Erilaisia keskustelupalstoja lukiessa voi huomata ainakin muutaman yleisen piirteen, jotka liittyvät erilaisten asioiden arviointiin. Se on arvion muodostuminen voimakkaasti sen pohjalta, millaisen elämyksen arvioinnin kohde on tuottanut arvion kirjoittajalle, tai millaiseksi kirjoittaja olettaa arvioinnin kohteen hajanaisten, lähinnä kuulopuheisiin ja kolmannen käden tietoihin perustuen.
Artikkelit
Teksti: Lauri Paloposki
Kun keinokuorma korvaa kaiuttimen äänitystoimissa, vältetään mekkalaa ja soundinkin pitäisi olla autenttinen. |
(Stony Plain Records) Duke Robillard kertoo haastattelussa pitkän listan hänen tyyliinsä vaikuttaneita kitaristeja, eikä ole ihme, että nuo vaikutteet kuuluvat miehen soitossa. Bluesin maailmassa perinteen jatkaminen kuitenkin on täysin normaali juttu, eikä vaadita totaalisen originaaleja linjanvetoja. |
Eräältä radioasemalta tulee lauantaiaamuisin akustista musiikkia. Tarkemmin sanoen unplugged-tyyppistä akustista musiikkia. Sellaista, jossa bändin basisti vaihtaa umpilankkunsa aktiivielektroniikalla ladattuun puoliakustiseen soittimeen, kitaristi jättää stäkkinsä syrjään, luopuu täyssähköisestä kepistään ja koppaa syliinsä sen sijaan pietsomikitetyn kitaran soittaakseen suoraan linjaan…
Teksti: Martin Berka Voxin uusi Handwired-sarja tarjoaa klassikkovahvistimia nykyaikaisin parannuksin. |
Rollari-kitaristi ja -biisinikkari Keith Richardsin yhdessä James Foxin kanssa kirjoittama omaelämäkerta on yksi syksyn rock-kirjatapauksia. Kustantajan pulittama seitsemän miljoonan dollarin ennakko ei selvästikään mennyt harakoille, koska teos porhalsi suoraan Amazonin myyntilistan kärkipaikalle.
Kun lyömäsoittajan tontti laajenee, tarvitaan uusia vehkeitä joilla homma hoidetaan kotiin. DTX Multi 12 avaa väylää uusiin ulottuvuuksiin ja elektronisiin sointimaailmoihin. |
Rolandin uutukainen virtuaalianalogien maailmassa on kolmen äänigeneraattorin ja oktaavin Gaia SH-01. Luonteva käyttökokemus ja tuttu soundipolitiikka tyydyttävät perustarpeet, mutta onko laitteesta todelliseksi synteettisen ilmaisun keihäänkärjeksi? |
Gov’t Mulen kitaristi ja laulaja Warren Haynes on työmyyrä. Pääbändinsä lisäksi hän on jäsen kahdessa muussakin tunnetussa kokoonpanossa, Allman Brothers Bandissa sekä Grateful Deadin työtä jatkavassa The Dead’issa. Ja soolouraakin olisi tarkoitus viritellä pitkästä aikaa. |
Teksti: Martin Berka Akustisien kitaroiden valikoima on laajentunut hiljattain kolmella uudella merkillä, joista jokainen tarjoaa soittimia hyvin edullisessa hintaluokassa. |
Linuxin alati kehittyvien audio-ohjelmistojen myötä efektiplugareiden vaatimustaso nousee. Avoin koodi helpottaa omien plugareiden luomista, jolloin vain käyttäjän mielikuvitus – ja koodaustaito – on rajana. Muiden alustojen plugareista haaveillessa harrastajalta saattaa unohtua Linuxin omat LADSPA- ja LV2-plugarit, joilla syntyy osaavissa käsissä komeaa jälkeä.
(maansantilacd1) Viulisti-laulajan ja tukholmalaisen freelance-muusikon duo-levyllä suomenruotsalainen perinnemusiikki kohtaa jazz-henkisen kontrabasismin. Jollain tapaa levy tuo mieleen mainion Gjallarhorn-yhtyeen tuotokset, joskin tämä johtunee juuri suomenruotsalaisesta perinteestä. Maansin ja Antilan lähtökohta kun on sointimaailmaltaan huomattavasti minimalistisempi. |
Teksti: Lauri Paloposki Hayden MoFo on 30-wattinen, käsityönä koottu täysputkivahvistin, jolla on kaksi koko lailla erilaista soundia: massiivista ytyä huokuvan amerikkalaisen estetiikan vaihtoehtona on napakan ärhäkkä brittiläinen pusku. Soundin perusluonne valitaan kytkemällä kitara joko US- tai UK-tunnuksella merkittyyn jakkiin, jonka jälkeen puuhailu on suoraviivaista. Käytössä on yksi kanava gain-säätimestä nelialueisen eq:n kautta mastervolumeen. |
Pori Jazz 2010 todisti kiertuetta, jota ei pitänyt edes olla. Hyväntekeväisyyshengessä kootussa Totossa tuurasi parhaiten Eric Claptonin luottobasistina tunnettu Nathan East (54).
Teksti: Tommi Saarela Satavuotisjuhliensa kunniaksi legendaarinen amerikkalainen rumpuvalmistaja on uusinut tarjontaansa isommin kuin miesmuistiin. Heti ammattilaismalliston alapuolella esittäytyy uutena tiukkana tulokkaana Ludwig Epic. |
Teksti: Pauli Komonen Työasema- ja monitoimikiippareistaan tunnettu Korg lähestyy nyt syntikkaorientoitunutta kosketinsoittajaa. PS60 on vaivaton ja edullinen yleismasiina etenkin esiintyvän muusikon tarpeisiin. |
Kolmen pallon, keilan tai renkaan pitäminen samanaikaisesti liikkeessä – ja vuorotellen ilmassa – saattaa onnistua tavalliselta tallaajaltakin, kunhan asiaa harjoittelee kyllin uutterasti jonkin aikaa. Jos mielii kutsua itseään jonkunmoiseksi jonglööriksi, on asianmukaista hallita ainakin viiden esineen vuoroheittely.
Pitkään huipulla säilyvät artistit saattavat uransa aikana julkaista muutamia kymmeniä albumeja ja niillä useita satoja kappaleita. Heidän apujoukkoinaan toimivien studiomuusikoiden julkaisulistaukset ovat kuitenkin tyypillisesti monikymmenkertaisia, vaikkei nimeä aina levyn kanteen painetakaan. Naapurimaassamme Ruotsissa yksi kysytty uurastaja on kitaristi Tommy Denander – useimmille meistä nimenä ja ulkonäöltäkin tuntematon, mutta pitkään ei tarvitse kuunnella ruotsalaista listapoppia radiosta ja jo siellä jossakin hän on mukana. Ruotsalaisten artistien lisäksi hänen krediittilistaansa kuuluu iso joukko kansainvälisiä huippunimiä.
Teksti: Martin Berka Uuden Tonebug-sarjan silminpistävin ero perinteisiin T-Rex-tuotteisiin on virtaviivainen ja standardoitu ulkomuoto. |
Teksti: Lauri Paloposki Ammatilaismikrofoneistaan tunnettu Schoeps tarjoaa nyt räkkiin istuvaa mikrofonivahvistinta joka ei pullistele ominaisuuksien lukumäärällä, mutta vakuuttaa laadullaan. Kaksikanavainen VSR 5 U perustuu jo aiemmin markkinoille tuotuun VMS 5 -malliin, jonka lisäksi Schoepsilla on aiempaa kokemusta myös tehtaan omaan käyttöön suunnitelluista referenssivahvistimista. |
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 214
- 215
- 216
- 217
- 218
- 219
- 220
- 221
- 222
- …
- seuraava ›
- viimeinen »