Allen & Heath Qu-SB – lavarasia onkin mikseri

|
Image

Kun miksauspintana käytettävä tabletti kerran liikkuu langattomasti salissa minne vain, ei mikseriä tarvitse tehdä perinteiseksi pulpettimalliksi, eikä kaukokaapeliakaan välttämättä tarvita. DSP mahtuu lavarasian muotoiseen koteloon ja taas säästyy vaivaa ja aikaa.

Asiahan ei ole ihan noin yksinkertainen ja siksi Allen & Heath valmistaa Qu-miksereitä viitenä eri versiona, joista kolmessa suurimmassa on kosketusnäytön lisäksi myös fyysisiä säätimiä. Sarjan toiseksi pienimmässä Qu-Pacissa siirrytään lavarasiaa muistuttavaan rakenteeseen, jossa miksaamiseen on tarjolla sekä laitteen oma kosketusnäyttö että iOS-applikaatiot.

Nyt testattu Qu-SB on malliston pienin ja sen käyttö perustuu kokonaan applikaatioihin, joita on tarjolla kaksi erilaista: saliäänen tarpeisiin mitoitettu iPad-sovelma sekä muusikoiden henkilökohtaiseen monitorointiin räätälöitu iOS- ja Android-puhelimissa toimiva Qu-You.

Qu-SB:ssä on itsessään 16 analogista tulokanavaa, mutta miksausvalmiuksia tuplasti. Tulokanavien määrän saa laajennettua 32:een liittämällä Allen & Heathin dSnake-formaatin mukaisen aktiivisen lavarasian Cat5-kaapelilla mikseriin.

 

Image

Kanavakorjainta säädetään hilaamalla pallukoita sopivaan kohtaan. Kaistan kavennukseen ja lavennukseen on kätevästi erillinen liukunsa.

 

 

Kanavat huolivat niin mikrofoni- kuin linjatasonkin signaalin ja ne ovat ns. täysin varusteltuja eli sisältävät nelialueisten täysparametristen korjainten ohessa erilliset bassoleikkurit säädettävin rajataajuuksin, dynamiikan taltutukseen tarvittavan prässin ja kohinoiden siivoamiseen tarkoitetun gaten.

 

Image

Kanavakompressori on havainnollinen, helppo käyttää ja toimii pätevästi. Punainen palkki kanavan liukusäätimen vieressä ilmentää sen toimintaa silloinkin, kun näkymää vaihdetaan.

 

 

Omana työkalunaan jokaisessa kanavassa on myös ducker, jolla vaikkapa bassokanavan signaalin saa niiaamaan bassorummun tahdissa, jos semmoista haluaa. Luovalle äänitaiteilijalle ducker tarjoaa muitakin tapoja muuttaa jonkin soittimen dynamiikkaa toisen kanavan ohjauksella, mutta samalla toiminto tukee mikserin käyttöä esimerkiksi puheäänentoistossa, jossa sen avulla voidaan määrittää kenen puhuessa muiden mikit vaimenevat.

Efektilaitteita Qu-SB:ssä on neljä, tai pikemminkin efektituotantoon pystyviä prosessoreita on neljä, sillä jokainen niistä osaa tismalleen samat niksit miksauksen sulostuttamiseen. Kapea-alaisuudesta ei ole kyse, sillä prosessorin kikkapussi kattaa leveän kirjon yleispäteviä ja monipuolisesti muokattavia tilakaikuja sekä delay- ja modulaatiotehosteita.

Kuten nykyisin tapana on, voi pääsyä mikserin asetuksiin rajoittaa antamalla käyttäjälle roolin joko monitoroinnin tai saliäänen ruuvaajana, ja myöntämällä joko alkeistason valtuudet, perustason oikeudet tai systeemin täyteen hallintaan yltävät prenikat. Täysillä oikeuksilla varustettu pääsee uppoutumaan myös efektilaitteiden parametristoissa todella syvälle, joten alkujaan jo laaja tehostevalikoima kasvaa vielä kokoaan huomattavasti suuremmaksi.

 

Image

Eksperttitasolla efektien säätöihin voi sukeltaa todella syvälle.

 

 

Efektivalikoiman juuret juontuvat alun perin iLive-miksereitä varten mallinnettuihin prosessoreihin, mutta nykytrendistä poiketen Allen & Heath ei kuitenkaan ole ryhtynyt piirtelemään vintage-laitteiden naamakuvia Qu-SB:n efektivalikoimaan, vaan näkymä on pikemminkin lohkokaaviomaisen pelkistetty.
Järkevä linjaus säästää näytön pinnalta arvokasta tilaa ja hillitsee helposti ylenpalttiseksi villiintyvää kirjavuutta. Ja vaikka ulkoasu pysyy hyvin samanlaisena efektiohjelmaa vaihdettaessa, niin esimerkiksi kanavakompressorin toiminnan luonnetta voi kuitenkin muunnella neljän perusvaihtoehdon puitteissa ja ne kattavat niin äkkiväärän kuin diplomaattisenkin tavan paimentaa tasoja karsinaan, joko käsisäädöillä tai automatiikalla.

 

Image

Tämän villimmäksi eivät efektien ulkoasut riehaannu. Sopivasti väriä helpottaa efektin tunnistusta, mutta vintagelaitteen näköiskuvakkeita ei ole tarjolla, eikä ole kyllä väliksikään, jos tohtii sanoa.

 

Qu-SB:n tehostemyllyt on laadittu perinteisen miksauskioskin ulkolaitakaluston hengessä, joten erillisiä instrumenttiefektejä sen paremmin kuin vaikkapa juuri kitaralle omistettuja virtuaalisia vahvistinmallinnoksia tai sen tapaisia ei ole ympätty mukaan. Tämän voi hyväksyä, sillä bändikeikoilla soittajilla on soundit mukanaan ja sivumennen sanoen olisi se hyvää vaihtelua joskus äänittäessäkin rakentaa soundit valmiiksi omilla kamoilla linjasoiton ja virtuaalimaailman sijaan.

Äänityskäyttö ei ole etäinen esimerkki, sillä Qu-SB on varustettu massamuistille tarkoitetulla USB-liitännällä, jonka kautta voi tallentaa ja toistaa 32 rinnakkaista raitaa. Päällimmäinen ajatus on keikkojen taltiointi, ja vaikka komentomikrofonin käyttöön onkin varauduttu, ei muita studiomiksereistä tuttuja kontrolleja tai esimerkiksi rinnakkaisia kaiutinliitäntöjä ole tarjolla.  

 

Riittävästi lähtöjä

Jotta Qu-Youn kaltaisesta henkilökohtaisesta monitorimiksauksesta olisi iloa, on mikserissä oltava tarpeeksi lähtöjä. Eikä Allen & Heath ole niiden suhteen nuukaillutkaan ja niinpä tarjolla on stereofonisen päälähdön lisäksi 12 erillistä balansoitua lähtöä.

Jokaisessa lähdössä on dynamiikkapuristimen lisäksi sekä parametrinen nelialueinen ekvalisaattori että graafinen terssikorjain, joita voi käyttää samanaikaisesti päällekkäin. Lisäksi lähdöt on varustettu viiveellä, jonka maksimipituus on 170 ms.

 

Image

Graafinen ekvalisaattori löytyy jokaisesta lähdöstä ja sen yläpuolelle piirtyy auttavassa koossa myös spektrinäyttö. Jollei graafinen vaihtoehto miellytä tai sen rinnalle kaipaa toistakin työkalua, voi myös parametrikorjaimen ottaa käyttöön. Ja dynamiin kaitsentaankin on työkalu tarjolla.

Kanavista ei ole pakko reitittää signaalia suoraan päälähtöihin, vaan välietapiksi voi määritellä myös jonkin neljästä stereoryhmästä. Kun niputtaa vaikka rummut ja basson yhdeksi stereopariksi, kitarat ja koskettimet omiinsa, niin vielä jää laulukanaville yksi stereopari, jonka jälkeen balanssin päälinjoja voi hallita neljällä liukusäätimellä.
Mikä on varsin houkutteleva vaihtoehto, sillä tabletin näyttöön mahtuu kerrallaan kahdeksan kanavaa rinnakkain ja yksittäisten kanavien selaus esiin vaatii käytännössä alituista sivuttaissuuntaista skrollausta jo pelkästään mikserin oman 16 kanavan leveydellä operoitaessa, puhumattakaan siitä kun kapasiteettia kasvatetaan erillisen lavarasian kautta lisää.

 

Image

Kaikki mittarit saa yhteiseen näyttöön samalla kerralla, ja alimmaiseksi piirtyy päälähtöjen signaalia kuvaava spektrinäyttö hieman isompana kuin graafisen korjaimeen yhteytteenn integroitu versio.

Qu-SB:n käyttö ei rajoitu ainoastaan soittokeikoille, vaan se soveltuu myös tyypillisiin asennuskohteisiin. Erillisvarusteena myytävät räkkikorvakkeet sujuttavat kiinnitystä ja mikserin varusteluun kuuluu myös erityisesti konferenssi- ja kokouskäyttöön soveltuva D-Classic-miksausautomaatio. Se säätelee kanavien keskinäisiä vahvistussuhteita paitsi tulosignaaleiden luontaisen dynamiikan, myös manuaalisesti ennakkoon annettujen prioriteettien perusteella.

Miksausta helpottavia apukeinoja ovat lisäksi neljä DCA:ta ja 15 Soft Key -näppäintä, joista yhdeksän on vapaasti määritettävissä tarpeelliseen toimeen, neljä on varattu pysyvästi mute-ryhmien komentamiseen ja kahdella viimeisellä käskytetään ennakkokuuntelua ja talkback-komentoja.

 

Image

 

Ei entiseen paluuta ole

Qu-SB on monessa suhteessa aivan uskomattoman kätevä, siinä missä sen kilpailijatkin. Kätevyyden ohessa tabletilla säädettävät mikserit jakavat toisenkin yhteisen piirteen: ne ovat rauhallisen ja systemaattisen työskentelijän välineitä.
Näkymiä on lukuisia ja sujuva navigointi vaatii suhteellisen syvälle selkäytimeen iskostunutta tietoa siitä, mistä kohtaa milloinkin täpätään, jotta päästään tavoitellun parametrin luo.
Kokonaistilanteen hahmottamisen helppoudessa analoginen mikseri lisälaitteineen on yhä lyömätön. Isolla ja erillisin säätimin varustellulla digikonsolillakin toiminta on suhteellisen suoraviivaista. Tabletti ohjauspintana muuttaa tilanteen – näytön koko on rajattu, mutta toimintojen määrä on silti valtava. Kartalla pysyttely vaatii melkeinpä sen, että koko kattauksen rakentaa itse alusta alkaen.

Pääosin Allen & Heathin logiikka aukeaa ihan kokeilemalla vaikka manuaalia ei netistä lataisikaan, mutta kyllä jotkin toiminnot on sijoitettu hieman erikoisesti.
Esimerkiksi kaikki mittarit saa auki yhteiskuvaan, mutta tämä valinta löytyy Home-valikosta eikä varsinaisen miksausnäkymän siitä painikeryhmästä, jossa vaihdetaan esimerkiksi tulokanavien miksaamisesta efek-tien säätämiseen tai mute-ryhmien naputteluun. Kyseisessä Home-valikossa ei oikeastaan ole muita keikan aikana tarvittavia valintoja, joten loikka miksaustoimista tasojen visuaaliseen tarkasteluun hoituu yhdellä painalluksella, kunhan mittariston käy ennakkoon asettamassa Home-valikon päällimmäiseksi näkymäksi. Luontevampaa olisi kuitenkin avata se samasta lohkosta, joista työnäkymiä muutenkin vaihdetaan.

Toinen tablettimiksaukselle ominainen piirre on säätimien pienuus. Allen & Heathin applikaatiossa painikkeet ja säätimet ovat voittopuolisesti riittävän isoja suuremmankin kouran omaavalle, mutta muutama poikkeuskin on. Esimerkiksi kanavan panorointi hoidetaan niin pikkuruisilla liu’uilla, että sormenpää peittää lähes koko työkalun operaation aikana.

Tabletin käyttö ohjaimena on toki myös palkitsevaa. Osaltaan sen ansiosta mikserin hinta voidaan asettaa huomattavan edulliseksi. Digitaalisuuden ansiosta taas työkalujen ja toimintojen määrä on valtava, kun sitä verrataan vanhempaan tekniikkaan.
Yhteen pakettiin mahtuu ensinnäkin kaikki tarvittava, ja monipuolisesti ja kattavasti hallittavan ohjelmoitavuuden myötä viitseliäs voi rakentaa kappale- ja tilannekohtaisia valmiita miksauksia, joita liipaisee sitten käyttöön tilaisuuden aikana. Kun keikkojen ja treenien taltiointikin käy suoraan itsenäiseen USB-muistiin tai tietokoneen DAW-ohjelmille, voi ohjelmointiin käyttää autenttista materiaalia kaikessa rauhassa.
Mahdollisuuksia on siis vaikka mihin, mutta homma vaatii sounditajun ohella melkoisesti myös paneutumista ja huolellisuutta. Jos siihen on rahkeita, saa palkinnoksi kyllä jotain aivan muuta kuin mihin keskiverrolla keikkabändillä oli mahdollisuuksia vielä viime vuosikymmenelle. Elämme mahtavia aikoja. 


Allen & Heath Qu-SB

Digitaalimikseri iPad-ohjauksella

• 16 analogista tulokanavaa
• 16 lisätuloa ulkoisella dSnake-lavarasialla
• 32 miksauskanavaa
• kanavissa ns. täysvarustelu
• 4 stereoryhmää
• 4 DCA-ryhmää
• 4 mute-ryhmää
• 4 efektiprosessoria
• 12 balansoitua mix-lähtöä
• balansoitu L&R-lähtö
• analoginen stereolähtö tallentimelle
• 32/32 -kanavainen USB-väylä tallennukseen
• saliäänen miksaus iPad-applikaatiolla
• monitoreiden miksaukseen myös älypuhelin-applikaatio
• hintaluokka ≈ 1000 e

Lisätiedot: F-Pro Esitystekniikka
 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2017. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.