Nayteikkuna

Hyvä soundi on suhteellinen käsite

 

Äänitettä voi kuunnella monelta eri suunnalta lähestyen. Huomion pääpaino voi kohdistua aivan yhtä hyvin laulajan äänen persoonallisuuteen kuin lauletun tekstin sanoihin, kompin imuun tai massiiviseen orkestrointiin.

Olettaisin, että korva hakee usein luontevia ja aiempiin kokemuksiin nivoutuvia kiintopisteitä, joiden varaan kuuntelukokemus asettuu. Mutta yhtälailla kuulijaa voivat puhutella uudet ja ennalta tuntemattomat sointisävyt, olivatpa ne musiikin sävelkieleen kuuluvia, tai äänitysteknisiin näkemyksiin eli soundeihin liittyviä asioita. Nämä lopulliseen ilmiasuun sisältyvät eri ulottuvuudet ovat niin kiinteästi toisiinsa liitoksissa, että niiden on syytä tukea toisiansa – joko taidokkaan vastakohtaisuuden kautta, tai vankan yhteisrintaman muodossa. Soundina lofi toimii siinä missä hifikin, kunhan langat ovat olleet määrätietoisissa jonkun hyppysissä.

Tallenteen lopullinen sointi on pitkän ja monivaiheisen työstön tulos. Rajallisen tilan vuoksi jätän tällä kerralla sovitukselliset ja musiikin eri tyyleihin liittyvät asiat tarkastelun ulkopuolelle ja keskityn vain teknillis-taiteelliseen eli soundipuoleen. Siihen osioon jossa pohditaan, että onko nyt vaikkapa kitarasoundissa tarpeeksi särmää, pureeko rummun lyönti sopivan vihaisesti, istuuko kaiku mukavasti laulajan ääneen, löytyykö äänikuvasta kolmiulotteisuutta ja niin edelleen. Siihen osioon, jonka perusteella usein päätellään myös se, ovatko äänittäjä ja tuottaja, kenties myös levyn masteroija olleet tilanteen tasalla vai auttamatta pihalla.

Valmista äänitettä arvioidessa jää eräs asia usein huomaamatta. Kuuntelija ei voi tarkalleen tietää millaisissa raameissa kyseinen levy on tehty. Kuulemme lopullisen soinnin, mutta emme tiedä esimerkiksi sitä miten aikataulun kireys, budjetin olemattomuus, ihanteellista vaatimattomammat tilat, laitteiston rajallisuus, taiteilijoiden keskinäinen ristiveto tai jokin muu rasite on työskentelyä raskauttanut.

Sen vuoksi valmista levyä kuuntelemalla voi päätellä jotakin pitävää ja varmaa äänittäjän, masteroijan ja muiden osallisten ammattitaidosta vain siinä ainokaisessa tapauksessa, että kyseinen levy on häikäisevän loistava. Helmiä ei nimittäin synny onnenkantamoisina vaan ne osoittavat aina tekijöidensä taidokkuutta. Mutta kaikki loput tapaukset ovat todistusvoimaltaan heiveröisiä, eivätkä ne kerro kenenkään osaamisesta välttämättä mitään ellei johtopäätelmien perusteiksi löydy jotakin muuta, äänitteen ulkopuolista ja luotettavaa tietoa.

Äänitteen teon arki on yleisimmin juuri sitä – arkea, jossa ihanteellinen kyllä tiedetään, mutta realismia on silti tavoitella olosuhteisiin nähden parasta mahdollista ja järkevin ponnisteluin. Arkeen kuuluu valitettavasti myös hankkeita jotka on saatava tehdyiksi vaikka niiden tekemiseen varattu aika, tai välineistö on aivan riittämätön. Ja hankkeita joissa lopputulokseen kohdistuvat toiveet ja soitannolliset taidot ovat dramaattisesti eri paria. On sellaisiakin tapauksia joissa vain äänittäjän tai tuottajan diplomaattinen joustavuus ja nöyrä ammattitaito ovat muovanneet huonosti suunnitellusta ja hajanaisesta aihiosta hämmästyttävän ehyen ja kuunneltavan levyn. Ja valitettavasti on niitäkin hankkeita, joissa äänittäjän tai tuottajan väsymys, välinpitämättömyys tai arjen kasvattama kyynisyys ovat latistaneet oivat musiikilliset ainekset soundillisesti tylsäksi äänitteeksi. Sekin on otettava lukuun, että mukana olleilla saattaa olla hyvinkin erilaiset käsitykset ja muistikuvat siitä, kuinka tapahtumat ovat edenneet ja mikä on syytä, mikä seurausta…

Edellä kuvatun arjen vastapainona olisi tietysti suotavaa olla myös sellaisia hankkeita, joissa aineelliset resurssit ja henkinen pääoma kohtaavat ylenpalttisesti. Hankkeita, joissa edetään innostuneen määrätietoisesti, mutta hätiköimättä. Hankkeita joissa aikaa riittää myös hienovireisempien seikkojen jalostamiseen: niihin virvelisoundien ja kaikujen pohtimisiin. Jollei muun vuoksi, niin kumminkin osallisten oman henkilökohtaisen vireyden ylläpitämiseksi.

Mutta olipa kyse sitten arkisesta normityöstä, tai siitä kaivatusta juhlavammasta meiningistä, niin yksi asia on onneksi varmaa: musiikin herättämä vaikutus kuulijassa ei riipu yksistään teknisestä toteutuksesta ja sen hienouksista. Sillä äänitettä voi kuunnella monelta eri suunnalta lähestyen. Kaikeksi onneksi.

Lukuterveisin

Lauri Paloposki,
päätoimittaja

01.12.2007
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy