Nayteikkuna

Musiikin CD-levyjen laina-aikaa lyhennetään Helmet-alueella

Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastot lyhentävät CD-musiikkilevyjen laina-aikaa kahteen viikkoon. Lyhyempään laina-aikaan siirrytään 2. maaliskuuta 2020 alkaen.


Aiemmin laina-aika on ollut neljä viikkoa ja syyksi lyhentämiseen kerrotaan tarve saada kaikkein suosituimmat ja pitkiä varausjonoja synnyttävät levyt nopeampaan kiertoon.

Muutos koskee vain musiikki-levyjä, CD-äänikirjojen, LP-levyjen ja kasettien laina-aika ei muutu, vaan on jatkossakin entiseen tapaan neljä viikkoa.
Myös CD-levyjen uusimiskertojen määrä säilyy ennallaan viidessä kerrassa.

Helmet-kirjastojen tiedotteessa kerrotaan, että laina-ajan lyhentämisen taustalla on musiikin kulutuksessa laajemmin tapahtunut muutos. Musiikkia kulutetaan yhä enemmän, mutta fyysisten tallenteiden sijaan käytetään erilaisia suoratoistopalveluja. 
Tämä näkyy myös musiikin lainauskäytännöissä. CD-levyjen lainausmäärät ovat vähentyneet ja toisaalta lainaus on vahvasti keskittynyt uutuuslevyihin. Suosituimmissa levyissä on usein pitkät varausjonot, ja nyt asiakkaita halutaan palvella nopeammin.

Helmet-alueen kirjastojen musiikkitarjonta halutaan jatkossakin pitää niin monipuolisena ja laadukkaana kuin se taloudellisesti on mahdollista. Omien musiikkikokoelmiensa lisäksi alueen kirjastot tarjoavat asiakkaille mahdollisuuden kuunnella musiikkia Naxos-verkkopalvelussa. Palvelun kautta kuunneltavia kappaleita on yhteensä yli kaksi miljoonaa ja valikoima kasvaa jatkuvasti.

Lisätiedot: Helmet-kirjastot


 

24.02.2020
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy