Hartke on laajentanut bassokombojen mallistoaan HD508-mallilla. Se on varustettu tehokkaalla, mutta kevyellä D-luokan päätevahvistimella, joka antaa tehoa maksimissaan 500 wattia.
Tuoteuutiset
Suomalaisen bassolaitevalmistaja Darkglassin rosteriin kuuluu useita basson säröyttämiseen sopivia polkimia, mutta sen tuoreimman pedaalin kerrotaan olevan puhtaasti soiva bassoetunen, joka tarjoaa soundiin myös harmonista pitoisuutta. Uutuus on suunniteltu nimenomaan keikkamuusikoille.
K&M Heli 2 on pienikokoinen instrumenttiteline, joka saadaan taitettua litteäksi kuljetusta varten. Omat mallit tarjotaan sähkökitaralle tai akustiselle, mutta valmistajan mukaan jälkimmäinen versio saadaan säädettyä esimerkiksi sellolle ja ranskantorvelle sopivaksi.
Drawmer 1974 on suunniteltu 1970-luvun vintage-laitteiden henkeen ja se soveltuu valmistajan oman luonnehdinnan mukaan yhtä hyvin hienovaraiseen masterointipuleeraukseen kuin riuskaan soundin työstöönkin.
D´Addario on esitellyt uuden kielimalliston, jonka se lupaa olevan erityisen hyvin sointinsa pitävä. Uudet XT-kielet ovat valmistajan mukaan myös erityisen kestäviä.
Iridium on Strymonin vastaus vahvistin- ja kaiutinsimulaatioita tarjoavien pedaalien alati laajenevaan tarjontaan. Se on varustettu kolmella ikonisella vahvistinmallinnuksella sekä yhdeksällä impulssivasteisiin perustuvalla kaiutinsimulaatiolla. Valmistajan mukaan impulssivasteiden laatu ylittää tähän mennessä hardware-tyyppisissä laitteissa käytetyt.
Tech 21 on julkistanut Iron Maiden -basisti Steve Harrisin etuastepedaalin. Omissa Marshall-kaapeissaan Harris käyttää EV:n kaiuttimia, joten niidenkin soundi on simuloitu mukaan.
Eon One -malliston uusin on samalla sen pienin, mutta valmistajansa mukaan kyseessä on kokoonsa nähden todella äänekäs ja akkukäyttöisyytensä ansiosta missä tahansa toimiva itsenäinen PA-systeemi.
Blackstar on julkistanut uuden Silverline-vahvistimien malliston, joka perustuu tehokkaaseen signaaliprosessointiin ja tarjoaa valmistajan mukaan soundia aina vintage-puhtaista paksuihin säröihin.
Omintakeinen, polyfonisesti jälkipainon tunnistava "koskettimisto", 12 erityyppistä digitaalista oskillaattoria, sekä Oberheim SEM-suotimesta innoituksensa saanut analoginen filtteri – siinä MicroFreakin keskeiset ainekset.
Paul Reed Smithin yhteistyö John Mayerin kanssa on poikinut kitarasankarille oman signature-mallin. Mayerin omasta mielestä tässä PRS-kitarassa parhaat vintage-piirteet yhdistyvät uuteen henkeen ja estetiikkaan.
Mooerin syysuutuuksiin kuuluva GE150 on valmistajan uusin lisäys GE-multiefektien sarjaan. Kitaralle tarkoitetun multiefektin luvataan toimivan samalla myös audiosovittimena niin tietokoneiden kuin älylaitteidenkin kanssa.
Electro-Harmonix on julkistanut pienikokoisen version Operation Overlord -pedaalistaan. Valmistaja lupailee soundityypin ulottuvan buustista ja reunasäröstä aina paksuihin särökerrostumiin.
Marshall on hiljattain julkaissut kooltaan ja teholtaan pienehköt Studio Classic- ja Studio Vintage -versiot klassisista JCM800- ja 1959 Marshall Super Lead -vahvistimistaan. Näitä varten on tuotu markkinoille myös helposti kuljetettavia ja tyyliin sopivia kaiutinkaappeja.
Sample-pohjainen, mutta vahvasti IK Multimedian omaan modaaliseen synteesitekniikkan perustuva Modo Drum mallintaa valmistajan mukaan aitoja rumpuja ennenkuulumattoman tarkasti.
Boss DD-3 esiteltiin vuonna 1986, ja ajan saatossa siitä tuli yksi suosituimmista viive-pedaaleista. Nyt valmistaja on päivittänyt tämän digitaali-delayn muutamilla parannuksilla. Soundin luvataan kuitenkin olevan samanlainen kuin alkuperäisessä.
Nyt voidaan todella puhua keräilytuotteesta, sillä DW valmistaa ainoastaan 250 numeroitua kappaletta kyseistä virveliä, ja jokaisen numeroi ja signeeraa käsin DW:n rumpukuiskaaja John Good.
Marshall on tuonut markkinoille aivan oman kaapistonsa Origin-sarjan vahvistimille. Malleja on kaikkiaan neljä, ja niissä jokaisessa on vintage-henkinen etuverhoilu.
Morningstar on julkaissut pidemmälle kehitetyn version MC6-ohjaimestaan. Fyysiseltä kooltaan kakkosversio on kuitenkin edelleen hyvin kompakti.
Hagströmin Ultra Max -malli jatkaa Ultra Swede -kitaran jalanjäljillä. Nyt runko on kuitenkin mittasuhteiltaan hieman isompi, ja siinä on paksu, kaareva loimuvaahterakansi.