Sää enteili jo hiukan liiankin konkreettisesti vuodenajan vaihtumista talven suuntaan, mutta toisin kuin tavanomaisemmat, ne muuttavat siivekkäät yleensä suurelta osin, nämä luontokappaleet eivät pyrähtäneetkään pääkaupunkia etelämmäs parveilemaan. Paikkalintuja?
Lapinlahden Linnut juhlistaa 40-vuotista uraansa muutaman keikan myötä, eikä siinä ole meillä paljon nokan koputtamista, päinvastoin. Jo pelkästään kahdesti loppuunmyyty Tavastia kertoo kovia tosiseikkoja, ja kuten ilta osoitti, miehekkäästi pörhistelevät setälinnut jaksavat. Heiluakin.
Lavalle tultiin arvokkaasti Fleetwood Macin Albatrossin soidessa, ja ajallaan ilmoitettuna aikana kello 20.30.
Kun on näin monta lintua lavalla rivissä samaan aikaan, pitää olla kyllä jokin nokkimisjärjestyskin. Ensin kapusivat estradille taka-alan muusikot, ja sen perään ”eturivin” linnut.
Puumiekka (Jep, 1986), Aino kirjoittaa ja Pentti polttaa taloja (Elämä janottaa, 1989) -kolmikko käynnisti pitkän iltapuhteen kurissa, nuhteessa ja sulat suittuna.
Mikko Kivinen (laulu), murjaisi heti suunvuoron ensimmäisiltä kappaleilta saatuaan, vitsiä lavan edustan turva-aidasta. Ettei näet Tapio Liinoja (laulu) pääsisi hyppäämään yleisön sekaan surffaamaan. Ja että kun itse (Mikko) kusipää kerran on, senpä takia hänet aikanaan bändiin valittiinkin. Suoraa puhetta siis asioista, niin kuin ne ovat ja muistin virkistykseksi kaikenmaailmankukkahattutädeille, keiden kanssa tässä tekemisissä oikein ollaan.
Pikkumiesten laulu, Aimon virsi ja Se ei käy. Näillä kyllä riittää, mistä ottaa.
Lintujen keikka ei ilahduttavasti jäänyt tietenkään pelkän musiikin varaan, vaan jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen nähtiin sovellus aivan ensimmäisestä Lintujen sketsistä ”Saimaannorppa”. Elikkoa mallasi Liinojan suosiollisella avustuksella bändin seniori, Matti Jaaranen (72, laulu ja trumpetti), jolla selkä-ja vatsalihaksissa selvästi löytyy.
Tavastian täpötäysi tupa söi Lintujen… kädestä (eikä päinvastoin kuin kai yleensä, kun lintu on kyseessä) , ja tunnelma oli kodikkaan lämmin.
Laulujen sanat ovat parhaimmillaan loistavia kuvauksia suomalaisesta elämänpiiristä. Meistä mattimeikäläisistä, jotka hammasta purren yrittävät luoda omaa pientä parisuhdettaan, ja elämäänsä eteenpäin siinä samalla joka tavalla tietysti, siinä sivussa.
Helposti avautuvien, realististenkin ja samaistuttavissa olevien riimien rivien väliin mahtuu koko härmäläinen, arkinen puurtaminen – tavallisuuden ylistys. Vähäkin riittää, kun sen saamista edeltää viaton halu ja pyrkimys jokapäiväiseen kohtuuteen.
Jan Noponen (perkussiot) sai esitellä nyt ensi kertaa Lintujen keikalla uutta instrumenttiaan, sadekeppiä. Liinoja toki tähän kohtaan naljailemaan jo miehen Wigwam-jäsenyydestä.
Alkuaikojen iso hitti ja Mikko Kivinen: Lipputangon nuppi! Huh huh! Komiikka on taitolaji, ja sen Lapinlahden Linnut ovat oivaltaneet alusta asti. Hersyvää hilpeyttä.
Pannumyssyt kävivät hienosti hiipoista, ja jo oli pian lavan täydeltä munkkeja valmiina toistamaan liturgiaansa. ”Herran pelko on viisauden alku” -sketsiä oli terävöitetty hiukan enemmän nykypäivään, mutta sekös toimi, ja hauskaa oli.
Edesmennyttä kollegaa Timo Eränköä (1952–2021) muistettiin miehen aikanaan esittämän ja sanoittaman Lääketiedettä vai elokuvia -laulun myötä, jonka nyt tulkitsi Jaaranen.
Jos kellään oli ehtinyt silmänurkat missään välissä kuivua, ne kastuivat taas, kun sketsissä Markku Toikka (laulu, saksofoni ja matka-arkku) soitti Vittuilupuhelimeen, johon vastasi Kivinen. Varsin riemukasta, totta tosiaan!
Olikin nyt aika kuulla ”seesteisen osuuden” keikasta alkavan, Tapio Liinojan johdolla. Hän esittämään runon ”Pefletti vai pamfletti”. Seestynyt osio ei kauaa ehtinyt vanheta, kun onniteltiin 60-vuotiasta Urheiluruutua kappaleen Katselen urheilua, myötä. Tekosilmien takaa, toki!
Tunti ja vartti tultu kuin linnun siivellä! Yhtyeen esittelyyn. Ne ”takarivin” linnut. Panu Syrjänen (saksofoni), Antero Priha (trumpetti), Puka Oinonen (kitara), Hannu Lemola (rummut) ja Jussi Liski (koskettimet).
Ja kas! Takahuoneesta saatiin nyt lavalle vielä lisää Lintuja: Ari Kettunen (laulu) ja Pekka Hedkrok (laulu)!
Palkaton ihminen, Köyhän taivas ja Perunatorin tyttö kuultiin. Muistettiin myös toista edesmennyttä kollegaa, Heikki ”Hiski” Salomaata (1959-2003).
Oli kertakaikkiaan hauskaa pelkästään seurata ”setien” sukkuloimista lavalla vaihtuvine mikrofoneineen, ja itsetehtyine (lue: kakkoskakkoset) instrumentteineen.
Jaarastakaan ei vituttanut ”enää yhtään”, kun sai sketsissä mitalinsa. Hän, kera Kettusen käytti mallikkaasti ja tutulla tavalla myös perkussioinstrumentti kaljakoria (Elämä janottaa).
Sooloissa kuultiin mukavasti puhaltimia, ja Oinosen tyylikästä kitarointia. Laulut toimivat mallikkaasti, monen äänen voimin, ja joka Peruslintu sai oman kappaleensa laulaa sitä ykköstä. Miksaus onnistui mainiosti sekin, kun ottaa huomioon runsaan artistimäärän.
Ilta oli solkenaan täynnä Lintujen parhaita kappaleita: Tero ja minä, Saako niin tehdä, Edes kerran, Heti mulle kaikki tänne nyt ja Sateet tulevat, muiden muassa. Liinoja mainitsi jotain taltioinnista, kun ottivat yhteiskuvaa yleisönsä kanssa, pyrstöt katsojiin päin.
Kello 22.20 saatiin vielä encore, ja koko pitkän illan rupeama päätettiin klassikkoon, Sedät jaksaa heilua. Lavalta poistuttiin, kuten sinne oli tultu. Albatrossin mukana. Tätä kirjoittaessani nuo mokomat valmistautuvat jo toiseen rutistukseen samalla paikalla. On ne hurjia!
