Nayteikkuna

Mielen tuulimyllyt lumosivat – Aili Ikonen & Jukka Perko Avara, Café Louhi, April Jazz 2019

Jazzlaulaja Aili Ikonen on tarttunut laulajalegenda Dusty Springfieldin 1960–70-luvulla tunnetuksi tekemään tuotantoon. Idea syntyi Hectorin keikkabussissa pari vuotta sitten, jolloin Ikonen vaikutti Hectorin yhtyeessä viulistina ja laulajana. Toisin kuin monet muut hetken ideat, tämä toteutui. Heikki ”Hector” Harma suomensi tukun lauluja, jotka nyt näkivät päivänvalon Tapiolan konsertissa. On vaikea kuvitella mikä yhtye olisi voinut luoda upeamman maiseman näille biiseille kuin Jukka Perko Avara. Kaksi kitaraa ja saksofoni riittivät täyttämään salin hallitulla musiikillisella ilotulituksella ja saivat ainakin minut unohtamaan komppiryhmän tarpeellisuuden.  

Vaikka jo pelkässä musiikillisessa annissa olisi riittänyt ihmettelemistä, oli Hectorin teksteille onneksi annettu niiden ansaitsema paikka etusijalla – olihan kyse nimenomaan laulelmamusiikista. Ikosen tulkitsemana lyriikat soivat kuulaasti ja niihin oli helppo uppoutua. Elegantisti kuin Dusty Springfield esiintynyt laulajatar sai todella puhallettua biisien tarinaan hengen. 

Sitä toki teki kolmihenkinen bändikin. Sovitukset tukivat laulelmallisuutta ja olivat kaikissa kirjailevassa yksityiskohtaisuudessaankin pienieleisiä. Sähkökitaristi Jarmo Saari ja akustisen kitaran varressa koko illan pysynyt Teemu Viinikainen kutoivat yhdessä kitaratekstuurin, jossa kuului taiturimaisuus ja kuusikielisten suvereeni hallinta.

Yhdessä sähkö- ja akustinen kitara loivat monisyisen soundimaailman. Siinä missä Saari rakenteli efekteillään kerroksia toistensa päälle, tyytyi Viinikainen soittamaan pehmeän lyyrisesti.

Bändiliideri Jukka Perko oli saksofoniensa kanssa tässä joukossa jopa hieman taka-alalla, mikä oli tällaisen laulelmallisen musiikin parissa viisas veto. Fokus oli kuitenkin laulussa. 

Vaikka kokonaisuus olikin välillä häikäisevän hienoa kuultavaa, oli illan tyylikkäin veto ehkä sittenkin Ikosen ja Viinikaisen duetto. He vetivät illan ohjelmasta poiketen – mutta siihen täydellisesti sopien – laulun Ikosen ensimmäiseltä soololevyltä: ranskalaisen säveltäjän Michel Legrandin “What are you doing the rest of your life?”. Suomennettuna laulu totteli nimeä Luonasi sun ja käännöksestä vastasi niin ikään Hector, eli sitenkin se oli iltaan sopiva. Kahden instrumenttinsa suvereenisti hallitsevan virtuoosin duetto oli henkeäsalpaava.

Nautintoa häiritsi ainoastaan – uskomatonta mutta totta – baarin kassakone ja tarjoilijan kolistelu pullojen kanssa. Olisi toivonut jazzfestivaalin henkilökunnalta hieman parempaa tilannetajua. Tunnelma oli harras eikä Viinikaisen pitkän improvisoidun intron kohdalla kukaan uskaltanut yskästäkään. Voisi kuvitella baaritiskilläkin olevan tarpeeksi ymmärrystä illan pääasiaa kohtaan – laajan kattavasta viinitarjoilusta huolimatta se kuitenkin toivottavasti oli musiikki?

 

Konsertti-illan dramaturgia oli nousujohteinen ja taitavasti rakennettu. Kohokohdat seurasivat toisiaan. Mielen tuulimyllyt (The Windmills Of Your Mind) Saaren efektimyllytyksineen ja trion loihtimine mystisine äänimaisemineen oli maaginen. Huikea oli myös Eilen kun mä tiennyt en – vanha iskelmäikivihreä, joka oli varmasti monelle tuttu esimerkiksi Tapio Heinosen tulkintana (ilm. 1970). Tämä laulu oli se illan toinen jo aiemmin julkaistu biisi. Olipas huikeaa kuulla minkälaisen kudelman Viinikainen ja Saari saivat kitara-arpeggioineen aikaiseksi. Taiturimaista ja vaivatonta. 

 

Hillitty espoolaisyleisö palkitsi viimein illan viimeisessä palassa soolon soittaneen Viinikaisen spontaanein aplodein. Syystä, niin hienon kuuloista miehen akustisen kitaran soitto oli. Sitä oli toki koko trion soitto läpi illan, unohtamatta tietenkään lavan keskipisteenä varman oloisesti esiintynyttä Ikosta, joka on eittämättä yksi maamme ilmaisuvoimaisimmista solisteista.

 

 

29.04.2019
|
Tommi E. Virtanen | Kuvat: Vilma Timonen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy