Henkilö toteaa ettei ole lainkaan musikaallinen, koska ”mä en ole koskaan osannut laulaa tai soittaa mitään”. Ja luettelee muitakin perusteita: kahden eri korkuisen sävelen erottaminen toisistaan on kuulemma todetusti hieman haparoivaa.
Artikkelit
Laulaja-lauluntekijä on kirjoittanut kirjansa samalla tyylillä, jolla kertoo tarinoita biisien väleissä keikoilla.
Lahtelainen Tomi Kuusisto on pitkän linjan yrittäjä, jonka suhde audiohommiin syntyi jo varhain oman soittoharrastuksen kautta.
Arturian ensimmäinen oma, alusta alkaen itse luotu softainstrumentti on varttunut jo kolmanteen sukupolveensa. Nykyisellään kyseessä onkin jo melkoinen monsteri.
Smashing Pumpkins -yhtyeen raskaampien tunnelmien tulkiksi suunnitellun Billy Corgan Z-Onen leppärunkoa on kevennetty kahdella ontolla kammiolla, jotka sijaitsevat sarvien tuntumassa pleksin piilosssa. Reverendiltä kerrotaan, että painon keventymisen lisäksi kammioiden resonanssit tuovat sointiin maukasta lisäsävyä.
Yhteensä 24 tulokanavaa ja sama määrä lähtöjä tekee EVO 16 -interfacesta mittaviinkin sessioihin soveltuvan työkalun, vaikka laite sijoittuukin Audientin huokeamman hintaluokan mallisarjaan.
Valmistajansa kotipaikan mukaan nimetty Ridgeland (Etelä-Carolina, USA) on kokonaan uusi virvelimallisto, jonka soundia kehutaan lämpimäksi, lujaksi ja vahvaksi.
Yamahan uutuuksiin kuuluu pidemmälle kehitetty versio parin vuoden takaisesta SLB300 Silent Bass -mallista. Uusi SLB300PRO edustaa valmistajan Silent Bass -kehityksen huippua. Niinpä soittimen soundi ja soitettavuus on räätälöity mahdollisimman lähelle akustista kontrabassoa.
Moogin Mavis on valmistajansa uusin edullisen hintaluokan analogisyntetisaattori. Semimodulaarinen laite toimitetaan itsekoottavana rakennussarjana, joka ei vaadi kasaajaltaan kolvaamista tai aikaisempaa kokemusta elektroniikkasarjojen rakentamisesta.
Pienen, mutta kovatasoisen Keitelejazz 2007 -festivaalin pääesiintyjän saappaisiin astui kitaristi Mike Stern. Ja mikäs oli astuessa kun meriittilistalta löytyy soolouran lisäksi jäsenyys mm. Billy Cobhamin, Miles Davisin, Jaco Pastoriuksen ja Michael Breckerin yhtyeissä.
Tremolo on efekti, jota ilman luulee tulevansa toimeen vallan mainiosti, kunnes jostain kuuluu biisi niin mukavasti tremololla maustettuna.
Wamplerin uusi minipedaali Moxie perustuu Ibanez Tube Screamer -malliin TS10, mutta se on valmistajan mukaan soundeiltaan alkuperäistä monipuolisempi.
Music x Median uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö. Samalla yli 30 vuotta suomalaista musiikkialaa Tampereella palvellut Music x Media uudistuu nelipäiväiseksi ammattilaistapahtumaksi, joka huomioi ohjelmassaan kattavasti myös muita musiikkia työssään hyödyntäviä luovia aloja. Music x Media järjestetään 28.9.–1.10.2022
Aivan luonnonpuhdasta tai tarvittaessa vahvasti muokattua bassosoundia lupailee Carvin uuden BX1-etuvahvistimen anniksi. Ja kaikkea tuolta väliltä, luonnollisestikin.
Ibanezin uutuuksiin kuuluu AEG-sarjan akustinen bassokitara.
Kotimaista americanaa ilman minkäänlaista suomi-etuliitettä.
Kun basistiveteraani Tony Leviniä haastateltiin Riffin numeroon 2/2018, oli maailma hyvin erilainen.
Soittimen huollon lyhyen oppimäärän kertaus kitaranomistajalle jatkuu. Nyt syvennytään siihen, mitä voi ja kannattaa opetella itse tekemään ja missä kohden on jo hyvät syyt kääntyä ammattilaisen puoleen
Duesenbergin uusin kitaramalli on Falken. Sen suunnittelussa on pyritty siihen, että kitara kestäisi mahdollisimman hyvin keikkailevan kitaristin käsissä.
Eventiden Eurorack-instrumentti/sekvensseri Misha lähestyy soittamista ja melodioiden luontia intervallien kautta. Sitä voidaan soittaa suoraan etulaidan näppäimillä, koskettimilstolla, tai vaikkapa tietokoneen näppäimistöllä. Livesoiton lisäksi laitteella voidaan tallentaa kuvioita muokattaviksi monin eri tavoin.