Läpi kahden vuosikymmenen

|

Image

Kun melko tasan 20 vuotta sitten julkaisimme ensimmäisen Riffin, maailma oli kovin eri näköinen. Internet orasti vaatimattomasti ja matkapuhelimia oli käytännössä vain niillä, joiden työ sitä vaati. Tietokoneetkin olivat isoja ja kömpelöitä, eikä kannettavaa raahannut mielellään jalkapatikassa, vaikka mökkireissulle sellaisen saattoi takakonttiin ottaakin.

Lehden aineistoa kuskattiin fyysisillä levykkeillä toimituksesta taittajalle ja taittajalta kirjapainoon. Eivätkä omat skannerit riittäneet lopullisen julkaisukelpoisen kuvan tekoon, siihen tarvittiin kirjapainon huippujäreätä ja omaisuuksia maksavaa myllyä. Sitä joka osasi skannata Oikealle Filmille kehitetyn kuvan!

Osuimme 1996 Riffin kanssa hyvään saumaan, lamasta toipuva Suomi oli nousussa ja alalle kaivattiin uudenlaista aviisia, joka käsittelisi nimenomaan musiikin tekemistä ja siihen tarvittavia välineitä. Ja sehän passasi meille, sillä juuri sellaista me lehden perustajat olisimme itsekin halunneet lukea nuorina muusikoina ja musiikin harrastajina.
Kotimaisessa lehdistössä oli aukko, jota olimme itse paikkailleet lukemalla ulkomaisia muusikkolehtiä. Pienellä kielialueella ei voinut edes unelmoida niiden kaltaisista eri soittimille pyhitetyistä erillisistä julkaisuista, joten tavoitteeksi otettiin kirjoittaa tyypillisen sähköistetyn bändin koko jäsenistölle äänentoistoväkeä ja äänittäjiä myöten. Luontainen ilmoittajakunta löytyi nopeasti musiikkilaitteiden maahantuojista ja moni silloin yhteistyöhön ryhtynyt taho on mukana edelleen. Ilman heidän osuuttaan matka olisikin jo katkennut.

Ennen ensimmäistä numeroa ryhdyimme järjestämään irtonumeromyyntiä mahdollisimman laajasti koko maahan. Musiikkiliikkeet tarttuivat asiaan oitis ja ilahduttavaa kyllä, moni nykyisinkin Riffiä myyvä kauppa ja kauppias on ollut mukana aivan alusta asti. Kiitos.
Silloinen Rautakirjan organisaatio suhtautui aloittavaan lehteen vähän nuivemmin. Jos lehti pärjäisi vuoden tai pari, voitaisiin ehkä neuvotella. Asenne muuttui ensimmäisen numeron julkaisun jälkeen, kun kioskeilla kyseltiin lehteä, jota myyjillä ei ollut myydä. Se avasi Riffille nykyisin Lehtipisteen nimellä tunnetut myyntikanavat. Kiitos äkkikäännöksestä kuuluu suurelta osin Hesarille, jonka kulttuurisivuilla lehtiuutuutta ihmeteltiin varsin myönteisessä hengessä. 

Nyt ovat ajat toiset. Julkaisukelpoista laatua tehdäkseen muusikon ei enää tarvitse maksaa koti-studio-laitteistosta pienen perheauton hintaa, tietokone tai tabletti ja muutama oheislaite riittävät jo pitkälle. Eikä matkapuhelinkaan ole enää pelkkä viestintäväline, sillä kuvataan potretteja ja lyhyitä rainoja, suunnistetaan vieraassa ympäristössä, tsekataan aikataulut, maksetaan ostoksia…

Digitalisaatio ja netin kehitys ovat myös muuttaneet tiedonvälitystä, ja tätä on moneen otteeseen povattu perinteisen printin surmaksi. Jo ennen Riffin alkua hahmottelimme itsekin skenaarion, jossa kehittäisimme alusta alkaen varsinaisesti verkkojulkaisua ja printti olisi vain muutaman vuoden väliaihe – apukeino verkkojulkaisun lanseeraukseen.

Ilta on aamua viisaampi ja vaikka internet on osoittautunut monin tavoin antoisaksi, painettu lehti on yhä päätuotteemme jota myymällä toiminta rahoitetaan. Toiminta netissä antaa silti meille näkyvyyttä ja mahdollisuuden tarjota lukijoille sisältöä printtinumeroiden ilmestymisen välillä.

Pienen kielialueen erikoisjulkaisuna operoimme ns. marginaalissa, mutta lukijakuntamme on sekin vuosien varrella osoittautunut paitsi uskolliseksi, myös joustavaksi. 20 vuoden aikana moni juttusarja ja vakioartikkelin tyyppi on ajettu sisään, kulutettu loppuun ja siirretty syrjään.

Uusia tekijöitä uusine ideoineen on tullut mukaan ja entisiä on myös jäänyt pois. Ulkoasua on muokattu ja sisältöä linjattu, jotta ilme säilyisi raikkaana eikä alkuperäinen idea kääntyisi liian suppeaksi ja itseään toistavaksi.

Uskoakseni Riffin syntyyn johtanut perusajatus on kuitenkin yhä tallella — teemme nyt ja vastakin lehteä, jossa musiikin tekemisestä kirjoitetaan musiikin tekijöille. Suomen kielellä.

Lukuterveisin

Lauri Paloposki,
päätoimittaja

 

Tämä on Riffissä 1/2016 julkaistu pääkirjoitus. Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.