Mitä hittoa – taas uusi livetaltiointi Joe Bonamassalta?
Tai oikeastaan ei pitäisi yhtään ihmetellä, sillä tällainen on tullut jo tavaksi. Bonamassa tuntuu olevan kiertueella koko ajan – hiljattain Helsingissäkin – ja kun keikkojen yhteydessä myydään oheistuotteina T-paitoja, lippiksia, hihamerkkejä, avaimenperiä sun muuta, niin eikö lopultakin paras muisto keikasta ole kunnolla äänitetty ja kuvattu levyjulkaisu?
Artisti itse on näiden livelevyjen julkaisun taustalla ja ehkäpä hän toimiikin etevästi ja selviää voittajana, koska nykyään vastaavanlaista tarjontaa on varsin vähän.
Samanlaisen keikan julkaiseminen moneen kertaan koettelisi jo suurimpien fanienkin innokkuutta, mutta tämän nimenomaisen kiekon koukkuina ovat Bonamassan ensimmäiset esiintymiset arvostetussa New Yorkin Radio City Music Hallissa sekä iso osa hänen uusimman studiolevynsä materiaalista ensi kertaa livelevyllä. Onpa mukana ihan uutukainen kappalekin, perinteestä käypäisesti ammentava One Less Cross to Bear. Vaikka keikoilla soitettiinkin ne ihan pakolliset tutuimmat biisit, ne on järkevästi jätetty pois tältä kiekolta.
Keikan alussa mukana on vielä näihin esiintymisiin asti Bonamassan ohjelmistoon kuulunut akustinen setti, jossa viiden miehen bändi on mukana heti alusta pitäen keskittyen biisien sisältöön, ilman suurempia sooloiluja.
Hiukan ennen puoltaväliä miehistö vaihdetaan Bonamassan kiertuebändiin ja sen jälkeen bluesrock jyrähtääkin kokonaan toisenlaisella meiningillä ja soundilla. Jos kitararilluttelua on tähän asti saanut odotella, nythän sitä vihdoin seuraa.
Tässä kokoonpanossa bändissä ei ole toista kitaraa, mutta toimivaksi säestysratkaisuksi osoittautuu kosketinsoittaja Reese Wynansin ja kolmen puhaltajan ryhmä – tuttu jo Bonamassan edellisestä livestä – jonka luoman harmonian päälle on hyvä rymistellä. Kokeneesta Wynansista onkin tullut mainio lisäys porukkaan ja hänen Hammondtyöskentelynsä osuu bluesin ytimeen.
Välillä ihmetyttää, miten Bonamassa jaksaa kiertää maailmaa kärähtämättä loppuun, mutta toisaalta hänelle on kehittynyt armottoman kova rutiini puristaa vaativissakin tilanteessa biisit läpi intensiteetillä. Laulupuolikin tuntuu kulkevan nykyään, joskin odottaisi hiukan raastavampaa vokalisointia vanhan klassikon Double Troublen tulkinnassa.
Kitaran kanssa Bonamassa on ottanut tavakseen antaa mennä kun siltä tuntuu, ja nyt tuntui tuntuvan, sillä sooloilua piisaa. Kitarat toki vaihtuvat biisien välillä, mutta Les Pauleilla vedetään melkein koko sähköinen osuus.
DVD:ssa on ekstraosiona Bonamassan jutustelua, jossa hän kertoo kuitenkin jännittävänsä edelleen kaikkien julkaisujen jälkeenkin livekameran edessä. Sitten tavataan kitarateknikko ja puvustaja, kerrotaan vähän hulppean konserttipaikan historiaa, käydään Bonamassan vanhalla asunnolla, jossa hänellä tosiaan oli 20 kitaraa ja 10 vahvistinta rivitalossa… Ja perhetapaamisen osuudessa vanhemmat luovuttavat Joelle tämän isoisoisän trumpetin lähes 100 vuoden takaa… Ei ihan kestokulutustavaraa, mutta taas selviää muutamama seikka artistin ja keikkailun taustoista.
Huonojen keikkataltiointien julkaiseminenkin koettelisi suurimpien fanien innokkuutta, mutta kyllä tämä porukka toimii hienosti yhdessä ja Bonamassa on sen edessä näkyvästi pääosassa. Upeassa salissa äänitettyä ja rämäkästi vedettyä keikkaa on kiva katsoa.
Kukin päättäköön itse, kuinka monta Bonamassan liveä itselleen haluaa. Niitä nimittäin varmaan tulee jatkossakin lisää samaan malliin.
Joe Bonamassa: Live at Radio City Music Hall (Provogue, 2015)
