Genelecin 40-vuotinen historia henkilöityy vahvasti yrityksen perustajaan, tammikuussa 2017 menehtyneeseen Ilpo Martikaiseen. Hänen perintöään vaalivat nyt lapset, henkilöstöpuolella työskentelevä Maria, yritysarkkitehtuurin parissa toimiva Mikko, sekä moniulotteista toimenkuvaa tekevä Juho, brand artist.
Heistä jokaisella on luonnollisestikin paikkansa myös Genelecin hallituksessa, mutta yrityksen operatiiviseen johtoon on rekrytoitu vastuunkantajia perheen ulkopuolelta jo kauan ennen sukupolven vaihdosta.
– Ollaan siitä onnellisessa asemassa, että meillä on erinomainen toimitusjohtaja Siamäk Naghian ja erittäin laadukas operatiivinen johto, kuvailee Juho Martikainen tilannetta.
Selvää on, että Ilpo Martikaisen poismeno jätti ison aukon. Juho toteaa olevansa poikana jäävi arvioimaan, mutta tohtii kuitenkin veikata, ettei ole arvionsa kanssa yksin:
– Isähän oli, mitä tulee audioalaan, siinä mielessä aika poikkeuksellinen, että ensinnäkin hänellä oli niinkin pitkä kokemus alalta. Hän oli jo ihan nuorena harrastuksen pohjalta kiinnostunut audiosta; siinä vaiheessa hifilaitteista, joita hän myös rakensi. Ja kiinnostui myöhemmin sitten ammattiaudiosta opiskelun ohella. Ja sitten hänellä oli myös ihmiskohtaamistaitoja, tuotekehityksellisiä taitoja, innovatiivisuutta, ja valtava suhdeverkko. Mutta ennenkaikkea puhtaasti tietoa – hän kykeni omaksumaan paljon tietoa ja hänellä oli hyvä muisti. Jatkamisen kannalta on hyvä, että meitä on kolme. Vastuu jakautuu vähän tasaisemmin.
Genelecin toiminnassa Ilpo Martikainen oli läsnä aivan loppuun asti.
– Ketäänhän ei voi ikinä korvata. Tragediahan on siinä, että kun ihminen kuolee niin se mitä hän on… tästä maailmasta se häviää. Kaikki se tieto mikä aina oli puhelinsoiton tai tapaamisen päässä, sitä ei enää ole, Juho Martikainen pohtii ja täydentää kuvaa saman tien:
– Isä oli tiiviisti tekemisissä ihmisten kanssa ja jakoi auliisti kokemuksiaan ja tietoaan. Meillä on ollut ja on todella kompetenttia ja lahjakasta väkeä töissä. Ollaan siinä mielessä onnellisessa tilanteessa: kyllä sitä tietoa paljon on edelleen.
Kysymykset Genelecin tulevaisuudesta ja mahdollisista strategisista muutoksista ovat Juholle tuttuja. Laitetaanko kaikki nyt uusiksi?
– Olen sisarusteni kanssa kaikissa mahdollisissa tilanteissa tuonut esille, että ei. Me jatketaan samalla tavalla, urheilutermein sanottuna niillä askelmerkeillä mitkä 40 vuoden aikana ovat osoittautuneet hyviksi. Itsetarkoituksellinen massamarkkina ei ole ikinä ollut meille tavoite, eikä se ole sitä tulevaisuudessakaan. Eikä tuotantoa olla siirtämässä jonnekin muualle.
Toimiala murroksessa
Maailma ympärillä kuitenkin muuttuu ja sen myötä katselukulmaakin tulee jatkuvasti päivittää. Kun musiikkisektoria tarkastellaan, niin jo pelkkä ammattilaisuuden määritelmä on monitulkintainen asia.
– Mitä on Pro? Miten se määritellään, kun kenttä on tosi laaja ja fragmentoitunut? Jos on vaikka huippumuusikko ja tekee musiikkia kotona, mutta ei ole vielä välttämättä breikannut sillä tavalla, että kaikki toimeentulo tulisi sitä musiikista, niin kyllähän silti voi olla Pro. Aikoinaan se Pron määritelmä tuli siitä, mitä siinä palkkakuitissa luki. Ei se enää mene niin.
Genelecin alkuaikoina valtaosa asiakkaista oli suuria studioita sekä TV- ja yleisradio-yhtiöitä, joissa teknisesti koulutettu henkilökunta valmisteli hankintoja ja vastasi kaluston ylläpidosta. Kaiutin-asioista keskustelemassa saattoi olla insinööri laitevalmistajan edustajana ja toinen asiakkaan puhemiehenä.
Nyt asiakas on yhä useammin loppukäyttäjä itse, eikä puhtaasti teknisillä argumenteilla synny välttämättä samanlaista yhteistä keskustelun pohjaa kuin aiemmin. Hankintabudjettikin on usein pienempi, eikä käyttöympäristökään enää automaattisesti ole huolellisesti suunniteltu ja akustoitu studio. Heijastuvatko nämä muutokset vain asiakkaiden kanssa käytävään keskusteluun vai onko niillä vaikutusta myös tuotteiston suunnitteluun?
– On ja ei. Siinä mielessä ei ole vaikutusta, että ne periaatteet, joilla me ollaan ihan alusta asti haluttu lähteä tekemään huippuammattilaisille mahdollisimman hyviä työkaluja, eivät ole muuttuneet. Ja tarkkailukaiutinhan on pohjimmiltaan työkalu. Ei olla lähdetty ajattelemaan tätä siltä pohjalta, että minkälaisesta soundista joku tykkäisi. Meidän lähtökohta vielä tänäkin päivänä on, että pyritään lähdemateriaalin mahdollisimman neutraaliin toistoon, ja sitä kautta osaltamme auttamaan asiakkaita ratkaisemaan ongelmia ja saavuttamaan heidän omia tavoitteitaan. Tämä periaate on säilynyt täysin muuttumattomana, Martikainen pohtii, ja jatkaa:
– Mutta on se murros myös vaikuttanut. Meillä on esimerkiksi GLM (Genelec Loud-speaker Manager) AutoCal-toiminnoilla, joilla pystyy automatiikalla kalibroimaan kaiuttimen siihen olemassa olevaan tilaan. Kun musiikkia tehdään milloin missäkin, niin kyllähän se helpottaa asiaa, kun voi varmistua, että kuuntelu on niissä puitteissa niin neutraali kuin se voi olla. Eihän huoneakustiikan vaikutusta voi tietenkään millään kokonaan kumota. Sellainen illuusio, että jokainen huone voisi olla huipputarkkaamo, on täysin utopistinen, jos ajatellaan sitten jotakin viimeisen päälle akustoitua studiota, joka on alusta asti suunniteltu toimimaan juuri siinä käytössä.
Muutos näkyy myös malliston keskinäisissä painotuksissa. Järeiden seinään upotettavien kaiutinten kysyntä on nykyisin verraten vähäistä. Pääpainon saavat lähikuunteluun tarkoitetut pienemmät mallit.
– Alusta lähtien ohjenuora on ollut, että kaikki meidän tuotteet koosta riippumatta suunnitellaan samojen periaatteiden mukaisesti. Kun mennään tämmöisestä valtavasta 1236:sta pienimpään 8010:een, niin tietenkin alarajataajuus väistämättä nousee, äänenpaine vähenee ja suuntaavuus muuttuu, sehän on selvä. Mutta lähtökohta on, että se niin sanottu soundi, ja vasteominaisuudet pysyisivät mahdollisimman samoina. Että tietty sama neutraalius pysyisi ja kaikilla meidän tuotteilla olisi yhteneväinen ilme.
Kohti immersiiviaudiota
Tarkkailukaiutinten rinnalle Genelec on vuosien varrella tuonut myös AV-asennuksiin ja kotikuunteluun sopivat mallit. Niiden erityispiirteet liittyvät lähinnä liitäntöihin ja mahdollisiin kiinnitystarvikkeisiin, mutta itse äänen suhteen on voitu pitäytyä perusajatuksessa.
– Nyt on sitten todettu, että tämmöinen neutraali äänentoisto, ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti tehty, luotettava tuote onkin käyttökelpoinen ja kiinnostava myös muissa segmenteissä.
Eivätkä segmentit siihen lopu. Vaikka iso osa ihmisistä kuuntelee tyytyväisinä striiminsä nappikuulokkeista, nousevat monikanavaisuuteen perustuvat ja kolmiulotteisia ääniavaruuksia luovat järjestelmät yhä useammin esiin.
– Elämyksellisyyden hakeminen audiopuolella… Se ekstradimensio, joka siinä tulee 5.1 verrattuna, kyllähän se on sellainen vau-efekti, puntaroi Juho todeten samalla, että sellaisen laitteiston asentaminen kotioloihin on kyllä melko haasteellista!
Mutta voiko immersiiviaudio siltikään yleistyä?
– Kyllähän jotkut sanovat, että tämä on uusi stereo. Mutta mihin näitä sitten tulee? Tästä on erilaisia arveluita. Leffapuolellahan tämä on jo vakiintunut… taidemaailma? Olen kuullut puhuttavan siitä, miten sen voisi live-ympäristössä tehdä ja siihenkin on sovelluksia. Tämmöisiin, missä elämyksellisyyttä halutaan välittää audiolla. Immersiivisyys tuo siihen ihan uuden tunnepuolen ulottuvuuden – se vaan kuulostaa niin makealta.
Juho Martikainen, kontrabasso
Parikymmentä vuotta klassista kontrabassoa leipätyönään pääkaupunkiseudun orkestereissa soittanut Juho Martikainen tunnetaan myös varsin ennakkoluulottomasti rytmimusiikin karsinoita rikkovasta At the Hollow -yhtyeestä, jossa akustinen kontra saa lisämausteita pedaalilautaan kootusta soundirysästä.
Soittamisen oheen on kuulunut myös soitonopetusta Hyvinkään Musiikkiopistossa, Metropolialla ja Sibelius-Akatemiassa. Kosketuspintaa muusikkouden eri muotoihin on siis laajasti ja siihen pohjautuu nykyinen työkin Genelecillä. Toimialan tuntemus muusikon näkökulmasta on aivan oleellinen asia brand artistille, jonka toimenkuvaan kuuluu myös niin sisällön tuotantoa yrityksen tarpeisiin kuin suhdetoimintaa kentällä. Genelecin tapauksessa suhteetkin tuntuvat perustuvan samanlaiseen pitkäjänteisyyteen kuin tuotteidenkin kehittäminen.
– Siellähän on hirveän paljon ihmisiä, jotka mä muistan jo lapsuudesta ja ovat tuttuja jo sieltä.
Nykyaikaisen sisältömarkkinoinnin eräs piirre on yhteistyö jonkin toisen toimijan hankkeessa, mutta kovin etäälle Genelec ei omalta tontiltaan halua loitota. Ei riitä, että oltaisiin mukana vain siksi että joku juttu on siistiä, jokin syvempi yhteys pitää myös löytyä.
– Me halutaan olla lähellä tätä toimialaa, ja että se liittyy musiikkiin. Genelecin historia on aikanaan lähtenyt ammattiaudiosta ja edelleenkin se pääfokus on siinä, vaikka sen rinnalle on tullut muitakin sektoreita, toteaa Martikainen viitaten AV-asennuksiin ja kotikuunteluun.
Työ Genelecillä vie aikaa, mutta aktiivinen muusikkous sen rinnalla jatkuu.
– Varsinaisesti kotistudiota en ole ikinä rakentanut, mutta työhuone mulla on ollut jo pitkään ja tämähän on eri asia. Siellä mulla on soittimet ja äänityslaitteisto, jolla tykkään kyllä tehdä – aina, kun aikaa vaan on. En ole teknisesti kovin lahjakas, mutta hyvin kiinnostunut ja innostunut! Pääasiassa äänitän itse sen mitä teen, mutta täytyy kuitenkin myöntää, että kun ollut onni tehdä muusikkona työtä huippuäänittäjien kanssa, niin kyllä siinä ero on, kun on huippuammattilainen puikoissa! Ei se nyt vaan niin oo, että kaiken pystyy tekemään vastaavalla tasolla himassa.
Vaihtelevien sessioiden joukosta nousevat esiin kaksi nimeä, soittokaveri Roope Palomäki sekä Sound Supreme -studion äänittäjä Janne Saksa
– Janne on profiloitunut metallipuolelle, mutta tekee laaja-alaisesti, ja hän on näissä At the Hollow -kuvioissa ollut sellainen luottoäänittäjä. Hän omaa myös erittäin hyvän relatiivisen sävelkorvan, mikä on erittäin kiva siinä vaiheessa, kun soittaa jousisoitinta siellä kopissa. Tietää, että tarkkaamon puolella joku kuulee onko se vireessä vai ei…
Muusikkona Juho katselee musiikkialan myllerrystä kuten useimmat meistä, ristiriitaisin tuntein. Perinteiset studiot ovat ahtaalla, mutta muutos tarjoaa toisaalta myös hienoja mahdollisuuksia musiikin tekijöille.
– Tässä on vaan se perusongelma, että tämä ns. arvoketju ja ansaintalogiikka ei toimi, kun luovan työn tekijän pitäisi tehdä työnsä ilmaiseksi. Jossain vaiheessa alettiin puhua ihan aidosti, että sitä musaa vaan ladataan ja sitä pitää olla saatavilla. Se on pöyristyttävä ajatus, mutta yllättävän yleinen.
– Sehän eihän tietenkään poista sitä etteikö Spotify olisi aivan mahtava, eikä tarkoita että pitäisi palata johonkin vanhaan. Mutta yksittäisen muusikon kohdallahan tilanne on ongelmallinen. Musan tekijöille se kunnia, joka heille kuuluu.
Olipa kyse muusikon asemasta ammatinharjoittajana tai audion kvaliteetista, näkymä tulevaisuuteen on jossain määrin luottavainen.
– Kyllä mä uskon siihen George Massenburgin viestiin, että ”olkaa huoletta, laatu tulee takaisin”.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2018. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
Lisää nettiin avattuja haastatteluita voit lukea tästä.
