Marokon Tanger oli 1960-luvulla muodikas paikka. Gibraltarin salmen satamakaupunki veti vapaamielisellä maineellaan puoleensa niin hippejä kuin muitakin vaihtoehtoisen elämäntavan harjoittajia, olivat syynä sitten tajunnanlaajentajat tai muut asiat. Ja onpa paikalla osansa myös tunnetuimman modaalisen kitaravirityksen synnyssä. Annetaan folk-muusikko John Renbournin kertoa lisää.
Tangeriin nimittäin matkusti 1960-luvulla bluesista ja kansanmusiikista kiinnostunut brittikitaristi Davey Graham, yhtenä tavoitteenaan oppia pohjoisafrikkalaisia sävelmiä. Paikan päällä hän viritti kitaransa uudella tavalla, jotta se sopisi paremmin paikallisen musiikin luonteeseen. Syntyi "dadgad", joka seurasi Grahamin mukana Englannin folk-piireihin.
– Davey Graham on tietenkin tärkein soittaja meidän brittiläisessä kuviossamme, huima muusikko, John Renbourn kertoo.
– Ja hän todellakin toi tuliaisinaan "dadgad" -virityksen, joka muistuttaa hieman sitarin viritystä. Ja kun tuo viritys sitten kuulosti niin mukavalta, urkupistemäiseltä ja modaaliselta, se sopikin hienosti moniin vanhoihin brittiläisiin sävelmiin, joiden melodiat eivät oikein istuneet perinteiseen sointuajatteluun.
Vuosien varrella tätä viritystä ja sen muunnelmia ovat hyödyntäneet lukuisat brittifolk-kitaristit - Grahamin, Renbournin ja Bert Janschin ohella esimerkiksi Richard Thompson, Martin Simpson tai Martin Carthy, puhumattakaan ranskalaisesta Pierre Bensusanista. Ja eihän unohtaa sovi toki Led Zeppelinin Jimmy Pagea, joka käytti viritystä "Black Mountain Side" -kappaleessaan, Bert Janschin innoittamana.
DADGAD-viritys käytännössä
Laske kitarastasi 1., 2. ja 6. kieli kokosävelaskeleella, niin olet "dadgad"-virityksessä. Koska kyseinen sointu on Dsus4, viritys ei ohjaa soittajaa selkeästi joko duuriin tai molliin, kuten tekevät avoimet bluesviritykset. Sointuihin saa nyt helposti esimerkiksi sus2- ja sus4-pidätyksiä tai 9- ja 11-lisäsäveliä avoimille kielille, puhumattakaan urkupisteäänistä. Sointu-melodiakuljetuksiin puolestaan on helpompi luoda avoimempaa sointia kuin tavallisella virityksellä.
•••
Tämä juttu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2005 osana John Renbournin isoa haastattelua, jonka voit lukea tämän linkin kautta. Vastaavia, musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
