Ilari Filanderin ja Jussi Miettolan muodostaman Good Romansin albumilla rakennetaan synkän sävyistä äänimaailmaa. Albumilla jazz-musiikki riisutaan kaikista koristeistaan ja hajoitetaan palasiksi, joista kasataan käsityönä uusi, koruttomampi kokonaisuus. Sen pelkistetyssä keskiössä ovat rummut, kitara ja abstraktit efektit.
Levyn avaava Ode For Spar -kappale melankolisine kitaramelodioineen luo odottavan tunnelman, joka on kuin tyyntä myrskyn edellä. Kappaleen keskivaiheilla mukaan astuva feedback tuo esimakua tulevasta kaaoksesta, joka muuttuu konkretiaksi sitä seuraavan It's Just That... I Don't Love You Anymore -kappaleen kontrolloidun mylläkän muodossa.
Tahti rauhoittuu ja matka jatkuu kohti ambientimpaa ympäristöä, jossa myös avantgardelaisuus nostaa päätänsä, efektien voimistuessa ja kitaran haipuessa taustalle.
Moha Rave palauttaa sykkeen uudelleen pääosaan ja tuo kaaoksen ilmapiirin takaisin fuzz-kitaran ja feedbackin voimin, kunnes pulssi taas laantuu ja taival jatkuu taas levollisemmissa maisemissa kohti levyn päättävää nimikkokappaletta, joka usvan keskellä laahaten saattaa päätökseensä instrumentaalisen elämyksen synkän sävyisessä maailmassa.
Kahden loistavan muusikon ja oivallisen levyn tuotannon takia Open This Door, Never Look Back onnistuu pitämään otteessaan läpi yhdeksän kappaleen pituisen matkan tumman puhuvassa maailmassaan. Filanderin ja Miettolan soitto on kaikista raaimmillaankin luontevan sulavaa ja se muovautuu juontevasti yhteen efektien äänimaailman kanssa. Lopputulema on kokonaisuus, jossa niin melankolian, kuin kiihkon tunnetilat esittäytyvät niiden askeettisimmassa kauneudessaan.
