Leon mitalla – G&L Asat nyt myös ohuemmalla rungolla

Image

Kun Leo Fender suunnitteli 80-luvulla Asat-mallia, oli taustalla jo reilun kolmen vuosikymmenen kokemus tuon tyyppisestä kitarasta. Ja eräs ajan saatossa muotoutunut ajatus oli, että piirustuspöydällä hahmottuvasta soittimesta ei kenties tarvitsisi tulla ihan niin paksua kuin Leon samaa muotokieltä edustaneen ja uraa uurtaneen kitaran 50-luvulla.  

Tämän pohjalta ensimmäisten tuotantovuosien Asatit valmistettiin 1,625-tuuman paksuisella rungolla, mutta 90-luvulla G&L kuitenkin muutti speksiä paksummaksi ja siirtyi käyttämään 1,780 tuuman runkopaksuutta, lähinnä esteettisenä kunnianosoituksena juuri sille Leon ensimmäiselle yksisarviselle kitaralle.

Kysyntää alkuperäiselle – ergonomisemmaksi koetellulle – Asat-mitoitukselle kuitenkin on ollut ja siksi G&L ilmoittaa nyt tuoneensa ohkaisemman runkovaihtoehdon takaisin mallistoon. Kyse on optiosta, jonka voi tilatessaan toteuttaa ilman lisämaksua kaikkiin Asat-malleihin, jotka valmistetaan Leon historiallisessa verstaassa Fender Avenuella Kaliforniassa.

Solakka mitoitus on myös keveämpi kuin vakiomalli, ja painoa sillä on noin 150 grammaa vähemmän.

Lisätiedot: Soundtools