Mielentilamusiikki luo tiheitä tunnelmia ja maalaa eläväisiä mielikuvia.
Instrumentaalimusiikki tuppaa olemaan usein itsetarkoituksellista soittotaidoilla pullistelua. Nyt ei ole, soittimet kyllä hallitaan suvereenisti, mutta pääosassa ovat mainiot sävellykset, joiden melodialinjat piirretään rennolla varmuudella. Samalla, kun kompit kootaan sävykkäästi ja dynaamisesti.
Kappaleet ovat enimmäkseen Jarkka Rissasen sävelkynästä, mutta muutama osuus on merkattu myös toista kitaraa soittavalle Markus Väisäselle ja Sons of the Desert -ryhmälle kokonaisuudessaan.
Kitaravetoiseksi musiikiksi levy on poikkeuksellisen moni-ilmeinen. Särökitaralle löytyy ainakin tusina tai pari toisistaan poikkeavaa ilmiasua lempeästi rosahtavasta ja miltei puhtaasta aina viiltäviksi sälöiksi sirpaloituvaan lasiin saakka. Todella rujo ja repaleinenkin soundi puhuttelee kauneudellaan, kun se tarjotaan oikein ottein ja sopivasssa kontekstissa.
Osansa melodialinjojen sävykkyydestä juontuu kerroksellisuudesta – yhdellä ainokaisella raidalla ei koeteta tehdä kaiken aikaa koko vaikutusta vaan juttuja rakennetaan useammalla samanaikaisella kitaralla ja soundilla joko unisonossa tai stemmoissa – tai sitten keskeneään juttelevin vuorosanoin.
Ja millaista onkaan kitaran soitto sitten, kun kielet hyppysten alla ovat todella taipuisia – tällä levyllä ei vain venytetä, vibrata tai kammeta kevättutkinnon läpäisyyn tähtäävästi, vaan nuljutetaan, muljutetaan ja luisuillaan juuri niin törkeän laveasti tai tiukassa hahlossa pysytellen kuin tilanne vaatii ja pokka antaa myöten. Niin sormin soittaen kuin putkellakin liu’utellen.
Komeasti oman paikkansa ottaa intensiivisiä kuvioita veivaava Tatu Backin basso, jonka tummaan soundiin Esa Kärjen ride-symbaalin hypnoottinen kipunointi sekä virvelin ghostien ja hihatin tikutukset antavat oivan vastaparin. Rumpusoundit ovat levyn ilmeeseen sopivasti luomunpuoleiset, vaikka lähimikeillä pääosin taidetaankin operoida. Ja bassari – se on valtavan iso.
Erilaisten kitaroiden sointia lavennetaan monipuoleisen ja ehdottoman tyylitajuisen efektoinnin lisäksi Rhodes-pianolla ja sähköharmoonilla.
Mainiota lisäväriä rytmiikkaan tuovat Marko Salmelan ansiokkaat perkussiot.
Kuopiossa äänitetyn levyn on miksannut Janne Haavisto. Tyylinmukaisesti lempein, mutta tarpeeksi erottelevin ja toisiaan vastakohtina täydentävin soundein.
Hybrid Soul kantaa kuulijan matkalle, jossa maisemat vaihtuvat kuin Amerikan poikki ajettaessa. Näkyy vuoriston reunustamia tasankoja, kohdataan niiden poikki verkkaan virtaavia jokia, hiekka-aavikon karuutta ja metsän vehreyttä. Eläväistä ja vahvaa jälkeä.
Jarkka Rissanen & Sons of the Desert ”Hybrid Soul” (Humu Records, 2017)
