Herrasmies ei puhu toisen päälle, eikä harrasta monologeja. Herrasmiehen läsnäollessa muillakin on puhevalta ja saattaapa siinä koko seurue kuulostaa jopa itseään fiksummalta. Jimmy Johnson on bassonsoitollaan jalostanut saman periaatteen huippuunsa.
Alkuun hieman bassohistoriaa. Jimmy Johnson on tiettävästi ensimmäinen basisti, joka käytti viisikielistä bassoa niin, että matalin kieli oli B eikä E kuten ’60-luvun Fendereissä. Anthony Jacksonilla oli samoihin aikoihin samantyyppisiä ajatuksia ja hän kehitteli bassoa, jossa olisi perussoitinta laajempi ääniala sekä ala- että ylärekisterissä. Tämä toteutui myöhemmin kuusikielisessä bassossa, jonka matalin kieli on B ja ylin C (kvartti-vireessä).
Jimmy ja Anthony olivat kuitenkin tietämättömiä toistensa puuhista tuohon aikaan. Tiettävästi Anthonyn ensimmäinen basso ei myöskään onnistunut suunnitelmien mukaan. Jimmy sen sijaan pääsi toteuttamaan ajatuksensa ja oli ensimmäinen basisti, joka soitti viisikielistä bassoa matalalla B-kielellä.
Ensimmäisen kerran kuulin miehen soittoa Pori Jazz -festivaalilla 1985 Lee Ritenourin yhtyeessä. Bassosoundi oli tuolloin pelkkää timanttia – siis ihan käsittämättömän hyvä – ja silloin tällöin tuli ilmoille säveliä, jotka eivät kuuluneet nelikielisen basson rekisteriin.
Aluksi luulin kuulleeni väärin, sitten tuli sellainen olo, että kaverihan on virittänyt E-kielen D:ksi (joka ei siihen aikaan ollut mitenkään uutta, joskin epätavallista), mutta sitten tuli säveliä jotka soivat selvästi matalan D:n alapuolella. Oli pakko mennä lähemmäs lavaa tutkimaan, mistä oikein on kyse ja sieltä paljastuikin sitten viisikielinen basso! Täysin ennennäkemätöntä ja ennenkuulumatonta.
Pian tämän jälkeen alkoikin sitten viisikielisiä bassoja ilmaantua eri soittajille ympäri maailmaa, ja levyillä sitä rupesi kuulumaan enemmissä määrin. Tänään viisikielinen on jo standardi ja kuuluu basistien vakiokalustoon.
Jonkun täytyy olla edelläkävijä ja Jimmy Johnson on jo pelkästään tästä syystä pioneeri oman soittimensa kehittämisessä samalla lailla kuin Jaco Pastorius oli aikoinaan nauhattoman basson kanssa. Itselleni Jimmy on yksi suurimmista idoleista ja on aina ollut mukava kuunnella ja tavata herraa!
Riffi: Olit ensimmäinen basisti, jonka kuulin soittavan viisikielistä bassoa. Tietääkseni olit myös ensimmäinen, joka teki niin. Mistä sait idean lisätä matala B-kieli bassoon?
J.J: En väitä olevani ensimmäinen sähköbasisti, joka käyttää matalaa B-kieltä. Annan kunnian Anthony Jacksonille ja hänelle vuonna 1975 rakennetulle kontrabassokitaralleen. Alembic rakensi minulle ensimmäisen viisikielisen bassokitaran seuraavana vuonna eli 1976.
Idea tuli isältäni joka soitti Minnesotan sinfoniaorkesterissa. Orkesteribassoissa on usein ”laajennuksia”, joiden avulla ne voivat soittaa matalaan C:hen, oktaavin sellon alapuolelle. Yritimme selvittää, kuinka lisätä vastaava jatke sähköbassoon, mutta päättelimme, että erikoispitkän sähköbassokielen saaminen olisi vaikeaa ja mekaaninen tai joku muu jatke olisi todennäköisesti liian meluisa ollakseen hyödyllinen.
Joten isäni huomautti, että eräs eurooppalainen orkesteribasisti oli alkanut käyttää kontrabassossa viidettä kieltä, joka oli viritetty matalaksi B:ksi, ja siitä idea sai alkunsa.
Riffi: Kuinka sait soitinvalmistajan (Alembic) vakuuttuneeksi asiasta ja rakentamaan sinulle basson, jota ei vielä ollut olemassa?
J.J: Joitakin 5-kielisiä sähköbassoja oli saatavilla jo ennen vuotta 1976. Fender teki (roomalaisella numerolla nimikoidun) ”V:n” ’60-luvulla ja uskon, että Alembic oli jo rakentanut pari. Mutta siihen asti viisikielisten kielet olivat E-A-D-G-C. Fender-mallissa oli jopa lyhennetty otelauta (15 nauhaa, kun normisti oli 20 nauhaa), joten kantama oli täsmälleen sama kuin P-bassolla, mikä oli mielestäni erityisen hauskaa!
Joten ei se ollut lopulta niin radikaali idea Alembicille. He ovat custom-paja ja rakentavat periaatteessa mitä tahansa mistä asiakas unelmoi. Lisäksi heidän mikrofoninsa ovat suuria yksikelaisia, joten ei ole väliä kuinka monta kieltä bassossa on. Ensimmäiset viisikieliset saatettiin rakentaa nelikieliseen kaulaan, koska kieltenväli oli suhteellisen tiukka. Mutta se tuntui minusta hienolta, ja olen siihen nyt tottunut.
Riffi: Seuraava iso askel oli varmaan löytää yritys, joka valmistaisi tarpeeksi paksut kielet matalalle B-kielelle?
J.J: Oikein! Tuolloin kielivalmistajat olivat vasta alussa toiminnassaan ja vasta ryhtymässä tarjoamaan erilaisia kielten paksuuksia ja erilaisia pituuksia asiakkailleen. Oma valinta nauhallisessa bassossa on edelleen tänäkin päivänä GHS Boomers. Normaali ”medium” setti, jonka paksuudet ovat .045, .065, .085 ja .105. Vuonna 1976 GHS tarjosi ”heavy gauge”E-kieliä, joiden paksuus oli jopa .120. Se oli ”melkein” seuraava looginen paksuus siinä sarjassa viidenneksi kieleksi, joten siitä aloitin ja käytin niitä monta vuotta matalana B-kielenä, kunnes sitten tuli paksumpia versioita markkinoille (.130).
Riffi: Kun soitit Lee Ritenourin yhtyeessä Pori Jazz -festivaaleilla 1985, niin soundisi oli ehdottomasti paras bassosoundi, jonka olin koskaan kuullut livenä siihen mennessä. Edelleen pidät kärkipaikkaa, mutta nyt sijoitan tuon parhaan soundin muutaman vuoden taakse, kun vierailit Steve Gadd Bandin kanssa April Jazzissa, jossa se oli aivan uskomaton. On ihan ilmeistä, että todella välität basson äänestä ja sen laadusta. Olen myös huomannut, ettet käytä vahvistimia live-esiintymisessä ollenkaan, tai ainakin hyvin harvoin. Onko tähän jokin syy?
J.J: Kiitos ystävällisistä sanoista. Ensimmäiset vuoteni basistina kuluivat enimmäkseen Minneapolisissa äänitysstudiossa. Tästä syystä olen aina suosinut bassoni ääntä suoraan linjaan ja kuultuna täyden taajuusalueen studiomonitorien kautta, en vahvistimen ja mikrofonin kautta. Jatkan tätä lähestymistapaa myös livetilanteissa aina, kun se on mahdollista. Kuuntelen mieluummin bassoni loistavan PA:n tai täyden toistoalueen monitorin kautta kuin bassovahvistimien kautta.
Riffi: Kun soitat studiossa, tallennatko Alembic-bassoa kahdelle kanavalle tai vain yhdelle monokanavalle? Onko mitään studiosalaisuuksia hyvän bassoäänen saamiseksi?
J.J: Alembic-soittimet on valmistettu stereobassoiksi, joten molemmilla mikrofoneilla on oma lähtönsä, jonka avulla voi käsitellä ja vahvistaa niitä erillisten kanavien tai jopa erillisten järjestelmien kautta. Olen käyttänyt tätä vaihtoehtoa vain studiossa kahden yhtyeen kanssa: Flim and the BBs on ensimmäinen ja Allan Holdsworthin bändi se toinen. Molemmissa tapauksissa tallensin molemmat mikrofonit omille raidoilleen, ja sitten tasapainotin niitä hiukan tallamikkiä suosien. Ne panoroitiin hieman vasemmalle ja oikealle, vain aavistuksen keskikohdasta sivuun. Tämä kuulosti kyllä melkein monobassolta, mutta avasi hieman yläsäveliä. Ja se tuottaa kyllä vieläkin suuremman/laajemman bassoäänen, joka sitten taas ei ehkä ole sopiva kaikissa tilanteissa. Kaikissa muissa tapauksissa lähetän vain monosignaalin äänityspöytään tai PA-järjestelmään.
Riffi: Käytätkö aina samaa bassoa sekä live- että studiotyössä?
J.J: Bassokokoelmassani on vain viisi soitinta, kaikki Alembicin Series-mallin viisikielisiä (Series I & II muodostavat Alembicin stereobassomalliston). Kolmesta nauhallisesta bassosta yksi on suosikkini studiotöissä ja se pysyy yleensä kotona. Numero kakkonen on suosikkini reissu- ja live-bassoksi. Kolmonen taas on päivittäiseen harjoitteluun kotona ja pidän sitä varabassona kiertueella.
Riffi: Kuinka usein vaihdat kieliä?
J.J: Pidän tuoreista kielistä nauhallisissa bassoissa, joten jos minulla on sessio tai kotiäänitysprojekti, laitan aina uuden kielisetin. Kiertueilla saatan vaihtaa vain kerran viikossa, riippuen siitä kuinka paljon olen hikoillut.
Riffi: Soitatko edelleen nauhatonta bassoa? Muistan, että sinulla oli grafiittikaulainen Alembic vuosia sitten
J.J: Kyllä, minulla on kaksi viisikielistä nauhatonta Series-mallia, joissa on grafiittikaula. Alembic kokeili hiilikuitukauloja muutaman vuoden ajan noin vuodesta 1979 alkaen, ja niihin aikoihin satuin etsimään nauhatonta bassoa. Niinpä minulla on nauhaton vuoden 1980 Series I -basso, jota rakastan. Hankin vielä toisen nauhattoman basson muutamaa vuotta myöhemmin, mutta se toimii lähinnä varabassona.
Grafiitti on niin jäykkää materiaalia, että se antaa näille bassoille erittäin pitkän sustainin ja kuulostaa melkein kuin soittaisi kompressorin/limitterin läpi. En tiennyt tästä, kun tilasin bassot, mutta minulle tämä efekti toimii täydellisesti nauhattomalla bassolla. Se oli onnellinen yhteensattuma!
Otan edelleen nauhattoman basson mukaan sessioihin ja käytän sitä ehkä yhdessä kappaleessa kymmenestä. Hyvä esimerkki tämän basson soundista on James Taylorin kappale ”Carry Me On My Way” albumilta ”October Road”.
Riffi: Oletko koskaan opiskellut musiikkia vai oletko etsinyt ja löytänyt kaiken itse?
J.J: Opiskelin pianonsoittoa nuorena, sitten klarinettia noin 11-vuotiaasta lukioon. Sitä kautta opin lukemaan nuotteja ja arvostamaan upeita melodioita. Bassonsoitto alkoi, kun olin ehkä 13, pääasiassa vain huvin vuoksi. En ole koskaan käynyt bassotunneilla, mutta sekä isoveljeni että isäni soittivat molemmat bassoa, joten he ohjasivat minua oikeaan suuntaan.
Riffi: Millaista oli soittaa Allan Holdsworthin kanssa? Hänen musiikissaan on paljon haastavaa harmoniaa. Saitko ohjeita tai nuotteja ennen äänityksiä ja niin edelleen?
J.J: Allanin kanssa soittaminen oli uskomaton kokemus. Aivan kuin musiikkia toisesta maailmasta. Hän ei koskaan kertonut muusikoilleen mitä pitää soittaa, vaan soitti ainoastaan sointu sekvenssejä meille ja me keksimme mitä voisimme lisätä musiikkiin sen tukemiseksi.
Riffi: Kuinka paljon harjoittelit Allanin kanssa ennen äänityksiä tai kiertueita varten?
J.J: Suurin osa albumeista joilla soitin, on luotu studiossa. Kiertuetta varten opettelin hänen aikaisemmat kappaleensa aiemmilta levyiltä. Mutta luullakseni ainoa kerta jolloin harjoittelimme, oli silloin, kun liityin bändiin.
Riffi: Allanin kanssa ette varmaan käyttäneet mitään klikkiä, mutta miten on James Taylor kanssa? Vai käytittekö sekä että, kappaleesta riippuen ?
J.J: Hyvä kysymys. Itse asiassa Allanin kappaleissa oli usein klikki. Ja itse asiassa ”Secrets” albumi oli periaatteessa ”valmis” ennen kuin rummut ja basso oli edes soitettu! Allan oli jopa soittanut soolonsa etukäteen. Eli basso ja rummut äänitettiin viimeiseksi!
James Taylorin kanssa käytämme melkein aina klikkiä – ja suoraan sanoen suurimmalla osalla vuosien varrella tekemistäni tallenteista on käytetty klikkiä. JT:n tapauksessa se näyttää parhaalta tavalta löytää mukavin tempo työstettävänä olevalle kappaleelle. Lisäksi se antaa heille mahdollisuuden muokata helposti rytmisektion eri ottoja jälkikäteen ja yhdistellä niitä.
Riffi: On todella mukavaa kuunnella niitä James Taylorin live-esityksiä, paljon muusikoita lavalla, mutta kukaan ei rynni toistensa tielle, kaikki saavat tilaa. Kyse on pohjimmiltaan oikeasta ajoituksesta ja toisten kuuntelemisesta, mutta kuinka paljon vapauksia soittajilla ja nyt erityisesti sinulla on sovituksissa?
J.J: James on loistava kitaristi ja lahjakas muusikko. Huolimatta siitä, mitä hän toisinaan sanoo, hän on yhtyeen todellinen musiikillinen johtaja (virallisissa dokumenteissa Jimmy Johnson on JT-yhtyeen Musical Director).
JT on ollut mukana tekemässä mahtavia poplevyjä pitkään. Ja bändi laulajineen – kaikki ovat loistavia siinä mitä tekevät. Ja tehtävänä on tukea laulua. Tiedämme kaikki, miten Steve Gadd osaa soittaa, kun on aika ”puhua", mutta se, mitä hän päättää tehdä musiikin tukemiseksi, on yhtä hämmästyttävää. Kuten sanot – tilaa – laululle, sanoitukselle ja kaikelle musiikillisen sovituksen tueksi. Ei tarpeettomia nuotteja.
Mitä tulee vapauteen bassolinjojen kanssa… James osaa soittaa musiikkiaan käytännössä itse. Hän soittaa basson nuotteja usein osana kitaraosuuttaan. Ja niin suuri osa kappaleesta on sitä kautta jo olemassa, että siihen tarvitsee vain mukauttaa bassoa – mitä nuotteja tulisi esimerkiksi korostaa millekin iskulle. Vanhemmissa kappaleissa yritän parhaani mukaan kunnioittaa sitä, mitä loistava Leland Sklar teki alkuperäisillä äänitteillä. Hän kirjoitti kirjaimellisesti kirjan popmusiikin soittamisesta.
Riffi: Onko suunnitelmissa Euroopan kiertueita Jamesin tai Steve Gadd Bandin kanssa?
J.J: Ei sellaisia suunnitelmia tällä hetkellä ole. Ja muutoinkin; mahtava Travis Carlton on soittanut Gadd Bandin kanssa viimeisellä Steve Gadd kiertueella. Travis on siis Larry Carltonin poika, joka soittaa bassoa!
Riffi: Flim & The B.B:s oli mielenkiintoinen ryhmä. Kuulosti siltä, että kokeilitte dynamiikkaa äärimmäiselle tasolle vietynä, varsinkin DMP:n julkaisemilla levyillä. Warnerille tekemänne ”New Pants” kuulosti puolestaan ”normaalimmalta” ajatellen soundia ja dynamiikkaa. Miten ryhmä sai alkunsa?
J.J: Toimimme rytmisektiona Sound 80 -äänitysstudioissa Minneapolisissa ’70-luvun alussa. Tuolloin 3M-yhtiö alkoi kokeilla digitaalisen äänen tallentamista nauhalle. He rakensivat prototyyppikoneita ja kuljettivat ne studioon lava-autolla.
Mutta he tarvitsivat musiikkia koneiden testaamiseen, joten he kutsuivat meidät paikalle. Billy Barber (yksi BB:istä) oli pääsäveltäjä ja hän kirjoitti musiikkia, joka sisälsi erityisesti tätä uutta digitaalista formaattia. Leveä dynamiikka, korkeat kellomaiset sävelkorkeudet jne. Toimitimme ohjelmistot uudelle laitteistolle!
Pääinsinööri Tom Jung perusti sitten DMP:n, audiofiilisen levy-yhtiön, joka on omistautunut ”kaikille digitaalisille” äänityksille ja CD-tuotannolle. Sen toiminta oli juuri tuolloin alkamassa ja meistä tuli yksi hänen vakituisista bändeistään. Teimme useita albumeja tälle levy-yhtiölle. ”Tricycle”-CD:mme oli hifi-liikkeiden suosikki laitteiden esittelyyn, koska musiikin laaja dynaaminen alue oli epätavallista ja yllättävää kuultavaa.
Vuosia myöhemmin meillä oli mahdollisuus tehdä kaksi albumia Warner Brothersille upean äänittäjän George Massenburgin kanssa. Olet oikeassa, ne kuulostavat hieman ”normaalimmalta”, mutta sisälsivät silti joitain ”ääniherkkuja”.
Riffi: Tuurasit Anthony Jacksonia Hiromi Triossa muutama vuosi sitten. Millaista se oli?
J.J: Sain tosiaan kunnian saada tuurata Anthony Jacksonia, joka on yksi kaikkien aikojen bassosankareistani, kun hän oli tilapäisesti poissa Hiromin triosta terveyssyistä. Tein parhaani. Molemmat, Hiromi itse sekä rumpali Simon Phillips, olivat erittäin ystävällisiä minulle tällä lyhyellä kiertueella. Mutta kukaan ei soita kuin hän, eikä kuulosta Anthonylta! Siitä huolimatta nautin kokemuksesta.
Riffi: Onko sinulla neuvoja tai vinkkejä nuorille basson soittajille?
J.J: Minulla on ollut paljon onnea ja olen ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Voin vain sanoa, että tekemämme musiikki on summa kaikesta mitä olemme kuulleet ja jolle olemme altistuneet vuosien varrella. Joten kuuntele ja opi kaikista musiikkityyleistä, soita niin monen eri muusikon kanssa kuin pystyt ja soita niin paljon kuin mahdollista!
Ei tehdä tästä nyt numeroa
Jimmy Johnson (s. 1956) on ehkä vaatimattomin raskaansarjan muusikko, jonka tunnen. Olen useasti – tai sanotaan muutamia kertoja – ’90-luvulta lähtien yrittänyt saada haastatteluja mieheltä ruotsalaiseen FUZZ-lehteen sekä erääseen espanjalaiseen julkaisuun, mutta mies on ystävällisesti kieltäytynyt kunniasta sillä perusteella, että ei hänellä nyt ole oikein mitään niin painokasta sanottavaa.
Sama rauhallinen vaatimattomuus heijastuu Jimmyn soitossa, hän ei koskaan soita kenenkään päälle, jättää tilaa muille, valitsee maukkaita ääniä bassokulkuihin ja soittaa sooloja silloin kun pyydetään ja musiikki niin vaatii!
Tapasin muutama vuosi sitten Jimmyn Fasching Jazz clubilla Tukholmassa, jossa hän soitti Steve Gadd Bandissa kahtena peräkkäisenä iltana. Olin ostanut lipun ensimmäisen illan konserttiin jo hyvissä ajoin ja keikka olikin kerrassaan mainio. Seuraavana päivänä joimme kahvit Jimmyn kanssa heidän hotellillaan ja aikamme bassoasioista ja maailman menosta juteltuamme hän kysyi, olenko tulossa taas illalla kuuntelemaan. Totesin, että valitettavasti joudun jättämään tilausuuden väliin, koska liput sille päivälle oli ehditty myydä loppuun jo siinä vaiheessa, kun ostin ensimmäisen konsertin tikettiä.
Palasin kahvien jälkeen sitten oman majapaikkaani miettimään, miten illan viettäisin, josko kaupungissa olisi vaikka jokin toinen kiinnostava keikka tarjolla. Silloin kilahti puhelimeen ytimekäs viesti Jimmyltä: ”Tervetuloa, nimi on listassa.”
En olisi voinut ajatellakaan ryhtyväni kinuamaan lippua häneltä, eikä asiasta oltu puhuttu tavataessamme yhtään enempää kuin edellä kirjoitin. Kerron tapahtuneesta, koska mielestäni se kuvastaa sitä maanläheisyyttä ja mutkatonta ystävällisyyttä, joka hänen persoonastaan huokuu joka käänteessä. Otin lahjan hyvillä mielin vastaan ja upea oli myös tämä toisen päivän konsertti.
Steve Gadd Bandin tapaisten yhtyeiden konsertteja voi kuunnella vaikka joka päivä, koska muusikot soittavat biisit hieman eri lailla lähes joka kerta. Ja sehän onkin improvisoidun musiikin sekä jazzin ydin ellei jopa tarkoitus – tulkita kappaleita sen hetken mukaan!
Tätä haastattelua tehdessä Jimmy oli vaimonsa kanssa lomalla Kanadan Kalliovuorilla ja hehkutti kauniita maisemia: ”todella inspiroivaa, ja on rauhoittavaa lomailla välillä.”
Jimmy Johnson kuunteluun
Tässä muutamia suosituksia Jimmy Johnsonin valikoituun diskografiaan. Levyjä olisi suositeltaviksi vaikka kuinka paljon, mutta näistä voi aloittaa mikäli ei tunne miehen töitä ennestään.
• Flim & The BB's: ”Tricycle” (1983)
• Allan Holdsworth: ”Secrets” (1989)
• James Taylor: ”October Road” (2002)
• Steve Gadd Band: ”Steve Gadd Band” (2018)
Katsella kannattaa vaikkapa mainittu Lee Ritenourin Pori Jazz -keikka vuodelta 1985, tai esimerkiksi jokin Steve Gadd Bandin esityksistä kuten vaikkapa tämä,
Tsekata kannattaa myös Jimmyn erikoinen sovitus kappaleesta "The Chicken".
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2024. Vastaavantyyppisiä, musiikin tekemisen eri puoliin syventyviä haastatteluita ja muita artikkeleita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
