Muhevan meiningin miehen muistoksi on julkaistu levyllinen sitä – ai, jai niin helpolta ja tunnistettavalta kuulostavaa Tulsan tavaraa! Heinäkuussa 2013 joukostamme äkillisesti poistuneen mestarin taika ei ole hävinnyt yhtään mihinkään.
J J Cale (oik. John Weldon Cale 1938-2013) osasi tehdä pienistä asioista suurta taidetta, ja kun groovesta tai meikäläisittäin sopivamminkin ehkä svengistä puhutaan, on hänen tekemisensä loistava esimerkki täysin omanlaisesta otteesta, vähistä aineksista keitetyistä herkuista – tunnistettavasta tyylistä ja vapautuneesta kiireettömyydestä, joka aina vain enemmän ja tehokkaammin puree tämän nykyisen, niin turhan hektisen ilmapiirin ja elämäntyylin uhriin.
Calen tuotanto on ollut aina niin äärimmäisen ja nerokkaan ajatonta, että on suuria vaikeuksia laittaa jokin yksittäinen kappale oikealle kohtaa aikajanassa.
Äänittäjänä aloittanut heppu miksasi aina laulunsakin niin alas, että henkäily tuskin välillä kunnolla erottuu instrumenteista.
Yksi herkullisimmista trivioista on se, kumpi käytti rumpukoneita aiemmin, Kraftwerk vaiko Cale. Joka tapauksessa se jo 1972 julkaistulta debyytiltä ”Naturally” kappaleesta Call Me the Breeze löytyy! Ja kappale on äänitetty jo 1970, joten siitä sitten vain tarkistamaan, kuka voitti…
Edesmenneen taikurin siippa ja yhtyetoveri, kitaristi Christine Lakeland on koonnut 15 kappaletta jo keväällä ilmestyneelle kokonaisuudelle, ja projektissa on ollut mukana myös Calen manageri Mike Kappus.
Aitous on sana, joka tässä vääjäämättä mieleen tulee, ja jos Cale pitäisi jollakin termillä kuvata. Krediitit tuotannosta sekä miksauksesta tälläkin levyllä menevät hänelle itselleen, ja olisi ollut tietenkin hyvin mielenkiintoista tietää, mistä sessioista nyt valitut kappaleet ovat.
Muusikot, kuten luottomiehet Jim Karstein, Rocky Frisco ja Bill Raffensperger ovat kyllä mainittu, mutta kappalekohtaisesti ei. Myös instrumenttikin pitää ennestään tietää. Omituista toimintaa.
Ja se, että tietenkin levyn kansista löytyy ne ajallemme ”pakolliset”, moninaiset some-linkit. Levyllä, jonka tekijä itse ei paljon julkisuudessa paistattelusta välittänyt.
Kokonaisuus on ehkäpä liiankin tasainen, ja tavaramerkkinen kitarapikkailu on Calen kutomissa sooloissa taas läsnä. Ainoa kappaleista hiukan esiin pomppaava ja erottuva yksityiskohta on nimikappaleen (Calelle) oudosti jytisevät tomit filleissä. En ymmärrä tuota, onko ehkä jokin sisäpiirijuttu tai jopa vitsi. Mene ja tiedä.
Miksiköhän J J on sitten nämä rallit aikanaan levyiltään pois jättänyt? Pastissejahan omista teoksistaan nämäkin puhtaasti ovat, kuten hämmästyttävällä tavalla muuten esimerkiksi nyt tauon jälkeen kuunneltuna hänen viimeiseksi elinaikanaan jääneellä ”Roll On ” -levylläkin (2009) materiaali on. Vai onko kysymys sittenkin siis tyylistä. Se on sitä tulkintaa, sekin.
Parhaimmiksi vedoiksi tällä Calen ensimmäisellä postuumilla kanvaasilla osoittautuvat akustisen kitaran ja viilinpehmeän laulun Oh My My, tehokkaan soljuva Chasing You, ehta bluespala Girl of Mine, Long About Sundown sekä mies ja kitara -pohjalta loihdittu If We Try, jossa on kaikki muutenkin ihan napisti kohdallaan: teksti ja alkuperäiset häiriöäänet taustalla. Voi juku!
Jos joltakulta on nyt tämä artisti mennyt syystä tai toisesta ohi, tästä voi hyvin aloittaa. Tai vuoden 2001 live-levystä. Sillä mies kun on menossaan niin ”laid back”, että kaatuu jo selälleen.
Mutta varoitus on paikallaan J J Calen Grasshopper-levyn (1981) kappaleen nimeen: Devil in Disguise!
J J Cale: Stay Around (Because Music)
