Entä jos koko maailma samassa silmänräpäyksessä unohtaisi Beatlesin ja sen loisteliaan musiikin – yhtä ihmistä lukuun ottamatta? Hän saattaisi pärjätä musabisneksessä aika kivasti, varsinkin jos väittäisi esittämiään covereita omikseen.
Tästä kutkuttavasta asetelmasta käynnistyy kesän herkullisin musiikkikomedia ”Yesterday”, jonka tyylilajia voisi nimittää vaikkapa arkeen sijoitetuksi fantasiaelokuvaksi. Arvio sisältää maltillisia juonipaljastuksia.
Englantilaisen pikkukaupungin kaduilla ja pubien nurkissa biisejään rämpyttelevän Jackin (Himesh Patel) ura ei tunnu lähtevän lentoon, kunnes hän kolarin jälkeen sairaalassa herättyään huomaa olevansa ainoa ihminen maailmassa, joka muistaa Beatlesin ja sen nerokkaat sävelllykset. Jotain taitaa olla nyt pahasti vinossa, kun Google-kenttään naputeltu hakusana tarjoaa osumia vain ötököistä, ja vinyylihyllyssä Beach Boysin ja Beckin välissä ammottaa bändin mentävä aukko.
Jack yrittää aluksi olla rehellinen, mutta hämmentävä tilaisuus tekee varkaan, ja mies alkaa kirjoittaa popmusiikin historiaa uusiksi. Ja pian tämä poikkeuksellisen hienoja, ”ennenkuulemattomia" biisejä esittävä katusoittaja pääseekin cameoroolin tekevän Ed Sheeranin (kuvassa yllä) lämppäriksi kiertueelle, josta hänet tempaistaan Los Angelesin unelmatehtaaseen. Siellä Jackista aletaan mankeloida supertähteä, ja hän ryhtyy levyttämään Beatles-hittejä uusiksi.
Omatunto alkaa kuitenkin kolkuttaa miehellä, joka yrittää esittää pophistorian kirkkaimpia helmiä ominaan. Ja juuri kun Jack voisi viimein ryhtyä elämään valheen siivittämää unelmaansa, unelma alkaakin kääntyä painajaiseksi. Matkalla huipulle hän huomaa myös menettävänsä Ellien – ainoan ihmisen, joka oli aina tukenut häntä.
Richard Curtisin (Neljät häät ja yhdet hautajaiset, Notting Hill) kirjoittama ja Danny Boylen (Slummien miljonääri, Trainspotting) ohjaama kesäinen hyvänmielen elokuva tarjoilee tekijäkaksikon tyyliin viritettyjä oivaltavia kohtauksia, kuten päähenkilön tapaamisen erään hiljaiseloa viettävän kahdeksankymppisen kanssa. John Lennon on tietenkin hengissä, koska ei ikinä breikannut – eikä niin ollen tullut myöskään salamurhatuksi.
Ja pienenä piruiluna myöskään Oasis-yhtyeen googlettaminen ei tuo leffassa läppäriruuduille osumia. Miten voisikaan, jos kerran Beatlesiakaan ei koskaan ollut!
Brittitekijät luonnostelevat Los Angelesin ja ylipäätään Amerikan meiningin etäisin, kylmin ja pintapuolisin vedoin, mutta kuvaavat englantilaisia koteja, katuja ja sateisia rantoja kauniisti, läheltä ja lämmöllä.
Mitenkään väheksymättä Himesh Patelin pääosasuoritusta, tässä leffassa naiset – niin ”hyvis” kuin ”pahis” – ovat suurinta herkkua. Ellien roolin tekevä herkkä ja suloinen Lily James (kuvassa yllä) on läsnä kohtauksissa jokaisella silmäripsellään, ja Saturday Night Live -show’n räväkkä komedienne Kate McKinnon puolestaan rakentaa jenkkimanageri Debrasta törkyhauskan ilkimyksen.
Sujuvasti rullaavan ja leikkisästi poreilevan ”Yesterdayn” pinnan alle kurkistaessaan katsoja herää pohtimaan, millainen kiviriippa ”omien unelmiensa tavoittelusta” onkaan nykyihmiselle tehty ja alkaa ynnätä hintalappua, joka tälle maaniselle tavoittelulle usein lätkäistään.
Samalla elokuva tulee raapaisseeksi muistamisen ja unohtamisen tematiikkaa: menneisyyden sysääminen syrjään kun vaikuttaa nousseen ajassamme niin vallitsevaksi ilmiöksi, että kollektiivinen muisti melkein asiassa kuin asiassa tuntuu ulottuvan hädin tuskin muutaman vuoden päähän.
”Yesterdayn” ääniraita pursuaa Beatles-klassikoita, usein alkuperäisille aika uskollisina, mehevän luomusti soivina sovituksina. Parituntisen elokuvakokemuksen biisikavalkadi muistuttaakin nykykatsojalle melkoisen vastaansanomattomasti, että vaikkei kaikki ehkä ollutkaan eilen paremmin, niin jokin saattoi silti ollakin. Esimerkiksi musiikki.
”Yesterday” saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 28. kesäkuuta.
