Nayteikkuna

Kingston Wall nousi tuhkasta – ”Kingston Wall by JJylli, Kuoppis & VHB” Tavastia, 25.2.2019

Kingston Wall -yhtyeen perustajan ja taiteellisen johtajan Petri Wallin 50-vuotissyntymäpäivien kunniaksi järjestetty keikka oli jo ennakkoon tapaus, joka myytiin loppuun parissa minuutissa. Kaksi ja puoli tuntinen spektaakkeli täytti kaikki odotukset ja teki suurta kunniaa Wallin säveltämälle musiikille – onnistuen vieläpä puhaltamaan siihen uusia sävyjä. 

Matka Hämäläis-Osakunnan talon rockpyhättöön sujui sekavin odotuksin. Tuskin millään suomalaisella bändillä on mystisen kulttibändin taikapölyä harteillaan siinä määrin kuin helsinkiläisellä Kingston Wallilla. 

Keskelle hard rock -bändien ja synapoppareiden valtataistelua kiilannut ajaton rocktrio säväytti ja lumosi kansaa 1990-luvun alussa. Yhtyeen keikat olivat psykedeelisiä trippejä, joilla yhdistyivät soitannollinen odottamattomuus ja värikylläisen hurja rockshow. 

Meille monille Kingston Wall olikin ylittämätön tornikokemus, jota muistellaan haikeana. Siitä on vaikea pistää paremmaksi, mahdotonta. Itselleni ensimmäinen KW-keikka oli vuonna 1992 Oulun Adamissa, mutta juuri Tavastialla tuli koettua useampi hurmoshenkinen keikka. Mikä voisi siis ollakaan parempi paikka Wallin synttäreille, kuin kotisali Urho Kekkosen kadulla? 

Ehkä eniten pelkäsin, että tilaisuudesta tulisi nostalgiaan nojautuva melankolinen vetistely, jossa muisteltaisiin myyttiseksi noussutta Wallia – miestä, jossa yhdistyivät visionääri, rocktähti, kitarasankari ja tuottelias säveltäjä – loppumattoman Shine on me:n jatkuessa sooloineen. 

Huoli osoittautui täysin turhaksi, sillä onneksi illan taiteellinen kokonaisuus oli tiukasti lähipiirin näpeissä. Siihen kuuluivat jäljellä olevan Kingston Wall -trion 2/3, rytmiryhmä Jukka JylliSami Kuoppamäki

Harmonioista vastasi Von Hertzenin veljeskolmikko (joidenka yhtye on paitsi täyttänyt KW:n jättämän aukon, myös napannut riveihinsä rumpali Kuoppamäen). Millä pieteetillä he hommansa hoitivatkaan. 

Kitaristin tontilla häärännyt Kie von Hertzen (s. 1970) oli näkyvin hahmo ja arvatenkin suurimman tarkastelun kohteena. On vaikea kuvitella ketään muuta kitaristia, joka olisi voinut ottaa Wallin tyylin niin hienosti haltuun kuulostaen samanaikaisesti persoonallisesti itseltään. 

No, jäljet johtavat sylttytehtaalle. Kie oli paitsi Wallin bändikaveri jo kauan ennen Kingston Wallia, myös ystävä (Kie on myös vastuussa myös KW:n kansitaiteesta). 

Lahjakkuudet imivät vaikutteensa samoista lähteistä, 60–70-luvun brittirockista. Silti oli suorastaan ilmiömäistä millaisella räjähtävällä tunteella ja tarkkuudella Kie soitti ikoniset soolot, jotka ovat piirtyneet jokaisen KW-fanin aivopoimuihin. Ilmassa leijui kuitenkin hetkellisyyden taika, eikä mikään rockmusikaalihenkinen toisintaminen. Sama päti koko iltaan.

Pete Wallin laajaa tonttia hoiteli myös toinen von Hertzen, laulaja–kitaristi Mikko von Hertzen (s.1972). Hänen kohdallaan esiintyminen Kingston Wallin riveissä ei ollut mitään uutta, sillä hän oli useita kertoja 90-luvulla Freak Out -klubien perkussionisti–taustalaulaja. Nyt hän tosin hoiti näissä kemuissa koko solistin tontin.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että hän hoiti sen lauluteknillisesti ajatellen paljon paremmin kuin Walli. Kaiken lisäksi akustisen kitaran ja komppikitaran kanssa hän täydensi loistavasti veljeään. Kahden kitaran avulla kokonaissoundi oli luonnollisesti jotain paljon enemmän mitä koskaan KW:n triokeikoilla. Nihilistisimmät kyynikot voivat tietysti sanoa, että samalla menetettiin trion ilmavuus. Itse kuitenkin olin vaikuttunut harmonioiden rikkaudesta, tällä ratkaisulla päästiin myös paljon lähemmäs levyjen sävyjä. 

 

Suurin ero alkuperäiseen oli kuitenkin laulujen harmonioissa. Kun kosketinsoitin–perkussiotiskin takana häärinyt Jonne von Hertzen (s. 1977) lauloi läpi keikan stemmoja ja tukea antoi Kien lisäksi basisti Jylli (s. 1968), oli kokonaisuus jotain aivan muuta kuin mitä KW-keikoilla on koskaan kuultu.

Musiikillisesti keskeisessä roolissa oli arvatenkin myös rumpali Kuoppamäki (s. 1971), joka vyörytti tuttuun tyyliinsä ilmavasti ja erehtymättömällä tarkkuudella. Rumpalijumalan asemaan noussut Kuoppis ei kuitenkaan sortunut turhaan kikkailuun (niin kuin ei koskaan) ja sitä rumpusooloakin oli turha odotella. 

Fanit saivat kuitenkin hetkensä, kun Trilogy-levyn aggressiivinen teknopläjäys, Štüldt Håjt, täytti salin. Kuoppamäki ryhtyi kilpasille teknon kanssa ja lopputulos oli riemastuttava, virtuoosimainen ja superenerginen. Kingston Wall ei muuten koskaan ehtinyt soittaa kyseistä teosta livenä.

Pitkän illan aikana kuultiin kaikki keskeiset kappaleet ja niitähän riitti. Samalla tuli todistettua, että Wallin sävelkynä oli tuottelias ilman, että taso olisi kärsinyt. Keikan loppupuolella kuultiin myös KW-keikoilta tutut coveroinnit, Konevitsan kirkonkellot (jonka alkuperäisversiossa soittaa Peten isovelipuoli Hasse Walli) sekä Kuusamo. Molemmat taipuivat osaksi progetehtaan diversiteettiä menemättä mauttomaksi rockmakkaraksi. 

Tästä matka jatkui saumattomasti Donna Summer -hittiin, I Feel Love, joka oli KW:n ehkä ainoa radiossa enemmän soinut äänite. 

Jos yleisöön oli eksynyt tosikkoja, saattoi olut mennä väärään kurkkuun illan orkesterin vetäessä coverkavalkadin päätteeksi myös pätkän Bamboleiroa. Se olikin humoristisuudessaan oiva muistutus Wallin ennakkoluulottomuudesta. Hän itse ei kaihtanut mitään tyylilajeja, vaan dippaili estottomasti niin diskosta, teknosta kuin iskelmästäkin. 

Ilta keskittyi 99 prosenttisesti soittoon, mikä nosti musiikin jalustalle. Sitä suuremman painoarvon saikin Mikko von Hertzenin spiikki, jossa hän muistutti Petri Wallin olleen nimenomaan suuri persoona. 

Sitä hän todellakin oli, eikä mikään tribuutti tietenkään pystyisi korvaamaan hänen persoonaansa ja niitä ainutlaatuisia hetkiä mitä Kingston Wall faneilleen tarjosi. Lavan etualalla ollut tyhjä tila, vasemmalla olleen Mikon ja oikealla olleen Kien välissä, olikin ehkä tarkoituksella jätetty – tai ainakin niin minä sen tulkitsin – tuolle joukostamme liian aikaisin poistuneelle mestarille. 

Moni pystyi varmasti aistimaan Wallin sielun leijuvan juuri siinä, kaiken keskellä. Ehkä hieman huvittuneena, mutta varmasti kaikesta arvostuksesta nauttien. 

27.02.2019
|
Teksti ja kuvat: Tommi E. Virtanen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy