Nayteikkuna

Suuntana Wien

Jos Euroviisut olisi laulukilpailu, jossa miteltäisiin parhaasta tai vaikuttavimmasta sävellyksestä ja sen oivallisesta tulkinnasta, kilpailu järjestettäisiin ensinnäkin häiriöttömässä tilassa, kuten tarkoitukseen sopivassa konserttisalissa, ja kuuntelemaan keskittyneen yleisön seuratessa tarkkaavaisesti, eikä suinkaan akustisesti epäkelvossa urheiluhallissa, karnevaalitunnelmasta riehaantuneiden fanimassojen melskatessa sinne tänne.
Ja lisäksi kisat lähetettäisiin radiossa television sijaan.

Mutta koska radiossa eivät pääsisi oikeuksiinsa solistin ennätyslyhyt hamonen sen paremmin kuin tanssijaryhmän timmit vatsalihaksetkaan, eivätkä radion kautta välittyisi myöskään koomiset puvustukset klovneriasta ammentavine elehtimisineen, eivätkä radion kuuntelijat pääsisi osallisiksi suureellisen valo- ja pyrotekniikan leiskutuksesta, lähetetään kisat edelleen tänäkin vuonna maailmalle nimenomaan television välityksellä, akustisesti epäkelvosta urheiluhallista jne.

Mitä niihin lauluihin tulee, niin miten monta lähtemättömän taiteellisen vaikutuksen tehnyttä voittajaa pystytte nimeämään, ja kuinka moni voittaja, toiseksi tullut tai kolmannen sijan saavuttanut sävelmä on jäänyt elämään ihmisten mieliin edes vuodeksi?
On seassa ollut ikivihreitäkin, mutta olisiko esimerkiksi Abban Waterloo lyönyt itsensä läpi myös ilman glitter-pukuja ja tähden muotoista kitaraa?

Sitä emme saa tietää, mutta tätä taustaa vasten kommentti siitä, että Suomen karsinnoissa olisi valittu väärä edustaja ”ulkomusiikillisin perustein” on naurettavuudessaan pohjanoteeraus. Euroviisuihin on ennenkin valittu ja sinne valitaan vastakin ”paras paketti”, joko kansanäänestyksellä tai raadin arviolla, ja ”paras paketti” taas sisältää käsitteenä kaiken esitettävästä musiikista esittäjiin ja esitystapaan.

Pertti Kurikan nimipäivät ei ole poikkeus paitsi siinä suhteessa, että he vaikuttavat seisovan tavattoman aidosti musiikkinsa takana. Siksikään en ymmärrä räpätystä siitä, että bändi olisi saanut ”keharipisteitä” tai ”myötätuntokannatusta”. Bändi pärjäsi, koska sen touhussa ei ole mitään sellaista laskelmointia joka yleensä tökkii heti hermoon, kun keskivertoja kisakandidaatteja katsoo ja kuuntelee. PKN:n paketti on kuranttia kamaa alusta loppuun, tip top.
En tunne bändiä enkä sen soittajia. Olen kuullut muutaman radiohaastattelun ja lukenut jonkin jutun lehdestä. Sen perusteella he ovat tyypillisen bändin tyypillisiä poikia, tekevät omat biisinsä ja uskovat musiikkiinsa. Niin pitääkin – sellaisella reseptillä on ennenkin syntynyt kestäviä tuloksia.

Esityksestä joko tykätään tai siitä ei pidetä, mutta nyt pidetään peukkuja poikien – sillä bändeissähän ollaan aina poikia, vaikka ikää olisi sata ja risat – puolesta ja katsotaan millaisen vastaanoton ”Aina mun pitää” maailmalla saa. Pertti Kurikan nimipäivät ansaitsee kisamatkansa siinä missä kaikki sitä edeltäneet artistitkin.
Mahtavaa reissua Wieniin, vetäkää hyvin!

Lukuterveisin!

Lauri Paloposki, päätoimittaja

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, Akateemiset kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

07.04.2015
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy