| Ei auta kierrellä - lehti luvattiin toukokuuksi, vaan sitten alkoi tuotanto takerrella. Ja kun takertelee, niin yleensä sitten kunnolla. Ja tiedättehän kuluneen vertauksen siitä, että viiden minuutin myöhästyminen lentokoneesta ei tarkoita sitä että olisi perillä samaiset viisi minuuttia myöhässä... Siispä vilpitön anteeksipyyntö kaikille asiasta harmistuneille!
Ja sitten päivän tekstiin. Viimeksi taisin olla suivaantunut konserttimelua käsittelevän julkisen keskustelun toikkaroinnista jossakin aivan hysterian liepeillä. Ja samalla taisin luvata, että tällä kerralla ilmaisen mielipiteeni radioasemien lähetyskompressiosta - eräänlaisesta neutroniaseesta, joka säästää radioaallot, mutta tappaa kaiken musiikin kantoalueella. Mutta on vielä eräs kaiken latistavaa dynaamiikan rusennustakin ärsyttävämpi juttu: soittolistat! Saatanhan olla väärässä (vaikka useinkaan en ole), kun väitän että radioasemien juontajilla ei ole enää minkäänlaista suhdetta siihen musiikkiin, jota he soittavat. Ei puhettakaan sellaisesta toimittajuudesta, joka perustuisi jonkinlaiseen omakohtaiseen tietämykseen ja paneutumiseen koko aiheeseen. Nämä radioäänet ovat ilmeisestikin etupäässä jonkinlaisia ohjelmoituja puhemaatteja, joiden tehtävänä on lyhyin juonnoin koettaa sitoa kuuntelija oman radioaseman taajuudelle. Musiikkihan ei sido ketään millekään taajuudelle, koska kaikki soittavat samaa. Tai ainakin lyttyyn kompressoituneena hyvin samalta kuulostavaa musiikkia vai pitäisikö sanoa paremminkin äänitahnaa, jonka oli varmaan tarkoitus olla musiikkia ennen kokoonpuristamista. Vallitsevasta barbariasta tuohtuneen kuulutankin perään sellaista asennetta, jossa musiikille suodaan jokin itseisarvo, eikä ainoastaan täyteäänen virka. Sellaiseen ei vain päästä niin kauan, kuin ilmoille lykätään massaa, josta kaikki nyanssit on kitketty tarkoin pois. Miten siinä mitään jännitteitä syntyisi tai purkautuisi, kun kaikki soi kokoajan yhtä kovaa introsta lopukkeeseen asti? Paitsi, että silloin ei soi, kun juontaja karsii kappaleen torsoksi spiikkaamalla jotakin aivan mahdottoman tärkeätä kappaleen lopun päälle. Tämä on kummallista, sillä käsittääkseni aika monet kuitenkin mielellään kuuntelevat musiikkia ja ovat jopa kiinnostuneita siitä. On myös sellaisia ihmisiä, joilla on halu saada tietää edes jotakin pientä esittäjästä, kenties joku joskus jopa säveltäjästäkin. Miksi juontaja, toimittaja tai radioääni ei siis sellaisista asioista liiemmin juttele? Puuttuuko ammattitaitoa vai tahtoa? Äkkiseltään muistuu mieleen vain kaksi ohjelmaa, joissa toimittaja valitsee itse musiikkinsa niin, että osaa kertoa jotakin soitettavan kappaleen taustoista ja niistä perusteista, joilla kyseinen kipale on päätetty mukaan ottaa. Nimittäin Maarit Niiniluodon toimittama Iskelmäradio ja Kuloniemi-Nättilä-akselilta singahtava roots-ilta. Niille täysi kunnia ja kaikkea hyvää jatkossa! Mutta sauhutuksesta huolimatta hauskoja lukuhetkiä, sillä olemme koonneet tähänkin numeroon aikamoisen määrän mielenkiintoista asiaa tuoteuutuuksistat surround-miksauksen perusteisiin sakka. Ja luonnollisesti testiosastokin on tuttuun tapaan laaja ja vankka. Hyvää kesää! Lauri Paloposki,
|