin ohkoisempi kuin nykyversion, mutta silti soittotuntuma oli työläämpi. Mittalankaa kaulojen ympäri sovitellessa kävikin ilmi, että ympärysmittaa perinnemallilla on kuin onkin himpun enemmän. Osaltaan tämä saattaa johtua siitä, että vuoden 2016 kitarassa kaulaprofiilia luonnehditaan ”kehittyneeksi”, vaikka suoranaisesti ei kerrota onko kyse epäsymmetrisyydestä vai jostakin muusta uudesta linjauksesta.
Uusiopainoksen kaularauta oli myös tiukattu niin piukeaksi, että otelauta oli pituussuuntaan tikkusuora, kun taas nykymallin kaulan oli annettu taipua omaan makuuni juuri sopivasti notkolle.
Siitäpä ne oleelliset erot soittotatsiinkin taitavat juontua.
Akustisen soinnin perusluonteen radikaali ero ei sekään ole lopulta mysteeri. Jos seuraa kieltä sen yhdestä päästä toiseen, huomaa poikkeavuuksia pitkin matkaa.
1963 uudispainoksen virityskoneistot ovat Klusonin kevytrakenteista mallia, kun taas vuoden 2016 kitarassaon Groverin jyhkeämmät virittimet.
Virityskoneistojen välityssuhteissakin on huomioitava ero: Klusonin akseli kiertyy yhden kierroksen, kun nuppia kääntää 15 kierrosta, Groverilla välityssuhde on 18:1, mikä tuo enemmän hienosäädön tuntua ja tasaisuutta viritykseen.
Otelaudan yläpäässä kielet lepäävät satuloiden urissa, eikä tässäkään kohden mennä samalla kaavalla – 1963 uusiopainoksessa satula on nailonia, 2016 mallissa luuta.
Nailonia löytyy vuoden 1963 toisinnossa myös tallasta, kun taas 2016 versiossa tallapalat ovat titaania.
Ja kuin pisteenä iin päällä, 1963 replikan kieltenpidin on alumiinia, kun taas palkki vuosimallia 2016 on terästä.
Näillä rakenteellisilla eroilla ei ole ihme, että 1963 uusiopainos soi rämähtävästi ja lyhykäisesti. Eikä sekään ole ihme, että 2016 tulkinta aiheesta soi pitkään ja vahvasti.
Soinnillinen ero toistuu myös sähköistettynä, joskaan ei niin paljaana kuin akustisesti soitettaessa. Huomattavin sähköinen ero mallien välillä on mikrofoneissa – 1963 uusiopainoksessa käytetään hieman vajaaksi käämittyä versiota PAF-teemasta, tämän vuoden teemana taas on Burst Bucker voimakkaine, mutta tukkoisaan taipuvaisine soundeineen.
Uusipainoksella soittaessa on palkitsevampaa tasapainoilla puhtaan ja särön rajamailla, vuoden 2016 soitin tuuttaa niin tymäkästi, että särölle mennään tukevasti jo vahvistimen miedoillakin asetuksilla.
Kummassakin soittimessa säätimet palvelevat, kuten kuuluukin.
Otsikon kysymykseen viitaten totean, että eroa on vähintään 200 gramman edestä. Vaikka vuoden 1963 soitin viehättää omaa silmääni enemmän, kääntyisi valinta silti upouuteen. Sen täyteläisen vahvasta soinnista ja sujuvasta soitettavuudesta heijastuu 50 vuoden kehityskulku, jossa hyvästä konseptista on hiottu liki täydellinen.
Jos kaipaa sointiarpeggioille ja yksiäänisille puhtaille melodioille pianomaista vahvaa klangia, nykyaika vie voiton.
Jos taas tavoittelee alkukantaisempaa ja alkuperäisempää versiota, 1963 replika on tietystikin perusteltu valinta ja sen valttina on myös autenttisen haukahteleva lyhytsointi, joka ei turhia hifistele.
Näiden kitaroiden kokeilu oli vain sivujuonne journalistin elämässä. Varsinainen tehtävä oli tutustua täysin uuteen ja erittäin kiinnostavaan malliin, puoliakustiseen Gibson ES-275-kitaraan…
Raportin siitä voit lukea Riffin printtinumerosta 4/2016.
Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
