Syksyllä järjestetään Lahdessa It’s Showtime -messut, joista koetetaan rakentaa aikaa myöten musiikki- ja tapahtumatekniikan keskeistä suomalaista näyttämöä. Perinteisen laite-esittelyihin perustuvan messuamisen lisäksi tarkoitus on esitellä alan koulutuksen eri puolia ja myös järjestää koulutusta messujen aikana. Ihan jo senkin takia, että tiedolle on huutava tarve musiikkituotannon siirtyessä yhä useammin studioista muusikoiden ja tuottajien omiin pajoihin. Sellaisessa asetelmassa vaaditaan muodikkaasti moniosaajia, joille äänittäminen on yhtä luontevaa kuin sovittaminen tai soittaminen ja vastoin päin. Vaikka teknologiaa kehitetäänkin yhä helpommin hallittavaan muotoon, kasvaa työkalujen määrä jatkuvasti, ainakin näin näppituntumalta arvioiden. Tämä lisää osaltaan painetta tiedon tuottamiseen.
Tuotantotekniikka on kiihtyvän murroksen kourissa myös keikkarintamalla. Valomikserit ovat jo pitkään näyttäneet lentolaitteen ohjaamosta irrotetuilta hallintalaitteistoilta ja äänimikserit seuraavat perässä kovaa kyytiä. Melkeinpä mitä vain saadaan tapahtumaan, jos työkaluja osataan käyttää. Melkeinpä mitä vain saattaa tapahtua, jos työkaluja ei osata käyttää.
Osallistun kyseisten messujen valmisteluun myös työryhmässä, jonka tehtävänä on koota ns. kentältä näkemyksiä siitä, millainen messutapahtuma alaa palvelisi ja välittämällä näitä ajatuksia sitten messuorganisaatiolle. Eräs kentältä lähtöisin oleva näkemys liittyy tämän kirjoituksen alkuosaan siten, että vaikka työ muuttuu monin osin aina vain vaativammaksi ja monia erikoistaitoja edellyttäväksi, niin usein työn tekijä jää silti vaille ansaitsemaansa kiitosta ja arvostusta.
Tälle asialle olisi tehtävä jotain jo senkin vuoksi, että kyvykkäät nuoret tuppaavat hakeutumaan usein sellaiseen koulutukseen ja sellaisiin töihin, joista saa palkan lisäksi hyvää mieltä vaikkapa juuri edellä mainittujen kahden huomionosoituksen muodossa. Eikä millekään alalle ole eduksi se, että tekijät ikääntyvät eikä nuoria osaajia astu tilalle. Siksi messuilla on päätetty nostaa parrasvaloihin kerrankin myös tuotantopuolen ansioituneita hahmoja ja sellainenhan tehdään tietysti järjestämällä palkintogaala, jossa jaetaan kunniakirjoja ja pystejä. Vaan kenelle ja millaisin perustein?
Palkintosarjoja määritellessään työryhmä päätyi ehdottamaan tiettyjä avainryhmiä ensimmäisen vuoden palkittaviksi. Esiin nousivat luontevasti mm. ”Vuoden miksaaja” ja ”Vuoden valaisija”, sillä show kuin show tarvitsee sekä valoa että ääntä.
Mutta yhden nimikkeen kohdalla ehdotus aiheutti äänekkään purnauksen ns. kentällä. ”Vuoden roudaria” ei kuulemma voida valita, koska nimikkeenä ”roudari” on omiaan laskemaan ammatin arvostusta sillä nimikkeeseen liitettävät mielikuvat bandiitin näköisistä rokkijätkistä eivät tee oikeutta nykyisin hyvin vaativalle osaamiselle. Itse sarja sai hyväksynnän, vain nimike oli ongelma ja sen tilalle tarjottiin mm. erilaisia teknikko-päätteisiä titteleitä.
Ja nyt – ennenkuin sanon sen mikä aiheuttaa mielipahaa ja kitkerää mieltä – kerron, että niin messujen valmistelutyöryhmässä istuvat kuin kentältä asiaa kommentoineetkin ovat loppuviimein yhteisellä asialla ja yhteisessä veneessä.
Meistä yksi jos toinen on jossain elämänsä vaiheessa käynyt keikalla, kantanut pakkia, kytkenyt piuhaa ja elänyt tien päällä enempi vähempi leirimäistä elämää. Meillä on jokin muistuma siitä, mitä se stereotyyppinen roudari ennen muinoin teki leipänsä eteen ja meillä on ihan kohtuullinen ymmärrys siitä, mitä nykyroudari tekee. Ja juuri sen vuoksi palkintosarjan nimikkeenä on suoraselkäisesti ”Vuoden roudari”, eikä ”Vuoden se-tai-tämä-teknikko”.
Jos nimitys roudari kuulostaa jostakusta ammattilaisesta epäkunnioittavalta niin tilanne ei korjaannu lainaamalla hienommalta soundaavaa titteliä vaan sillä, että omaa ammattitaitoa kunnioitetaan käytännön toimilla. Ja se usein unohtuva osa ammattitaitoa on taito tulla toimeen ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa; rokkiluolista konferenssisaleihin ja jäähalleista kulttuuritaloihin.
Ja anteeksi vain, mutta aika pitkälle muuten pääsee jo hiusten säännöllisellä pesulla, pyöräyttämällä pyykkikonetta keikkojen välillä ja varaamalla siistin paidan illan vetoa varten. Kun reseptiin lisää vielä asiallisen kielenkäytön ja kielitaidon sekä kanssamatkustajat huomioivan kohteliaan käytöksen, alkaakin olla kasassa sellainen mikstuura, että moni koulunsa käynyt ja teknikon tutkinnon jollain alalla suorittanut miettii, tohtisiko itseänsä kutsua ehdaksi roudariksi vai kestääkö kantti sittenkään niin pitkälle...
Sitten vain pohtimaan, ketä voisi ehdottaa Vuoden henkilöksi jossakin palkintosarjassa. Asiaan voi tutustua netissä (www.lahdenmessut.fi/showtime), ja juuri teidän ehdotuksenne otetaan huomioon, kun raati pohtii kesän päätteeksi kenen nimeä kunniakirjaan ryhdytään raapustamaan.
lukuterveisin,
Lauri Paloposki,
päätoimittaja
