Portastudioiden aika oli viime vuosisadalla, mutta edelleenkin niitä näkee myyntipalstoilla. Nousukiidossa oleva hollantilaistrio DeWolff meni hommassa äärimmäisyyksiin ja levytti Tascam Tapes -levynsä nimenomaan Tascam Porta Two -raiturilla ja vieläpä tien päällä. Miksi tällainen ratkaisu ja miten hommassa onnistuttiin?
”Psykedeelistä bluesrockia” komeasti soittavan DeWolffin jäsenet ovat sen verran nuoria, etteivät ole itse tehneet musiikkia portastudioiden kulta-aikana, sillä kaverit ovat syntyneet vasta ’90-luvulla. Kitaristi-laulaja Pablo van de Poel kertoo:
– Aloitimme 12 vuotta sitten, jolloin itse olin 16-vuotias, veljeni Luka (rummut) oli vasta 13 ja urkurimme Robin Piso 17. Ensimmäinen keikkamme oli Open Mic -illassa, jossa soitimme lauluntekijöiden seassa hyvin intensiivistä rokkia, mikä ilmeisesti teki paikalla olleisiin vaikutuksen. Teimme EP:n ja voitimme bändikilpailun, minkä jälkeen pääsimme ensimmäisen kerran televisioon Hollannissa. Siitä lähtien kaikki on tapahtunut hyvin nopeasti. Tascam Tapes on jo seitsemäs studioalbumimme, Pablo kertaa.
DeWolff on saavuttanut hyvin mainetta Euroopassa, missä se kiertääkin runsaasti. Pablo van de Poel kertoo, että bändin edellistä pitkäsoittoa, (Thrust, 2018), tehtiin ”huolella ja mahdollisimman hyvin” hänen omassa, analogilaitteilla varustetussa Electrosaurus Southern Sound -studiossa Utrechtissa. Siellä musiikin äänittäminen tapahtuu Studerin äänipöydän, MCI:n JH24 -nauhurin sekä ”erilaisten putkilaitteiden” avulla. Tämä onkin houkutellut paikalle äänityshommiin esimerkiksi North Mississippi All-Starsin Luther Dickinsonin.
Thrust-levyyn oltiin tyytyväisiä, mutta toisaalta se kirvoitti soittajissa kysymyksen ”mihin seuraavaksi”? Ratkaisu löytyi läheltä, sillä Pablo van de Poelin nurkissa oli lojunut jo pitkään vanha Tascam Porta Two -neliraituri, jonka hän kertoo ostaneensa aikoinaan ”35 eurolla”. Mitä jos kappaleet tehtäisiin ja äänitettäisiin spontaanisti kiertueen vapaahetkinä?
Aluksi bändikaverit olivat vastaan, sillä onhan kiertueella jo muutenkin tarpeeksi tekemistä.
– Minulla oli sämpleri, johon olin ladannut rumpuluuppeja vanhoilta soul- ja funklevyiltä, ja siinä jammatessa muutkin innostuivat ideasta. Päädyimme ratkaisuun, jossa Luka ohjasi rumpuluuppeja sämpleriltä ja Robin taas soitti osuutensa keytarilla. Vain minä soitin normaalisti kitaraa ja lauloin, Pablo kertoo.
Portastudio vaikutti kappaleisiin
Pablo mainitsee, että suurin osa Tascam Tapes -levyn musiikista soitettiin kiertueen parin ensimmäisen viikon aikana ”koska silloin energia oli vielä korkealla”. Äänityksiä tehtiin hotelli-huoneissa, takahuoneissa ja autossa, eikä raitoja äänitetty uudestaan studiossa.
– Käytimme aluksi jokaisen vapaan hetken äänittämiseen. Sen jälkeen aloimme väsyä, eikä energiaa enää riittänyt tuossa määrin, hän kertoo haasteesta.
Vaikuttiko itse neliraiturin käyttö mitenkään siihen minkälaisia kappaleita teitte?
– Ehdottomasti, sillä siinä on hyvin omanlaisensa soundi: kun soittaa, vibat saa välittömästi. Lisäksi se tapa miten äänitimme vaikutti kappaleisiin. Levyllä on esimerkiksi laulu ”It Ain’t Easy”, joka syntyi kun yritimme äänittää jotain autossa, mutta aikaa keikkapaikalle tuloon oli vain 10 minuuttia. Jotta emme unohtaisi käsillä ollutta ideaa, päätimme taltioida sen tosi nopeasti ja karjuimme sointuja toisillemme. Seuraavana päivänä kuuntelin äänityksen, ja olin yllättynyt kuinka hyvältä se kuulosti. Se otto oli siinä. Tuon biisin pohjat oli siis tehty kymmenessä minuutissa siitä, kun biisin sävelsimme. Studiossa olisimme varmasti soittaneet siitä useita ottoja ja kokeilleet erilaisia sovituksia, mutta tämä tapa oli tosi intuitiivinen, Pablo kuvailee.
Tascamin raitojen niukkuus ei ollut suuri ongelma vähiin raitoihin tottuneelle ryhmälle, mutta joitain haasteita se kuitenkin toi.
– Esimerkiksi Robinin täytyi valita soittaisiko hän keytarillaan bassosynan vai korkeammat osuudet, sillä tuloja oli vain yksi. Toinen puoli äänitettiin sitten jälkeen päin, ja raidat bounsattiin yhteen.
Todellisuudessa ihan koko levyä ei kuitenkaan pelkällä Tascamilla tehty, vaan lähinnä perusraidat.
– Pääosin teimme niin, että äänitimme saatavilla olevat neljä raitaa, ja kiertueen jälkeen loput. Meillä ei nimittäin ollut tuossa vaiheessa oikein käsitystä, että onko tässä varsinaisesti saatu aikaan muuta kuin muutama hyvä idea. Jälkeenpäin viimeistelimme kappaleet studiossamme. Joihinkin lauluihin äänitettiin basso, taustalaulut jne. Kiertueella tehtiin kuitenkin kappaleiden perusraidat, mikä riitti osaan kappaleista, esimerkiksi ”Made it to 27” on tällainen, siihen ei lisätty mitään.
Efektit printtaamalla
Pablo van de Poel soitti Tascam-raidat Gibson ES-335:llä (Rich Robinson Signature), jonka hän lainasi ennen kiertuetta Gibsonilta Amsterdamista.
– Se nyt vain sattui olemaan keikkabussissa ainoa kitara erillisessä laukussa, joten se oli helppo ottaa esille, kun jotain tehtiin. Lisäksi ostin kiertueella Gibson ES-330:n, jossa on yksikelaiset mikit.
Levyllä on aika paljon kitaraefektejä, miten niiden kanssa toimittiin?
– Paljon ”printattiin” suoraan sisään. Käytin SansAmp-pedaalia, jolla sain peruspuhtaan soundin sekä TC Electronicin Hall of Fame -kaikua ja Fultonen Univibea. Ne eivät ole maailman parhaita efektejä, mutta homma hoitui. Sitten kun halusin enemmän säröä, väänsin vain Tascamista kanavan niin kovalle, että se alkoi säröytyä. Stereoefektit toki lisättiin jälkikäteen studiossa, koska siihen ei ollut mahdollisuutta raiturin kanssa.
Laulussaan Pablo käytti dynaamista Electro-Voice RE20 -mikkiä, joka kuulemma sopii hänen ”kimakalle” äänelleen hyvin.
– Tarkoitus oli ottaa mukaan normaalisti käyttämäni Beyer-dynamic M88, mutta se oli lähtöhetkellä kateissa. Electro-Voicessa taas on konkkamikin luonnetta, mukavat ylätaajuudet, joten se sai kelvata.
Ihan suoraan ei mikkiäkään Tascamin plugituloon lyöty.
– Otimme mukaan API:n 500-sarjan räkin, joka ei kylläkään ollut kunnolla yhteensopiva neliraiturin kanssa, sillä Tascam Porta Two on -10 dBV -tasolla toimiva laite ja räkki taas on +4 dBU -tasoinen. Siksi raiturin kanava meni API:n omilla moduuleilla ikävästi särölle. Onneksi räkissä oli kuitenkin myös Hamptone JFET -etunen, jota yleensä käytän lauluuni, ja sillä sain tason säädettyä kunnolliseksi (ko. laitteessa sattuu olemaan -18 desibelin vaimennusoptio lähtötasoa varten).
Keikoilla biisit soitetaan toisin
Kun kysyn mikä näissä kasettineliraitureissa mahtaa viehättää, Pablo pohtii, että avainasiaksi nousee ”aitous”:
– Moderni studiotekniikka antaa mahdollisuuden huijata kuulijaa, koskaan ei voi tietää, onko joku juttu soitettu oikeasti. Nauhaäänityksessä huijaaminen on vaikeaa, mutta Tascamilla se on jo aivan mahdotonta.
Keikoilla DeWolff ei aio soittaa mitään levyn kappaleista samalla tavalla kuin ne äänitettiin.
– Kuuntelijoille pitää tarjota suurempi elämys. Hassua onkin se, että nyt kun treenaamme levyn materiaalia keikoille, niin on pitänyt aloittaa alusta: esimerkiksi rumpalimme Luka ei soittanut levyllä iskuakaan, ainoastaan sämpleriä. Soitamme siis kappaleet aika erilailla kuin levyllä, Pablo kertoo.
Tascam Tapesin äänimaailma on toimiva, mutta omanlaisensa: bassopuoli kevyehkö ja yleissoundi ”särmäinen”. Mikä tärkeintä, hienosti soittavan ja hyviä biisejä tekevän bändin musiikki toimii näinkin. Jospa seuraava levy syntyy kuitenkin taas hieman konventionaalisemmin?
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2020. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
