Musiikkiäänittäjän tärkein ominaisuus

 

Otsikon teema on vuosien varrella noussut esiin seminaaripaneeleissa, haastatteluissa, oppimateriaalin ja koulutussisältöjen suunnittelussa, illanvietoissa ja kahdenvälisissä keskusteluissa. Aihetta on käsitelty runsaasti kirjallisuudessa ja alan lehdissä, ja koko lailla samat ihanteellisen äänittäjän määreet näyttävät nousevan esiin riippumatta siitä onko puheenvuoro äänittäjällä, tuottajalla vaiko artistilla.

Psykologinen pelisilmä, tilannetaju ja sosiaaliset taidot ovat usein ykkössijalla. Eikä tällä viitata välttämättä puheliaaseen ja kivoja tunnelmakevennyksiä tarinoivaan luonnetyyppiin vaan pikemminkin henkilöön, joka ymmärtää sen milloin artisti kaipaa rohkaisua, milloin taas mieluummin hiljaisuutta taiteen edistämiseksi. Ja osaa tarvittaessa luovia useamman eri henkilön laukomien ehdottomien ja keskenään monesti ristiriitaisten ideoiden, toiveiden ja vaatimusten ristiaallokossa.
Toisaalta hiljainen, jopa vetäytyväkin ihmistyyppi saattaa pärjätä loistavasti äänittäjänä, kunhan matkassa vain on työn taiteellisen ja teknisen laadun kannalta tarvittavat tiedot ja taidot.

Toinen aina pintaan nouseva määre liittyykin juuri taiteelliseen laatuun, ja kyseessä on musiikillinen ymmärrys ja siihen liittyvä kyky kuunnella – rakenteiden hahmottaminen ja estetiikan taju.
Ensimmäisen suhteen saattaa mittarina olla taito lukea partituuria tai yksittäistä stemmaa nuoteista, joissain tapauksissa riittää kun hahmottaa komppilapun tai kykenee omaksumaan kappaleen vaikka laulusanoitusta seuraillen.
Jälkimmäiseen kuuluu tallennettavan genren estetiikan yleinen taju, jonka turvin voi ratkaista yksittäisiä soundikysymyksiä: kuuluuko jonkin soittimen kuulostaa tuolta tai tältä, voiko tämän raidan mankeloida, säröttää, kaiuttaa tai muuten efektoida niin että se joko pysyttelee vakiintuneiden tyylikäsitysten puitteissa tai rikkoo niitä hallitusti.
Kummassakin kohdassa harjaantuneisuus sävelpuhtauden ja rytmisen tarkkuuden havainnointiin on oleellinen osa kokonaisuutta.

Kolmas osa-alue liittyy tapaan tehdä töitä. Huolellisuus, tarkkuus ja täsmällisyys tuntuvat olevan arvostettuja piirteitä työaikojen ja aikataulujen noudattamisesta raitojen ja ottojen nimikointiin, ja editoinnista aina tallenteiden arkistointiin saakka.

Neljäs ja kenties yllättäen vähiten huomiota saava osa-alue äänittäjän taidoissa on akustiikkaan, tekniikkaan, yksittäisten laitteiden käyttöön ja yleisiin menetelmiin liittyvä tieto. Se nähdään usein välttämättömänä pohjana menestyksekkäälle toiminnalle, mutta itsessään arvottomana, mikäli kolme edellistä osa-aluetta eivät ole kunnossa.
Tekninen tietämys auttaa hahmottamaan asioiden syy-seuraus-ketjuja, mutta ei anna useinkaan suoraa vastausta siihen, kuulostaako jokin hyvältä tai huonolta ja palveleeko jokin ratkaisu kokonaisuutta.

Ja nyt, hyvät lukijat, seuraa kysymys: mikä edellä luetelluista hyvän äänittäjän määreistä on sukupuolisidonnainen ominaisuus?
Niinpä.

Samaa ihmettelin taannoin itsekin seuratessani keskustelua, jonka aiheena oli ”nainen äänittäjänä”. Etenkin kun keskustelussa varsinaiset äänittäjän ammattitaitoon yleensä liitetyt ja edellä kuvaillut määreet jäivät olemattomalle huomiolle.
Naisia on toistaiseksi alalla vähän, mikä selittyy osin koulutushistorian lyhyydellä ja ohkaisuudella, osin traditiolla. Luontevaa suhtautumista muutokseen ei näytä helpolla löytyvän – tämän voi kyllä ymmärtää mutta ei hyväksyä.
Parasta tulevaisuuden kannalta olisi lähestyä asiaa puhtaan käytännöllisesti: työpaikan ansaitsee se, joka sitä haluaa ja jolla on pätevyys hoitaa homma. Kaikki muut kriteerit kertovat jotain niiden lausujasta, usein sellaisia asioita jotka eivät ole eduksi lausujalleen, jos asiaa kriittisesti tarkastellaan.

Lukuterveisin
Lauri Paloposki
päätoimittaja

 

 

05.12.2012
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy