Täytyykö laulu, basso, virveli ja bassorumpu aina panoroida stereon keskelle? Onko siihen joku erityinen syy? Tai onko olemassa syitä, miksi ne kannattaa sijoittaa keskelle?
Kun stereoääni otettiin käyttöön 1960-luvulla, kenelläkään ei oikein ollut käsitystä, miten sitä voisi käyttää. Aluksi korostettiin, että kaiuttimia on nyt kaksi. Stereovaikutelmaa liioiteltiin oikein olan takaa, muutenhan levyn ostaja ei olisi huomannut mitään eroa entiseen monoon.
Akustisista esitystilanteista tehdyt tallenteet olivat iloisen leveitä. Kontrabassot murisivat oikeassa kaiuttimessa ja viulut vinkuivat vasemmassa. Studioissa oltiin lisäksi siirtymässä moni-raita-tekniik-kaan, eikä instrumenteilla välttämättä ollut äänikuvassa mitään ”oikeaa” paikkaa. Hyviä esimerkkejä ovat mm. Beatlesin varhaiset albumit. Esimerkiksi Rubber Soulin kappaleessa ”What goes on” laulu, hi-hat ja basso ovat vasemmalla, kitara ja stemmalaulu oikealla. Keskellä ei ole yhtään mitään.
Ei tiedetä varmasti, miksi näin on tehty. Tiedot Beatles-albumien ping-pong-stereosta ovat ristiriitaisia, ja mukana olleiden henkilöiden, mm. tuottaja George Martinin muisti on toiminut eri aikoina eri tavoin. Joka tapauksessa asiaan liittyi sekä teknisiä, että työtapakysymyksiä.
Rubber Soul äänitettiin Abbey Roadin studioissa 2 ja 3, joissa oli vuonna 1964 EMI:n REDD.51 -äänipöytä. Kanavissa 3–6 oli panorointisäädin, muissa neljässä kanavassa ei. Kanavat voitiin ryhmitellä kahteen stereoryhmään. Järjestely rajoitti hieman stereomiksausta.
Yleensä miksaus syntyi äänittäessä saman tien. Singlet oli tapana julkaista monona, mutta LP:tä varten saatettiin tehdä stereomiksaus. 1964 käytössä oli stereonauhureita, neliraitanauhureita ei vielä ollut.
George Martinin mukaan kahden ensimmäisen Beatles-albumin kohdalla stereota ei edes harkittu. Hän halusi kuitenkin miksata vasta äänitysten jälkeen saadakseen mahdollisimman hyvän lopputuloksen, joten äänityksissä käytettiin kahta raitaa. Laulut ja instrumentit nauhoitettiin niin, että kummallekin raidalle äänitettiin taajuussisällöltään erilaisia ääniä. Esimerkiksi hi-hatin, laulun ja basson keskinäisiä suhteita voi vielä säätää myöhemmin EQ:lla.
EMI julkaisi muutamia Beatles-albumeita USA:n markkinoille stereoversioina, koska stereolle oli siellä kysyntää. Martinin mukaan levy-yhtiö teki versiot omin päin tuottajalta tai yhtyeeltä kysymättä. A Hard Day’s Nightista lähtien Martin tuotti itse myös stereoversiot ja on kertonut ”kokeilleensa erilaisia mahdollisuuksia”. Rubber Soul oli kuitenkin jo kuudes albumi, joten sen ping-pong on kai sitten tulkittava kokeelliseksi stereoksi. Kannattaa muistaa, että klassisen musiikin lisäksi Martin oli tuottanut paljon huumorilevyjä.
Vinyyliaika
Ensimmäinen kaupallinen stereoäänilevy julkaistiin 1957 ja vinyyli oli musiikkitallenteiden tärkein massajulkaisuväline 1970-luvun lopulle saakka.
Stereokanavat kaiverretaan levyuran vasempaan ja oikeaan seinämään. Stereovinyylin kaiverrukseen liittyy muutamia rajoituksia, jotka ovat edelleen voimassa. Jos vain toisessa kanavassa on erittäin voimakas bassotaajuus, levysoittimen neula värähtelee rajusti 45 asteen kulmassa levyn pintaan nähden, ja pahimmassa tapauksessa neula hyppää urasta. Tämä rajoittaa käytettävissä olevaa modulaatiota. Jos voimakkaat bassot kaiverretaan sen sijaan samalla amplitudilla molempiin seinämiin, eli monona keskelle, neula liikkuu pääasiassa sivuttain. Silloin neula pysyy urassa paremmin.
Tästä teknisestä syystä laulu, basso, bassorumpu ja virveli sijoitettiin vinyylikaudella poikkeuksetta stereon keskelle. Jos miksaaja ei niitä keskelle laittanut, niin viimeistään kaivertaja muutti balanssia niin, että voimakkaimmat äänet olivat keskellä. Monesti bassosummaus olikin sisäänrakennettuna vinyylileikkurin vahvistimessa.
Pleistoseenikauden perintö
On olemassa myös toinen, ihmisen havaitsemismekanismiin perustuva syy sille, miksi tärkeät äänet kannattaa sijoittaa keskelle.
Ihmisen suuntakuulo pitää tärkeimpänä ääntä, joka kuuluu suoraan edestä. Jos kuulemme yllättävän äänen jostain muusta suunnasta, käännämme automaattisesti päämme ja katseemme siihen suuntaan. Yritämme aktiivisesti saada epäilyttävän äänen aiheuttajan näkökenttäämme ja selvittää, mikä se on. Tämä alitajuinen mekanismi on kehittynyt satoja tuhansia vuosia sitten. Se on yksi syy, miksi juuri me olemme olemassa. Ne yksilöt, jotka eivät kuulleet petoeläimen hiipimistä takavasemmalta, syötiin. Heidän geeninsä eivät periytyneet. Me olemme niiden jälkeläisiä, joilla oli hyvä suuntakuulo, jotka pystyivät puolustautumaan, piiloutumaan tai pakenemaan.
Koska suuntakuulo siis pitää edessä keskellä olevaa ääntä tärkeimpänä, tärkeät asiat kannattaa suosiolla sijoittaa siihen. Musiikissa sellainen ääni on laulusolistin ääni. Taustalaulu on nimensä mukaisesti taustaääntä, joten sen voi miksata etäisemmäksi ja sivuille.
Musiikkia kuunnellaan nykyisin erittäin paljon älypuheli-mien kuulokkeilla. Jos solistin ääni on panoroitu stereon toiseen laitaan, se paikallistuu kuuntelijan pääkopan sisäpuolelle toisen korvan kohdalle. Tämä on monista epämiellyttävää, ainakin pitkäjaksoisena. Laulua on kuulokkeilla helpompi kuunnella kun se kuuluu pään keskeltä. Silloin se paikantuu tavallaan samaan paikkaan, josta omakin ääni tuntuu tulevan.
Energiapoliittiset syyt
Kun basso ja bassorumpu panoroidaan keskelle, niiden ääntä toistaa kaksi kaiutinta, vasen ja oikea. Kaksi kaiutinta tuottaa huoneeseen matalille taajuuksille enemmän energiaa kuin vain toisen kanavan yksi kaiutin. Tämä on hyvä syy sijoittaa basso-instru-mentit keskelle.
Sijoittamalla tärkeät asiat keskelle varmistetaan myös, että kokonaisuus kuuluu myös viallisissa laitteissa tai siinä tapauksessa, että toinen kaiutin on sijoitettu jotenkin omituisesti. Tämä on uskomattoman yleistä.
Säännöt
Panoroinnin tehtävä on selkeyttää miksausta ja saada instrumentit erottumaan toisistaan. Hyvin tavallinen sijoitteluperiaate on asetella instrumentit ja laulaja stereokannalle samaan järjestykseen, jossa soittajat ovat lavalla esitystilanteessa. Näin miksaajan päässä on jo valmis mielikuva siitä, miltä bändi livenä kuulostaa. On helpompi miksata mielikuvan perusteella, kuin pähkäillä jokaisen elementin kohdalla uusi, ainutkertainen ja luova ratkaisu.
Suuntakuulo pitää symmetriasta. Ääneltään saman luonteiset instrumentit on hyvä sijoittaa tasapuolisesti stereokannan eri puoliskoille. Esimerkiksi kaikkia ylärekisterissä soivia soittimia ei pidä panoroida vain stereon toiselle puoliskolle. Visuaalisen sommittelun säännöt eivät oikein sovellu äänikuvaan. Kuulo ei esimerkiksi hahmota kultaista leikkausta samalla tavalla kuin näkö.
Paljon energiaa sisältävät matalataajuiset basso ja bassorumpu muodostavat miksauksen perustan. Niitä täydentää päälaulu tai sooloinstrumentti. Päälaulu laitetaan keskelle stereokantaa, jotta bändi asettuu äänikuvassa kuuntelijan eteen lavalle. Myös virveli sijoitetaan tavallisesti stereon keskivaiheille, mutta kannattaa varoa peittämästä laulua. Laulussa ja virvelissä on paljon samoja taajuuksia. Päälaululle pitää muistaa varata tilaa jo alussa, se miksataan kokonaisuuteen monesti vasta loppupäässä. Tavanomainen miksausjärjestys on rummut, basso, komppi, sitten koskettimet ja soolot. Lopuksi perkussiot, päälaulu ja taustalaulut.
Panoroi ensin, säädä EQ sen jälkeen. Jos siirrät jo korjaimella käsittelemäsi äänen stereossa selvästi eri paikkaan, tarkista sen saundi uudestaan. Ääni kuulostaa eri paikkoihin panoroituna erilaiselta. Kahden kaiuttimen stereokuuntelussa on nimittäin kuoppa stereokannan keskellä noin kahden kilohertsin alueella. Tämä johtuu eri kaiuttimista tulevien äänten kampasuodinilmiöstä.
Jälkikaiunnat ja sointumatto levitetään pääasiassa symmetrisesti koko kannalle, mutta joidenkin instrumenttien kaikujen ja viiveiden panorointia voi kaventaa toiselta reunalta.
Ja poikkeus
Edellä kerrotut säännöt edustavat kaikkea sitä, kuinka musiikkia on totuttu miksaamaan ja kuinka samanlaiselta se kaikki kuulostaa. Niinpä on sanottava myös, että totta kai ääniä voi panoroida ihan niin kuin haluaa. Säännöt on tehty rikottavaksi. Erikoisille panorointiratkaisuille on kuitenkin syytä löytyä joku perustelu, mielellään sellainen, joka tukee musiikillista tulkintaa. Muussa tapauksessa temppu jää tempuksi.
Yllätä. Mahduta miksaukseen jotain, joka ei ole ennalta arvattavissa. Käytä tehokeinoja vain yksittäisissä kohdissa. Jatkuva efekti menettää nopeasti tehonsa. Käytä liikettä, jos se tuntuu hyvältä ratkaisulta. Ping-pong -panorointiakin voi käyttää, jos siitä on hyötyä.
Pari apuvälinettä
Tone Projectsin Basslane-plugin on näppärä alipäästösuodin, jolla bassoa sisältävän instrumentin alapään saa miksatuksi stereon keskelle. Korkeammat taajuudet voi jakaa toiseen kanavaan ja miksata leveämmälle.
HOFA:n 4U-plugarilla voi säätää instrumentin sijoitusta ja levitystä stereokannalle. Vasemmalle ja oikealle kanavalle on erilliset panorointisäätimet, joiden välistä kulmaa voi säätää. Kanavat on helppo vaihtaa keskenään. Äänen saa levitetyksi myös ylikannalle, joko toispuolisesti tai molemmin puolin.
Ircamissa kehitetyssä Flux Stereo Toolissa on erilliset panorointisäätimet vasemmalle ja oikealle kanavalle. Goniometrinäyttö ja vaihemittari auttavat säätämisessä.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2014. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemisen eri puoliin syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jatkuvasti Riffin printtinumeroissa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
