Nayteikkuna

Säestystöissä klassisen- ja rytmimusiikin yhteiskonsertissa.

Uuden vuoden alkajaisiksi ajattelin tässä kirjoittaa yhdestä ”crossover” -tyyppisestä yhteiskonsertista, jossa minulla oli taannoin mahdollisuus työskennellä. Tällä hetkellähän klassisen musiikin koulutus ja pop/jazz-musiikkikoulutus ovat aika paljolti eriytyneet ja erikoistuneet selkeästi kahdeksi erilaiseksi tyylihaaraksi. Mielenkiintoista olikin tässä konsertissa havainnoida ja yrittää sopeutua kahteen melko erilaiset esteettiset arvomaailmat yhdistävään hankkeeseen – paraguaylais-hollantilaisen klassisen tenorin, Jorge Castron, ja takavuosina euroviisut voittaneen Sandra Kimin yhteiskonserttiin.

Konsertti järjestettiin Brasschaatin linnassa, joka sijaitsee Antwerpenin lähellä Belgiassa ja on tunnettu varakkaan väen gastronomisena lomailupaikkana. Huoneita hotellissa on vain kuusi, kun taas viinikellarista löytyy 2 500 erilaista viiniä ja 700 erilaista viski-, likööri-, konjakki- ja rommilaatua tyydyttämään gastronomisten lounasvieraiden ja muuten vain janoisten tarpeita. Huonehinta vuorokaudelta liikkuu 300 euron nurkilla.
Melko lailla vakavaraisten kuulijoiden tarpeisiin oli tuotu 60–70 mukavaa nojatuolia konserttisaliin, jotta yleisöllä varmasti olisi mukavat olot nauttia elämyksestä.
Orkesteri koostui 12 henkisestä klassisesta jousistosta ja 10 miehisestä sähköisestä orkesterista torvisektioineen.

Ensimmäinen asia, jonka tuosta jousistosta huomioin oli taivaallisen tarkka vireisyys, joka moniäänisissä kohdissa on pianon tai kitaran tavoittamattomissa. Tuossa kohtaa ymmärsin, mitä puheet Mantovanin jousista tarkoittivat. Kitaraa ei kerta kaikkiaan saa viritettyä yhtä kauniisti soivaksi. Tämä jousiryhmä onkin Belgian ainoa kaupallisempiin klassisiin konserttitöihin erikoistunut ammattiorkesteri.
Toinen mieleen painunut seikka oli selkeästi tuollainen rakenteiden tarkkailuun ja kuunteluun liittyvät ero. Kyseisessä konsertissa ei perinteisessä mielessä ollut erillistä kapellimestaria vaan orkesterimme pianisti toimi soittonsa ohella kapellimestarina. Tämä lie ollut varsin haastavaa hyvin tarkasti nuottikuvasta elävälle jousistolle… Toisinaan saattaa nimittäin käydä, että laulajat sekoavat kappaleen rakenteissa innostuessaan kesken konsertin ja tälläkin kertaa näin tapahtui jossain kohtaa. Tällöin on tietenkin orkesterin reagoitava nopeasti ja löydettävä solistin paikka sulavan ”esityksen” varmistamiseksi. Ja varsinkin harjoituksissa huomasin, että jousiston valmiudet reagoida rakennemuutoksiin kuulonvaraisesti olivat melko rajalliset.
Kevyen musiikin soittajat usein kuuntelevat nuotinluvun ohella orkesterin kokonaisuutta ja reagoivat tämän kuulonvaraisen soiton kautta muutoksiin salamannopeasti. Sanoisin, että esimerkiksi omaan työhöni kuuluu samanaikaisesti soittaa kuulonvaraisesti, lukea nuottia ja usein myös kyetä lukemaan nuottia ”rivien välistä”.

Kolmas asia olivat rytmiseen aksentoimiseen liittyvät fraseerauserot. Usein tuollainen groove- tai svengityyppinen ajattelu tai laidback-tyyppinen fraseeraus ovat klassisille muusikoille vieraita. Niinpä tässä kyseisessäkin produktiossa tuollainen nuotin keskellä aika-arvollisesti oleva fraseeraus tuntuikin toimivan parhaiten yhteissoiton saumattomuuden varmistamisessa.

Konsertin ohjelmisto koostui klassisista kappaleista, kuten esim. Granada, Barcelona ja Eres Tu ja toisaalta rock/popin ja viihteen klassikoista kuten Satisfaction, Let Me Entertain you tai My Way.
Kitaralla ei ollut klassisissa osuuksissa useinkaan haastavia osioita, lukuun ottamatta joitakin läpikirjoitettuja arpeggiokuvioita. Rock/pop-osuuksissa jo melko täyteläisen kuuloisessa instrumentaatiossa kitaran (ja kitaristin) tehtävänä taas oli usein särökomppaus ja soolojen soitto.
Tärkeää oli myös melko maltillinen soundivolyymin käyttö, koska akustisten soittimien alle jääminen volyymillisesti lavalla oli haaste. Käytinkin konsertissa nylonkielisen kitaran lisäksi vain pienitehoista putkivahvistinta (Fender Super Champ) ja Telecasteria, ja säröjen lisäksi pientä delaypedaalia säromelodioita koristamaan.

Huomiota herättäviä olivat myös Tenori Jorge Castron ja Sandra Kimin yhteisduetot ja valtavan voimakkuuden omaava laulajien äänikapasiteetti. Tenoreille tyypillisissä diivailukohtauksissa linnan sali oli kirjaimellisesti täynnä tuota mahtipontista lauluääntä.
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kokemus oli nähdä tuollainen varakkaiden ihmisten rahoittama jättituotos 60 päiselle yleisölle. Myöskään vähään aikaan en ollut nähnyt yhdessä paikassa yhtä monta kallista Mercedestä ja Ferraria – muista urheiluautoista puhumattakaan – kuin tuona iltana linnan pihalla.

Hotellin yhtenä asukkaana tuona iltana oli myös Donna Summer, jota odotettiin illan yllätysvieraaksi konsertin päätteeksi. Tällä kertaa rouva Summer ei kuitenkaan pystysolistiksi ilmaantunut ja rappukäytävässä partioinut henkivartija piti huolen, ettei linnan yläkerrassa asunutta rouvaa asiattomat päässeet lähestymään.

Kaiken kaikkiaan opettavainen ja glamourikas ilta ja täytyy myöntää, että kulttuurimuutos vaati myös hitusen joustavuutta, kun kyseistä keikkaa edeltävä pesti oli ollut viikkoa aiemmin Suomessa lavatansseilla tapahtunut kitaristin kesälomatuuraus. Vaihtelu virkistää!

Hyvää Alkanutta Vuotta,
Terveisin
Kari Antila

Oheinen teksti on julkaistu alunperin Kari Antilan vakiopalstalla "Muusikkona maailmalla", Riffi-lehden painetussa numerossa 1/2010.


Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Karin tuoreet kuulumiset löydät painetusta Riffi-lehdestä.
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta
 

01.01.2014
|
Kari Antila
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy