Konserttiarviot

1964 perustettu Topmost juhli 55-vuotista taivaltaan maan kattavalla ”Happy Together” -konserttikiertueella, joka päätettiin komeasti – loppuunmyydyn Aleksanterin teatterin akustisesti erinomaiseen saliin.

Marc Ribot, 64, tekee heti kättelyssä selväksi, mikä on pelin henki. Hän ei ole tullut miellyttämään, ei kosiskelemaan yleisöä. Näemme vain maestron harmaantuneen päälaen, kun hän nojaa leuallaan kitaraan. Toinen lenkkitossu jalkatuella, asento ns. ”klassinen”. Kitarasta ryöpsähtää melodian pätkiä, jotka ovat sotkeentuneet sointunivaskaan – siltä ainakin ensiksi tuntuu.

Kun legendaarisin hengissä oleva flamencokitaristi saapuu taloon, on tunnelma harras kuin kirkossa.

Jazzlaulaja Aili Ikonen on tarttunut laulajalegenda Dusty Springfieldin 1960–70-luvulla tunnetuksi tekemään tuotantoon. Idea syntyi Hectorin keikkabussissa pari vuotta sitten, jolloin Ikonen vaikutti Hectorin yhtyeessä viulistina ja laulajana.

Kevään toistaiseksi lämpimin päivä hemmotteli juurimusiikin ystäviä lähes loppuunmyydyssä Malmisalissa. Lena Lindroos ja Matti Kettunen juhlivat bändinsä pyöreitä vuosia ja uuden levynsä julkaistamista, kesäajan kynnyksellä ja mainion vierailijakatraan kera.

Vastikään kunnioitettavat 40 vuotta täyttäneen Popedan keulahahmo ja nykykokoonpanon ainoa alkuperäisjäsen Pate Mustajärvi on kuljettanut soolouraansa bändin rinnalla jo vuodesta 1984. Siinä kun Popeda juhli uraansa isosti stadionkeikalla, Pate päätti jalkautua huomattavasti pienempiin puitteisiin ja lähteä kiertämään intiimejä teatterinäyttämöitä. Mustajärven isännöimä Teatterin kummitus -kiertue kulkee halki maan teatterista toiseen noin 20 konsertin pituisena.

Kampin alkuilta osoitti jälleen kerran nimen voiman. Keikkapaikan jono on parisataametrinen, kun saavun paikalle leppeässä kevättalven säässä.

Kingston Wall -yhtyeen perustajan ja taiteellisen johtajan Petri Wallin 50-vuotissyntymäpäivien kunniaksi järjestetty keikka oli jo ennakkoon tapaus, joka myytiin loppuun parissa minuutissa. Kaksi ja puoli tuntinen spektaakkeli täytti kaikki odotukset ja teki suurta kunniaa Wallin säveltämälle musiikille – onnistuen vieläpä puhaltamaan siihen uusia sävyjä.

Konserttisaleihin tottuneet Ricky-Tick Big Band ja rap-kollektiivi Julkinen sana olivat saaneet kuin saaneetkin itsensä ahdettua Tavastian lavalle. Harvoin se noin täynnä ryhmää on ollutkaan, kun kutakuinkin 20 ukkoa ja yksi nainen olivat vieri vieressä nuottitelineineen ja instrumentteineen, kaikilla päällään tyylikkäät mustat puvut ja asetelma kaikin puolin muutenkin hyvin jazz. Harvoin on Hämäläisten talon lavalla ollut myöskään noin paljon osaamista, sen pitkästä historiasta huolimatta.

Hetkessä 1400-paikkaisen Kulttuuritalon loppuun myynyt J. Karjalainen nauttii järkähtämättömästä kansansuosiosta. Yleisön ikäjakauma kertoi myös jatkumosta, ettei kyse ole vain mistään nostalgia-artistista. Paikalla näkyi niin kolmikymppisiä pariskuntia kuin niitä, jotka ovat todennäköisesti seuranneet Karjalaisen uraa aina Mustien lasien ajoilta 80-luvun alusta asti.

Maineikas ja sopivasti hämyinen keikkamesta Kanta-Hämeessä täyttyy marraskuisessa pikkupakkasessa verkkaan, mutta ahtautuu silti kokolailla täyteen, kunnes The Holy aloittaa intensiivisen shownsa kello 23.15 aikoihin. Tuosta lähtee liikkeelle esitys, joka vie aivan väkisin mukanaan ja mikä tärkeintä: saa puoleksitoista tunniksi ajan ja paikan unohtumaan.

Vain hiukan yli vuoden aikana on Broadcastille tapahtunut melkoisesti. Vihdoin yhtyeenä samoille lauteille päästyään – kaikilla mittareilla mitattuina erinomaisten paluukeikkojen jälkeen – tuli elokuussa kuluvaa vuotta Esa Kaartamon äkillinen poismeno. Asia, jota ei oikein kukaan kai osaa vieläkään käsittää. Uskomattoman monipuolinen ja lahjakas persoona elää runsaan musiikkituotannon kautta aina keskuudessamme.

Jokin konsertti on jollain tapaa merkittävämmän tuntuinen kuin jokin toinen. Jokin musiikki kestää aikaa paremmin kuin toinen. 50-vuotista taipalettaan juhlistavan, kotimaisen progressiivisen rockin lippulaivan keikka jää joka tapauksessa eri tavoin historiaan.

Harvoin, jos koskaan, konsertissa on aivan kaikki kohdallaan. Harvoin arviota kirjoittaessa tulee tunne, että on täysin mahdotonta edes yrittää selvittää lukijalle kokemaansa. Yritän parhaani.

Kotkan Meripäivillä heinäkuun lopussa järjestetyillä Yleisessä saunassa -konserteilla on pitkä perinne. Sanoittajamestari Juha Vainion (1938–1990) monipuolista tuotantoa on esitelty joka kesä jo viime vuosikymmenen puolivälistä.

Ahkera suomenkävijä saatiin vielä toiseen otteeseen maahamme saman kiertueen aikana. Brittiläinen hardrock-pioneeri kävi täällä The Long Goodbye –kiertueellaan jo viime marraskuussa, mutta tälle kesälle saatiin aikatauluun ulottumaan myös Hamina sekä tänään tätä kirjoittaessani koitokseen valmistautuva Tammisaari.

Richard Starkey (77), nyttemmin Sir, saatiin 20 vuoden tauon jälkeen Suomeen. Oli kyllä jo aikakin! Ennakkokäsitykseni ja mielikuvani osoittautuivat oikeiksi. Tässä on muuten harvinaisen rento ja eläväinen legenda (termi, joka tukehtuu tätä nykyä inflaatioon)!

Maailman kallein cover-bändi saapui Suomeen kohun saattelemana Johnny Deppin huumesekoilujen päätyessä otsikoihin. Rockklassikoiden täyttämä ilta todisti kuitenkin pelätyn onttouden: paljon savua ilman tulta.

Tunnustetaan faktat heti kärkeen: olin armoitettu Iron Maiden -fani 80-luvulla. The Number of the Beast lienee yksi eniten mielenkuohuntaa saaneita levyjä kohdallani. (7. luokalla omistin farkkutakin, jonka selkälippuna oli kyseisen levyn kansi kullatuilla kirjaimilla ja olin siitä luonnollisesti äärimmäisen ylpeä).

Syksystä asti kuukausitolkulla remontissa ollut Mikonkadun rokkiliiteri saatiin lopulta avattua parahultaisesti Vapun alla. Avajaisviikolle oli saatu mahdutettua paljon monipuolista elävää musiikkia. Suomen tämän hetken kiinnostavimmista yhtyeistä oli paikalle buukattu myös Mara Balls.