DWe – sähkörummut langattomasti
Tiettävästi maailman ensimmäinen langaton sähkörumpumallisto helpottaa roudaamista ja siistii rumpukioskin visuaalista olemusta. Mikä parasta, rummut toimivat tarvittaessa myös täysin akustisina soittimina.
Tiettävästi maailman ensimmäinen langaton sähkörumpumallisto helpottaa roudaamista ja siistii rumpukioskin visuaalista olemusta. Mikä parasta, rummut toimivat tarvittaessa myös täysin akustisina soittimina.
Kitaralle ja bassolle tarkoitettujen mallintavien etuasteiden markkinoilla käy kuhina. Nyt ranskalainen Two-Notes on julkistanut uusimman sukupolven vahvistinsimulaattorinsa.
Kenny Wayne Shepherd nousi ’90-luvulla Jonny Langin tapaan parrasvaloihin todella nuorena blues-kitaristina ja on sittemmin tehnyt varsin menestyksekkäitä levyjä tyylilajissaan. Tuorein niistä on kuitenkin uudestaan äänitetty versio kakkosalbumista Trouble is. Miksi?
König & Meyerin uutuuksiin kuuluu pyörillä varustettu soittojakkara, joka valmistajan mukaan sopii käytettäväksi lavalla, studiossa tai treenitilassa.
Analoginen 32Classic päivittää historiallisen ja maineikkaan konsolin nykyaajan työskentelytapoihin soveltuvaksi, kertoo Harrisonin tiedote.
Boss-pedaalien uusin tulokas, BP-1W, sisältää valmistajan kahden klassikkoefektin esivahvistinkytkennät. Kuten muutkin WazaCraft-pedaalit, tämäkin on valmistettu Japanissa.
Latin Percussion lisäsi juniorimallistoonsa edulliset congat, joilla saa tuntumaa solakoiden kuubalaisrumpujen soittoon.