Nayteikkuna

Juice-elokuva on tarina suomirockin synnytystuskista

Juice Leskinen kuroi kynällään umpeen sen etumatkan, mikä angloamerikkalaisella rock-lyriikalla oli suomalaiseen vastineeseensa 1970-luvun alussa. Kokoillan elokuva suomirockin pioneerista saa ensi-iltansa jouluna.


Pauli Matti Juhani Leskisenä vuonna 1950 syntynyt Juice oli suomenkielisen rock-lyriikan isähahmo – laulaja, lauluntekijä, runoilija, muusikko ja kansantaiteilija – joka eli tuotteliaan ja värikkään, mutta liian lyhyen elämän.

Antti Heikkisen ”Risainen elämä” -kirjaan pohjautuva elokuva Juicesta kertoo lahjakkaasta mutta rikkonaisesta taiteilijasta, joka etsii eheyttä ja onnea  elämäänsä ihmissuhteista ja itseilmaisusta.

Viime vuosikymmenen puolivälissä kuolleen, savolaisista kylämaisemista ”suureen maailmaan” eli tamperelaisiin opiskelijapiireihin lähteneen Leskisen matka koko kansan Juiceksi sai starttivoimansa yhtäältä kuusikymmenluvun lopun rock-vallankumouksesta, toisaalta kotimaan runoilijoiden, kirjailijoiden ja laulunkirjoitusperinteen vankasta tuntemuksesta.

Lukenut ja sivistynyt Leskinen innostui nuorena kovasti erityisesti alkuaikojen Frank Zappan anarkiasta, vaikka keskittyikin omissa bändiviritelmissään soitannollisen virtuositeetin sijaan sanalliseen ilotulitukseen.

Leskinen oli lahjakas ja rakastettu, syvällinen ja herkkä, mutta myös itseriittoinen suorasuu, joka haavoitti matkallaan monia, myös itseään. Näihin piirteisiin tarttuu myös Antti Heikki Pesosen käsikirjoittama ja Teppo Airaksisen ohjaama elokuva Juicesta.
Se ei ole elokuva suurmiehestä, vaan ainoastaan miehestä – ihmisestä – jonka laaja musiikkituotanto ja julkinen ura ovat lähinnä pätevä veruke kertoa parisuhdedraamaa, jonka toinen puolisko sattuu olemaan kaikkien tuntema kansansuosikki.


 

Tämän päivän kansansuosikki Riku Nieminen (kuvassa) esittää elokuvan Juicea pienin elein. Kropaltaan joustava näyttelijä on tunnustanut, että hänelle roolissa hankalinta oli Juicen ”epäkehollisuus”. Juice kun ei ilmentänyt juuri mitään vartalollaan, vaan kaikki hänelle tärkeä tuntui tapahtuvan kaulan yläpuolella (jos suostumme tässä sivuuttamaan sen, että kiertue-elämää viettäneellä rocktähdellä tapahtui luvattoman paljon myös navan alapuolella).

Kun tässä elokuvassa tapellaan, nyrkit eivät heilu vaan sanan säilä. Ja miksi pitäisi vetää turpiin kilpakosijaa, jos hänestä voi riimitellä ”rock-oopperallisen häväistyslauluja”, jotka jättävät ikuiset arvet.

Juicen kehoon päästäkseen Nieminen pyrki seuraamaan päähenkilön habituksen muutosta turvottamalla itseään kuvausperiodin kuluessa alkuaikojen tuntemattomasta langanlaihasta opiskelijahipistä melkein tuplakokoiseksi, käveleväksi rock-instituutioksi.

Elokuvassa ei juuri mällätä aikakauden opiskelija- ja rockelämään kuuluneella (mietojen) huumeiden käytöllä, mutta viinalla läträtään sitten kunnolla. Elokuvan mukaan nuori Juice suhtautui alkoholiin alussa jopa torjuvasti, kunnes esiintyvän taiteilijan paineiden kasvaessa huomasi, että juominen toi välitöntä jelppiä lamauttavaan ujouteen ja epävarmuuteen, jotka oli pakko jotenkin karistaa yleisön eteen noustaessa.

 

 

 

Draaman lakien vaatimuksesta Juicen oikean elämän henkilögalleriaa on rohkeasti tiivistetty. Elokuvassa Marjan (Iida-Maria Heinonen, kuvassa) hahmoon on niputettu kaikki tarinan kannalta olennaiset Juicen tyttöystävät ja vaimot, muutkin kuin Tarja Leskinen – nuorena edesmenneen esikoistyttären Johannan äiti.

”Juice” ei ole dokumenttielokuva, vaan se rakentuu kärjistetyistä faktoista, kohotetusta todellisuudesta ja vähän fiktiostakin. Tekijät varoittavatkin katsojaa, että kaikki elokuvassa tapahtunut on totta – paitsi se mikä ei ole.

Elokuva on kirjoitettu neljälle pääroolille, joihin Juicen ja Marjan lisäksi lukeutuvat Coitus Int -yhtyeen perustajat kitaristi Mikko Alatalo (Antti Tuomas Heikkinen) ja basisti Harri Rinne (Pekka Strang, kuvassa alla toinen vas.), josta tuli Alatalon menestyksekkään soolouran tärkeä taustavaikuttaja.
Ja vaikka Alatalo ja Rinne olivat todellisuudessa eronneet Juicen bändistä jo esikoisalbumin ilmestyessä, elokuvassa he roikkuvat tiukasti mukana koko matkan. Rinteen hahmosta leivotaan jopa tarinan konnaa – ellei suurin konna ole lopulta sitten päähahmo itse.

 

 

Lapsuustakaumia lukuun ottamatta elokuvan kertoo ajoista 1970-luvun alun Coitus Intin perustamisvaiheiden ja 1980-luvun lopun välillä, jolloin Juicen ura oli vielä huipussaan mutta siviilielämä jo pahasti riekaleina.

Elokuvateoksena ”Juicen” visuaaliset ansiot ovat kiitettävässä kuosissa. Valkokankaalle on ansiokkaasti vangittu tupakansavuiset rokkibileet, pitkät tukat sekä aikakauden värit ja muodot. Tärkeät tapahtumapaikat Juankoskelta opiskelijabokseihin ja Yo-talolta vanhaan Pispalaan tuodaan kauniisti esiin.

1970–80-lukujen nostalgisia miljöitä ja maisemia on herätelty henkiin osuvan lavastuksen, puvustuksen ja naamioinnin lisäksi myös teknologisin keinoin.
Epookkia on terästetty kuvaamalla koko tarina filmille, ja vähän vanhemmilla linsseillä. Filminä käytetty Super 16, siis kaitafilmi, luo isolle valkokankaalle toivottua pehmeyttä ja lisää arkisen aitouden tuntua.

Ajankuvaa vahvistaa myös elokuvan ansiokas ääniraita. Juicen musiikki on nivottu tärkeäksi kertovaksi elementiksi alusta loppuun, ja elokuvassa kuullaan yli kahtakymmentä Juicen sävellystä. Musiikin toteutuksesta vastaa Anssi Tikanmäki, joka muistetaan Juicen suosituimman kokoonpanon Grand Slamin kosketinsoittajana ja musiikillisena johtajana.

Elokuvan ääniraidalla ei juurikaan kuulla alkuperäislevytyksiä tai vanhoja keikkaäänitteitä, vaan biisit on tehty uusiksi Juicen kulloisenkin bändin taitotasoa, ajan tyyliä ja soundia matkien.

Elokuvan ääniraidalla kuullaan Tikanmäen ja jälkikasvun (Eemil Tikanmäki, kitara ja Eljas Tikanmäki, rummut) ohella Juicen eri yhtyeissä soittaneita muusikoita.
Juicen ja Mikon lauluosuuksista huolehtivat komeasti näyttelijät itse eli Riku Nieminen ja Antti Tuomas Heikkinen (kuvassa alla), joista kumpikin on kuunnellut esikuviaan sen verran tarkkaan, että lopputulos istahtaa uusiksi tehtyjen pohjien päälle aitona ja uskottavana.

 

 

”Juice” saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan 26.12.2018.

 

19.12.2018
|
Teksti: Tommi Saarela | Kuvat: Anna Salmisalo
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy