Nayteikkuna

Tekijänoikeudesta tavaramerkiksi

 

Yhteinen vihollinen yhdistää tunnetusti paremmin kuin mikään. Se saattaa yhdistää jopa täysin vastakkaisissa leireissä omia etujaan ajavat tahot, jos oikein somasti käy. Niinpä tekijänoikeuksien heikentämiseen tähtääviä kannanottoja ovat viime aikoina rinta rinnan esittäneet niin kuluttajan rahoja tavoitteleva teollisuus kuin kuluttajan etuja ajavana kansalaisliikkeenä itseään markkinoiva järjestökin.

Ensimmäinen näistä haluaa kahmia itselleen kaiken kontrollin kaupallisesti hyödynnettävissä olevaan aineettomaan hyvään, erilaisiin luovan työn hedelmiin. Jälkimmäinen taas haluaisi nuo samat luovan työn hedelmät ilmaiseksi kaikkien saataville.

Teollisuuden perusteena on, että nykyinen tekijänoikeuden suoja vaikeuttaa erilaisten teosten käyttöä tuotteiden sisältönä ja siksi bisnes yskii ja ontuu. Sen vuoksi tekijänoikeuksien valvonta haluttaisiin siirtää opetusministeriöltä työ- ja elinkeinoministeriöön, jossa paremmin ymmärrettäisiin liiketoiminnan etua.

Teollisuus on itse aina ymmärtänyt miten tärkeätä ja moraalisesti oikeutettua on patentoida keksintö valmistajan omiin nimiin ja miten tärkeätä on suojata oma tavaramerkki. Patentoitua keksintöä hyödyntävä joutuu lunastamaan siihen oikeuden maksamalla lisenssimaksun patentin haltijalle, tai jollei lunasta – joutuu varautumaan jonkinlaisten korvausten maksamiseen oikeusteitse perittynä. Samoin vahva tavaramerkki halutaan poikkeuksetta suojata logoa myöten, jottei kilpailija pääsisi ratsastamaan vapaamatkustajana.

Nyt teollisuus ilmeisestikin haluaa evätä vastaavan suojautumiskeinon niiltä luovan työn tekijöiltä, joiden työn tulos soveltuu kaupallisesti hyödynnettäväksi ns. sisällöksi.

Sisältöähän vaikkapa mobiiliviestimiin voi olla esimerkiksi taide eri muodoissa musiikista kuvataiteisiin, tekstit runoudesta proosaan ja mietelauseista tieteellisiin artikkeihin ja niin edelleen.

On silkkaa soopaa, että nykyiset tekijänoikeudet estäisivät teollisuuden kaupallista toimintaa tai muodostaisivat sille hidasteita. Kaikella teollisella toiminnalla on raaka-ainekulunsa ja esimerkiksi musiikin tapauksessa raaka-aine on jo nyt naurettavan halpaa, kun sitä verrataan teollisuuden muihin kuluihin, kuten vaikkapa markkinointiin. Toinen peruste pitää tekijänoikeusasiat opetusministeriössä on se, että luovan työn tekijät ja teollisuus istuvat eri puolella neuvottelupöytää ja siinä asetelmassa on vähintäänkin reilua, että kummallakin osapuolella on oma edunvalvojansa.

Palataanpa takaisin alun asetelmaan. Tämä toinen mainitsemani taho sitten taas käy kuluttajanoikeuksien nimissä sotaa oikeastaan kumpaakin tekijänoikeuskiistan osapuolta vastaan. Taiteilijoilta se haluaa ilmaiseksi hengentuotteet vapaan kopioinnin muodossa ja teollisuudelta se haluaa ilmaiseksi jotakin jota kopioida. Jep, jep.

Erikoinen sivujuonne on, että siinä jossain välimailla on julkisuuteen omia toiveitaan esitellyt ainakin yksi taiteilija, jonka mukaan nykyinen tekijänoikeuslaki estää muiden tekemien teosten vapaan käytön raakamateriaalina omiin töihin ja kahlitsee näin luovuutta.

Kaikille näille kolmelle taholle on yhteistä se, että ne näkevät luovan työn hedelmät houkuttelevina ja tavoiteltavina. Ja se, etteivät ne samaan aikaan näe tai ymmärrä tekijän osuutta ja oikeuksia. Ei ole syytä uskoa, että työ- ja elinkeinoministeriö olisi tekijöiden kannalta yhtään sen ymmärtäväisempi, ja juuri sen vuoksi tekijänoikeuksia koskevien asioiden tulisi kuulua jatkossakin opetusministeriön alaisuuteen. Jonkun pitää huolehtia tasapainosta tässäkin asiassa.

Lukuterveisin

Lauri Paloposki,
päätoimittaja

15.10.2007
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy