Kevään toistaiseksi lämpimin päivä hemmotteli juurimusiikin ystäviä lähes loppuunmyydyssä Malmisalissa. Lena Lindroos ja Matti Kettunen juhlivat bändinsä pyöreitä vuosia ja uuden levynsä julkaistamista, kesäajan kynnyksellä ja mainion vierailijakatraan kera.
Bluesin, rockin, rockabillyn, surfin, garagen ja kenties minkä perinteisen rock´n´rollin alalajin taitajia ja ystäviä Suomessa riittää. Eikä tarvitse kyllä suoraan sanottuna olla mikään Goethe, kun syyn löytää! Pitkät, pimeät syksyt ja kylmät talvet. Siinä kohtaa vuoden kiertoa on kyllä aikaa pohtia elämän perusasioita. Luonteesta toki riippuu, mitä avuksensa löytää, mutta muusikkohan tunnetusti tekee usein tunteistaan kappaleen ja riimin. Kun valo voittaa, kuten nyt on taas käynyt, onkin aika nostaa jalkaa monitorikaapin päälle ja heittää ilmoille kuulas voimasointu !
Kello 19 Lena ja kumppanit kytkivät koneeseensa virran, ensimmäisen levynsä nimikkokappaleella Turn It On (2010).
Leppoisasti koko illan välipuheissaan asioiden kulkua ja kehittymistä selvitellyt Lena bändeineen teki sen, mikä ei tässä genressä ole itsestäänselvyys: viihdyttäminen ilman suuria kliseitä.
Kokonaisuutena keikka soljui kiireettömästi ja vaivatta, salin akustiikan sekä intiimiyden lyödessä maukkaasti yhtyeen kanssa kättä päälle.
Yksinkertaisesti ”IV” –nimetyltä bändin uudelta, neljänneltä levyltä laitettiin ensimmäisenä tulille toisena kuultu I Can´t Believe It. Matti Kettunen valotti levyn teemaa ”pienen ihmisen asialla olemisella”.
Maailmanparannusta Lena & The Slide Brothers tekevät ihmisläheisellä musiikillaan genressä, jossa kärjistettynä sanoen kaikki on jo tehty ja kuultu. On silti, ja aina yhtä mukavaa, todistaa vilpitöntä soittamisen riemua ja hyvää tuulta ympärilleen luovaa, ammattitaitoista ja tyylitajuista tekemistä.
Seuraavassa kappaleessa lavalle saatiin illan ensimmäinen vierailija, herrasmies huuliharppuineen, Helge Tallqvist. Bo Diddley –komppinen ralli jäi nimensä puolesta itselleni epäselväksi, mutta kolmannen levyn (The Road, 2016) Elevator Manilla Helgen kanssa jatkettiin ja se omistettiin helmikuussa edesmenneelle Bill Sims Jr:lle.
Erityispiirre, jos mikä on näissä laajoissa blues-piireissä se, että musiikki ei totisesti tunnusta rajoja, eikä kielimuureja. Lena kumppaneineen sai tehdä yhteistyötä myös Simsin kera.
Silver Moon, mainio Train To Catch sekä uuden levyn New Kind of Soldier kuultiin seuraavina. Jälkimmäiseen mukaan lavalle saatiin nyt ahkera ja monipuolinen rock-työläinen parhaasta päästä: Maria Hänninen. Uudella levyllä hän laulaa taustoja yhdessä Emilia Siscon kanssa.
Oli kuulemma joskus ollut tilausta Black Cadillac –nimiselle kappaleelle. Slide Brothershan otti ja teki sen toiselle (Shine Your Light, 2013) levylleen!
Uuden levyn yhdessä Kettusen kanssa tuottanut vanha kettu, Hannu Leidén, saatiin lavalle lyömäsoittimineen vielä ennen väliaikaa kappaleen Not Your Fault myötä.
Toinen setti alkoi Children, Children –kappaleella. Hänninen saatiin jälleen mukaan menoon niinikään ensimmäisen levyn Free Riding Man -kappaleessa. Akustinen helkkyi Hännisen käsittelyssä maukkaasti tuoden taas pienen variaation illan kattaukseen.
Kettunen vaihteli soolovuoroja tiuhaan toisen kitaristin, Ykä Putkisen kanssa, ja keppisoundit erottuivatkin selvästi toisistaan, kuten pitääkin.
Kettunen itse mielestäni kyllä säästeli väliin suottakin arsenaaliaan, mutta onneksemme väläytti pariin kertaan isännän otteita.
Putkinenhan tuli kitaraan Ville Leppäsen tilalle Slide Brothersiin edellisen levyn myötä. Nasevia sooloja tuli sekä putkella että ilman.
Juha Litmanen makusteli rumpujensa takana ammattimiehen ottein. Aina yhtä toimivaa on muuten maustaa komppia marakassin kera. Muutaman pienen fillin aikana paljastui paitsi muhevat tomisoundit, myös se, että kyllä tarvittaessa iskua löytyy. Tässäkin ehkä, jollain tavalla… oltiin säästöliekillä. Toki rumpalin, kuten basistin ensisijainen tontti on säestys.
Ja Lena Lindroos osaa ottaa tässä roolia. Mikä näyttää päävokalistilla helpolta, ei sitä totisesti ole! Erottuva, selkeä soundi ja pirteä lavaolemus säväyttävät.
Uuden levyn satoa saatiin: Your Kind of Woman, Bourbon River Blues Jamboree (lausuntatreeniä !) ja Cool Little Girl, jossa olikin sitten yleisön vuoro osallistua lauluun.
Itselleni illan ehdottomia kohokohtia oli eittämättä uuden levyn Snake Boogaloo, joka vakuutti paitsi yhtyeen monipuolisuudesta, riisui aseista roimalla riffillä, johon koko bändi yhtyi.
Right Train, Wrong Trackiin saatiin koko vierailijakolmikko sekä äänittäjä Eero Kaukomies vielä lavalle mukaan.
Encore tuli myös muitta mutkitta, ja pitää myöntää: Blues voi Suomessa hyvin. Lena & The Slide Brothers on tästä elävä ja energinen esimerkki. Onnea vielä 10-vuotiaalle!
