Muusikkona maailmalla

Musiikki on ollut olemassa ihmiskunnan historian alkuajoista lähtien. Se on ollut mukana ihmisrodun kaikissa kehitysvaiheissa. Musiikki ei ole ihmiselle elintärkeää, kuten esimerkiksi ruoka ja juoma, mutta on kuitenkin jotain sellaista, joka kuuluu oleellisesti kaikkien ihmisten elämään ainakin jossain määrin.

Sain ensimmäisen kitarani jouluna vuonna 1978, aikaan jolloin LP-levyt kuunneltiin vanhempien stereoilla olohuoneessa, ja omassa huoneessa oli sitten C-kasettinauhuri ostettujen kasettien tai radiosta äänitettyjen kappaleiden kuunteluun. Tämä oli varsin tavallinen tilanne suomalaiskodeissa tuolloin. Noihin aikoihin LP-levyjen ja C-kasettien myynti kävi kuumana ja suuri osa viikkorahoista sijoitettiinkin uusiin hankintoihin.

Törmäsin taannoin amerikkalaisen Forbes-lehden artikkeliin, jossa festivaalituottajan posti oli nimetty maailman viidenneksi stressaavimmaksi ammatiksi. Edelle kiilasivat vain sotilas, poliisi, palomies ja lentokapteeni. Mielenkiintoista.

Yksi vaikeista asioista paljon keikkailevan muusikon elämässä on parisuhde. Onhan niitä muitakin pulmallisia ammatteja, mutta siltikin eläminen muusikon kanssa vaatii erityisen paljon parisuhdekumppanilta.

Musiikki on ollut olemassa ihmiskunnan historian alkuajoista lähtien. Se on ollut mukana ihmisrodun kaikissa kehitysvaiheissa. Musiikki ei ole ihmiselle elintärkeää, kuten esimerkiksi ruoka ja juoma, mutta on kuitenkin jotain sellaista, joka kuuluu oleellisesti kaikkien ihmisten elämään ainakin jossain määrin.

Erinäisten yhteensattumien myötä minulle aukesi mahdollisuus päästä tutustumaan Yhdysvalloissa Bostonissa sijaitsevaan Berklee College of Musiciin.

Moni kokemusta omaava ja jo pitemmän uran jazz- tai taidemusiikin saralla tehnyt muusikko näyttää jossain vaiheessa uraansa päätyvän festivaalin taiteelliseksi johtajaksi, tai ainakin ottamaan osaa tämäntyyppiseen toimintaan maassamme.

Kansainvälinen keikkailu kuulostaa monien korvaan hienolta ja glamouristiselta, mutta totuus on usein kuitenkin toisenlainen. Pikkubudjeteilla liikkuville nimille ulkomaan keikat tuovat varmasti kyllä uusia kokemuksia, mutta ovat usein myös äärimmäisen raskaita matkustukseen käytetyn energian ja tiukkojen budjettien takia. Tässäpä yksi tarina yhdestä kesäviikonlopusta, jolle sattui muiden keikkojen lomaan festarikeikka pistona Keski-Eurooppaan.

Monet muusikot varmasti kokevat ongelmalliseksi kesälomiensa järjestämisen. Muiden pitäessä kesällä lomiaan on juuri se sesonki, jolloin muusikkojen on paiskittava töitä.

Ensimmäinen kysymys on, mitä tarkoittaa sana musiikkikulttuuri?

Kaikki muusikot ovat olleet samassa tilanteessa varmasti monesti elämässään. Ollaan lähdössä keikalle kauemmaksi ja yritetään laskeskella matkaan tarvittavaa aikaa, liikennettä ja pelivaraa aikatauluun. Lopulta tulee kiire ja stressi painaa päälle. Tuttua eikö?

Useimmille Suomalaisille tuo Ranskan kuuluisin konserttisali ei varmaan suurempia mielleyhtymiä herätä. Tuolla Pariisin keskustassa sijaitsevalla konserttisalilla on kuitenkin Keski-Euroopassa oma erityinen maineensa. Olympia avattiin jo vuonna 1888 ja siitä lähtien sali on nähnyt suurimman osan maailman tunnetuimmista artisteista. Niin Beatles, Rolling Stones kuin Edith Piaf ovat esiintyneet täällä vain muutamia nimiä mainitakseni.

Päätin tällä kerralla palailla taas keikkamuisteloihin täällä Keski-Euroopassa. Jazzin ja kaupallisemman musiikin keikkareissuista olen kertoillut jo monissa kolumneissa ja niiden mukana onkin kuljettu eri puolilla Eurooppaa. Tällä kerralla kerron työkokemuksestani teatterimuusikkona täällä Belgiassa.

Yksi niistä hyvistä puolista, joita Keski-Euroopassa eläminen tarjoaa, on varmastikin laaja konserttitarjonta. Kaikki mahdolliset suuret konserttikiertueet pysähtyvät useimmiten useissakin kaupungeissa 300 km säteellä täältä Belgian Gentistä katsottuna (Pariisi, Lontoo, Köln ja Amsterdam esimerkiksi).

Uuden vuoden alkajaisiksi ajattelin tässä kirjoittaa yhdestä ”crossover” -tyyppisestä yhteiskonsertista, jossa minulla oli taannoin mahdollisuus työskennellä. Tällä hetkellähän klassisen musiikin koulutus ja pop/jazz-musiikkikoulutus ovat aika paljolti eriytyneet ja erikoistuneet selkeästi kahdeksi erilaiseksi tyylihaaraksi. Mielenkiintoista olikin tässä konsertissa havainnoida ja yrittää sopeutua kahteen melko erilaiset esteettiset arvomaailmat yhdistävään hankkeeseen – paraguaylais-hollantilaisen klassisen tenorin, Jorge Castron, ja takavuosina euroviisut voittaneen Sandra Kimin yhteiskonserttiin.

Lentäminen keikalle ulkomaille on aina eksoottista, ja harvemmille meistä arkipäivää. Usein mieltä alkaakin askarruttaa moni käytännön kysymys. Kuten esimerkiksi, miten kuljettaa soittimet?

Yksi tärkeimmistä asioista musiikissa ja etenkin jazzmusiikissa on yhteissoitto muiden muusikoiden kanssa. Jo kahden muusikon musisoidessa yhdessä tilanne muuttuu oleellisesti soolo-esityksestä: on kuunneltava kanssamuusikkoa!

Muusikko Kari Antila asuu ja työskentelee Belgiassa. Hän on myös Riffin vakituinen kolumnisti, joka omalla palstallaan kertoilee kansainvälisestä menosta kitaristin näkökulmasta.

Numerossa 7/2011 Karin haastateltavana on maineikas kitaristi Carl Verheyen Los Angelesista. Keskustelu musiikista ja soittamisen ydinasioista koskettaa luonnollisestikin myös soittokamoja, ovathan ne oleellinen osa sähkökitaran soundin muodostumista.

Kertoisitko vähän kitaroista ja keikkalaitteistostasi?