Saimme aikoinaan lukijalta Bluetonen vahvistimia koskevan vihjeen, jonka pohjalta ryhdyin tutustumaan aiheeseen ja suunnittelemaan jutun tekoa. Syksyn alkupuolella pääsin niin pitkälle, että käväisin vieraisilla Bluetonen tukikohdassa ja sovimme muutaman vahvistimen testaamisesta. Nuo testit ovat luettavissa Riffin numerosta 6/2014 (ilmestyy 3. joulukuuta), ja tässä nettispesiaalissa keskityn hieman taustojen esittelyyn.
Yrityksen perustaja ja pääomistaja Harry Kneckt sekä myöhemmin mukaan osakkaaksi tullut Matti Vauhkonen suunnittelevat ja rakentavat Bluetonen vahvistimet ja kaapit Helsingin Pitäjänmäessä. Verstas ei mahtaile koolla, mutta vaikutuksen tekee esimerkillinen järjestys: työkalut, komponentit, isommat osat, keskeneräiset tuotteet ja firman historian aikana kertyneet prototyypit ovat kaikki ojennuksessa omilla paikoillaan ja yleisilme on tip top.
Näytillä on myös Harry Knecktin rakentama ensimmäinen kitaravahvistin, bändikaverille aikanaan tehty. Ammattia edelsi jo 1970-luvulla alkanut pitkällinen harrastus, jonka innoituksena oli alunperin uteliaisuus: perheen vanha putkiradio piti purkaa ihan vaan, jotta selviäisi mistä ja miten se on tehty.
Noihin aikoihin sekä Hifi-lehti että Tekniikan Maailma julkaisivat erilaisia rakennusohjeita, lähinnä hifi-laitteiden ja kaiuttimien piirustuksia työselostuksineen. Harry Kneckt kertookin ”rakentaneensa kymmenittäin” tuollaisia projekteja, jotka antoivat hyvä pohjan myös kitaralaitteiden tekoon, vaikka soitinpuolen vahvistimet ovatkin aivan oma lajinsa ja poikkeavat hifi-vehkeistä monessa suhteessa.
Putkivahvistinperinnettä Bluetonella tulkitaan määrätietoisella otteella. Sekä Kneckt että Vauhkonen ovat molemmat itse kitaristeja, joiden tyylit täydentävät tuotekehittelyn kannalta ajateltuna toisiaan. Yhteistä on vasenkätisyys ja kriittisyys – vahvistimesta on löydyttävä sopivaa ”spongia”, pelkkä kuunteluvaikutelma ei riitä perusteeksi, vahvistimen tulee antaa myös oikeanlainen vastine näppituntumaan. Arviointi tiimityönä sujuu myös näppärämmin, kun koesoittajan ei itse tarvitse laskea soitinta sylistään ja ryhtyä vaihtamaan kokeiltavan kytkennän koostumusta vaan toinen toimii assistenttina.
Monet Bluetonen kytkennöistä pohjautuvat johonkin tiettyyn koeteltuun klassikkomalliin, mutta se on vasta lähtökohta kehitystyölle. Päämääränä voi olla yksinkertaisimmillaan vaikka kuumemmaksi viritetty etuaste tai esikuvaa hurinattomampi toiminta. Toisaalta nykysoittaja kaipaa vahvistimeltaan usein myös nykyajan toimintoja, esimerkiksi master volumea tai efektilenkkiä.
– Moni ajattele aluksi, että ei niitä tarvita, mutta tulee sitten kuitenkin toisiin ajatuksiin myöhemmin. Firman perustaja Harry Kneckt tuumii, että jatkossa ne saattavat olla vakio-ominaisuuksia. Tämä onkin pienimmän riesan tie, sillä rakennusvaiheessa mainitut ominaisuudet on verraten helppoa toteuttaa, jälkikäteen taas huomattavan työläitä.
Modauksiin itsessään Bluetonella suhtaudutaan suopeasti, itse asiassa uuden vahvistimen ostaja saa yhden toiveidensa mukaisen muutoksen perusmalliin ilman erillistä veloitusta.
NOStalgiaa?
Huhuista huolimatta putkivahvistinta eivät tappaneet transistorit, mallinnustekniikka eikä perinnekoneista taida tehdä loppua edes uusin tekniikan laji – profilointi. Toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut, kun putkitekniikan asema on vaihtunut vallitsevasta toteutustavasta miltei yksinomaan vain soitinvahvistintimissa ja marginaalisissa audiolaitteissa käytettäväksi tekniikaksi. Putkitehtaitakaan ei ole enää entiseen malliin ja osin putkien valmistus on jouduttu opiskelemaan kokonaan uudestaan, osin on pitänyt muokata vanhoja menetelmiä nykyiset määräykset täyttäviksi.
Eri foorumeilla käydään ajoittain keskustelua vanhojen hyvien aikojen putkien paremmuudesta nykytuotteisiin verrattuna ja perinnemerkkien NOS-putket (New Old Stock) saattavat kohota huimiin hintoihin niiden välitykseen erikoistuneilla sivustoilla.
Bluetonella ei menneiden perään haikailla, vahvistimet suunnitellaan nykyputkilla toimiviksi eikä eksoottisempia vuosikertamalleja tarvitse lähteä hakemaan. Jotta käyttö olisi entistäkin vaivattomampaa ovat kumppanukset kehittäneet pääteputkien biasointiin pätevän apuvälineen, Bluetone Bias Rate -mittarin, jonka avulla käyttäjä voi itse diagnosoida putkien kunnon ja vaihtaa ne turvallisesti uusiin tarvittaessa. Näin puuha onnistuu vaikka keikkareissulla eikä vahvistinta tarvitse rahdata huoltoliikkeeseen.
Keveys on etu
Prototyyppivaiheessa oleva Bluetonen bassovahvistin perustuu viisi – kuusi vuotta markkinoilla olleeseen KT120-pääteputkeen, ja neljällä tällaisell putkella teholukemat ovat 250 – 300 watin luokkaa. Yleensä näin kookas putkinuppi painaa jo verraten paljon, mutta siihenkin vaivaan löytyy lääkkeitä. Bluetonella on siirrytty lähes kokonaan toroidi-verkkomuuntajiin, jotka ovat pakkamuuntajia keveämpiä. Bassovahvistimen tapauksessa painoa on saatu pois arviolta kolmesta neljään kiloa, mikä jo tuntuu roudatessa. Lisäksi toroidimuuntajat aiheuttavat vähemmän häiriöitä audiosignaaliin, mikä on jo arvo itsessään. Odotamme mielenkiinnolla bassovahvistimen kehitystyön hedelmiä, ehkäpä palaamme asiaan testin merkeissä aikanaan.
Bluetonesta kertovan laajemman haastattelupohjaisen esittelyn löydät Uraltonen sivustolta.
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
