Vieraasta murteesta saattaa tarttua omaan puheeseen tuota pikaa sana tai pari, ne kaikkein omaksuttavimmat ja leimallisimmat.
Jos altistus on kyllin vahvaa, lainasanat voivat siirtyä nopeastikin omaan käyttösanastoon, aivan huomaamatta ja vailla taka-ajatuksia.
Toisinaan murrelainoilla pyritään sitten taas ihan tietoisesti luomaan leppoisaa tunnelmaa, antamaan vaikutelma ns. rehdistä kansanmiehestä, vaikka tosiasiallisesti oltaisiin juuri myymässä kölilahoksi tiedettyä todella avomerikelpoisena ja häikäilemättömään ylihintaan.
Jos syvällisempi murteen tuntemus puuttuu, lainasanoja saattaa varista suupielestä vähän sinne tänne, ja joskus ne tuntuvat osuvan oikeinkin hyvin. Toisinaan ne eivät sitten taas jotenkin istu ollenkaan siihen mihin niitä koettaa laittaa, vaikka tilanne olisi vaikuttanut juuri sopivalta.
Ajan oloon, jos vaikkapa asuu vuosia tai vuosikymmeniä murrealueella, voi junantuomankin puheenparsi alkaa noudattaa kantaväestön perinnettä niin tarkoin, että ainakaan ulkopuolinen ei eroa huomaa.
Riittävä määrä murresanoja ja sanontoja on silloin tarttunut muistiin ja asettunut osaksi käyttökieltä. Samalla on tapahtunut muutakin – henkilö on omaksunut ainakin jollakin tasolla sen koko kontekstin, joka kyseisten ilmausten ympärille rakentuu, ja parhaassa tapauksessa myös ne piilo- tai sivumerkitykset, jotka niihin liittyvät. Hän on edennyt sellaiselle tasolle, jossa käyttää murretta kuin se olisi hänen omaa kieltään.
Jos on luontaista kielitajua, oppiminen ei muuta vaadi kuin kuuntelemista ja mallin mukaan toistelua. Yhdellä se vie pitempään, toisella käy nopsempaan, mutta vasiten opiskelemalla voi yleensä jossain määrin nopeuttaa prosessia. Ainakin siihen pisteeseen, että täyttää muotopuhtauden kriteerit.
Eivät ne hommat musiikin puolella niin kauheasti tuosta poikkea. Joku näkee tai pikemminkin kuulee vaikuttavan soittajan, mieleen jää yksittäinen likki ja lisää kuuntelemalla uusia sellaisia tarttuu näppeihin. Alkaa muodostua jonkinlaista verkkokudelmaa, jossa silmukat liittyvät toisiinsa ja muodostavat vähitellen yhä isomman kokonaisuuden.
Vaistonvaraisesti tai määrätietoisesti tutkien ja opetellen äänen sävy, vibraton luonne ja rytminen fraseeraus kopioituvat lopulta esikuvalta seuraajalle. Käy kuten murteen hyvin sisäistäneelle – ainakin ulkopuolisesta soitto kuulostaa samalta kuin sen esikuvan.
Se voi olla itse päämäärä ja mikäs siinä. Ollaan päästy pitkälle, todella pitkälle – on otettu haltuun esikuvan tyyli ja osataan toistaa autenttisesti esikuvan biisejä.
Mahdollisesti on aikanaan hurahdettu yksittäisen soittajan sijasta johonkin tiettyyn musiikinlajiin, ja omaksuttu sitten kokonaisen genren estetiikka ja sen historialliset juuret.
On tehty valtava matka, nähty vaivaa ja uurastettu. On noustu yhden likin haparoinnista kokonaisen tyylin hallitsevaksi soittajaksi.
On yksi asia ajatella äidinkielellään ja kääntää ajatukset sitten jollekin oppimalleen vieraalle kielelle. Ihan toinen asia on sisäistää vieraan kielen hallinta niin perusteellisesti, että käännösvaihe jää välistä pois, kun lauseet muodostuvat jo valmiiksi sillä ”vieraalla” kielellä. Sehän on todella sujuvan operoinnin tunnusmerkki.
Mutta mitä sen jälkeen, mitä seuraavaksi, mikä on se kuuluisa next level?
Olisiko se siinä, että pystyy kirjoittamaan omaa tarinaa vieraalla kielellä niin, että sitä kieltä äidinkielenään puhuvat eivät ainoastaan totea sen olevan sujuvaa kieltä, vaan samalla kirjoittajansa persoonaa ilmentävää ja omaperäisesti asioita ilmaisevaa.
Maan pinnalle lankeavasta sateesta suuri osa haihtuu saman tien ilmaan, merkittävä osa valuu pintavesistöihin ja jokin pieni osa imeytyy maahan, jossa kasvit nappaavat siitä ensin osansa. Jokin pieni jäännösosa painuu maaperässä alemmas ja vajoaa lopulta niin syvälle, että siitä muodostuu pohjavettä, joka jossain sopivassa paikassa saattaa pulpahdella raikkaana lähteenä esiin.
Se on edelleen vettä, sitä samaa sadevettä jota pisaroi ympäriinsä jo ajat sitten. Mutta kuitenkin se on aivan uutta ja omaansa.
Arvelisin, että murteen tai vieran kielen puhumisen oppiminen on aika lailla samanlaista kuin musiikin omaksuminen. Saattaa kestää todella kauan ennen kuin kaikista kuulluista vaikutteista jokin pieni osa on imeytynyt niin syvälle, että lähde puhkeaa tuottamaan uutta ja nimenomaan tekijänsä omaa musiikkia. Pohjavedestä kumpuavaa.
Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja